Syy ja seuraus?
Nyt on jotain vialla. Minulla on virtaa vaikka toisille jakaa.
Tätä hämärää olotilaa on kestänyt jo puolen viikkoa, ehkä jopa maanantaista asti. Tekeminen on iloista, mieli tekee tarttua töihin ja urakoihin, ja saan jopa valmista.
***
Moni tietysti sanoo, että sitä se teettää, kun päivät pitenevät. Minulle käy yleensä päinvastoin. Joulukuun 22. päivä on se pahin, kun tajuan, että nyt alkaa päivä pidentyä ja kevät lähestyä. Minun energiani ei virtaa valon lisääntymisestä.
Joku ehdottanee, että uusi vuosi ja uusi kalenteri on virtaa-antavana voimana. Ehkä, kenties, mutta rohkenen epäillä. Hyvistä aikeistani huolimatta en ole vielä saanut edes avattua vuoden 2010 kalentereitani, ja seinäkalenterinkin vaihdoin uuteen tänään. Ei tunnu uudenvuodenvirralta tämä.
Satunnainen henkilö voisi arvella, että kenties olen nukkunut niin paljon, että univelat on pois kuitattu. Ja katinkontit, tässä mitään nukuttu ole. Toinen voisi arvella ulkoilun virkistäneen aivoja. Tosiasiassa olen ollut aktiivisesti neljän seinän sisällä. Kolmas aprikoi syyksi rakastumista. Se asiantila on ollut entisellään liki parinkymmentä vuotta, joten rohkenen epäillä.
***
Tiedän minä, mistä tämä johtuu. Deadline lähestyy.
Näytökseen on kolme viikkoa, joten alkaa olla pakko saada aikaiseksi. Asiat alkavat loksahdella paikoilleen. Tanssit valmistuvat. Päätöksiä tulee tehdyksi (siis oikeita päätöksiä, pitäviä päätöksiä, ei mitään ehkä-jos-en-keksi-mitään-parempaa-päätöksiä). Hommia tulee tehtyä valmiiksi (siis oikeasti valmiiksi eikä tämä-on-ihan-just-melkein-valmis-kun-vielä-teen-pari-pikku-juttua-valmiiksi). Projektit etenevät.
Mikään ei ole niin addiktoivaa kuin loksahtelu. Eikä niin motivoivaa.
Haluaisin sanoa, että...