Se meni jo

Seinäkalenteri näyttää huhtikuuta, mutta siellä ei ole kovin monta merkintää. Pöytäkalenteri on pysähtynyt maaliskuun lopulle. Virallinen kalenterini kumisee tyhjyyttään – en ole tainnut edes avata sitä viikkoihin. Olen elänyt kännykän muistutuksilla, Firefoxin ReminderFoxin hälytyksillä ja hurskaalla toiveella, etten ole unohtanut mitään elintärkeää.

Menihän tämä kevät näinkin – deadlinesta toiseen, kelloa vastaan taistellen.

Elämä on ollut yhtä hulinaa jostain marraskuun puolivälistä asti. Tänään on tälle vuotta kolmas perjantai-ilta, jonka olen saanut viettää kotona.

***

Pitäisi kääntää kalenterit oikeaan aikaan ja ryhtyä täyttämään puuttuvia merkintöjä: töitä, toki, mutta myös hammaslääkäreitä, silmälääkäreitä, vanhempainvartteja, koulun erikoispäiviä. Josko talvi on ollut vaakalentoa, niin eipä tuleva toukokuukaan näytä tylsältä.

Tänään kävimme kirjastossa. Jotain tahdin tasaantumisesta kertoo se, että lainasin kirjoja. En vielä itselleni romaaneja luettavaksi – ehkä sitten kesällä ehtii –, mutta useamman käsityö- ja liikuntakirjan ynnä ääneenluettavaa lapsille. Meillä uppoudutaan iltaisin magian maailmaan, Debi Gliorin kirjoittamana. Alan osata jo aika näpsäkästi lukea ääneen paikannimen Auchenlochtermuchty.

Yksi vastaus merkintään “Se meni jo”

  1. […] *Kalenterin tyhjyys oli toki silmänlumetta eikä suinkaan vastannut elämän tahdin reaalitilaa (ks. aiemmin tapahtunutta. […]

Haluaisin sanoa, että...