Sakset sanoo sik-sak-sak

Taas eletään sitä aikaa vuodesta, jolloin värikkäät kankaat ja kangassilppu täyttävät talon ja puutarh… no, talon ainakin.

Edessä on urakointia pääasiassa sarjatyönä: tällä kertaa pääasiassa puseroita, mutta jonkin verran myös housuja. Unohtaa ei sovi myöskään kolmea solmiota, jotka eivät kestä lähempää tarkastelua (ei täysvinoa leikkausta, ei kovikkeita, ei käsin ommeltuja viimeistelyjä), mutta menestyvät esiintymisrekvisiittana täydellisesti.

Aivan, loppukevään esiintymiset ovat ovella.

***

Kun yritän ommella jotain itselleni (tai lapsillekin), pyörittelen ideoita, kaavoja ja kankaita edestakaisin, ja ehkä joskus lopulta uskallan ryhtyä leikkaamaan. Siitä eteenpäin homma onkin helppoa (paitsi jos leikattu koko on täydelleen väärä tahi ompelu muuten takkuaa).

Kun ompelen esiintymisasuja – ja vieläpä sarjatyönä –, tahti on toisenmoinen. Ideaa ei jäädä enää aprikoimaan, kaavat joko on tai ei ole, ja kankaita ei enää arvota. Levitetään kankaat lattialle (mieluummin useamman asun kankaat päällekkäin, jos koot ja kankaan paksuudet sen antavat myöten), asemoidaan kaavat tai kaavantapaiset ja sitten sakset sanovat sik-sak-sak.

Saman henkilön vaatteen kappaleet laitetaan nuppineuloin kiinni toisiinsa, etteivät samanväristen asujen eri koot mene sekaisin. Kaikki samanvärisellä saumurilangalla ja tikkauslangalla saumattavat vaatteet otetaan käsittelyyn kerralla, ja saumoja ommellaan sarjatyönä.

***

Tämän prosessin ongelmana on se, että yksittäisen vaatteen valmistuminen vie kauan verrattuna siihen, että ompelisi vaatteen kerrallaan valmiiksi. Se, että on kahdeksan likivalmista toppia ja viidet viittävaillevalmiit housut, ei mieltä huojenna. Toisaalta se tuntuu hyvältä, kun ne kahdeksan toppia ja viidet housut valmistuvat lähes yhdessä rysäyksessä.

Sitä hetkeä odotellessa (vaatteiden ensiesiintyminen lauantaina).

Haluaisin sanoa, että...