Hahmosta runkoon

Ihmisen voi huijata oppimaan vaikeitakin asioita, kun ne syöttää pieninä palasina. Harva pystyy oppimaan isoja kokonaisuuksia kerralla.

Tänään aloitettiin tanssituntien poikkeusviikko; helatorstain vuoksi torstain tunnit pidettiin jo tänään. Disco orientalin jatkoryhmässä on työn alla koreografia, joka muotoutuu ja selkiytyy ja rakentuu hiljoksiin. Kesäkuun alussa se on valmis, josko ei toki esityskunnossa.

***

Jatkoryhmässä hypättiin kevätkurssin alkajaisiksi suoraan asiaan, mutta ei rytinällä. Aloitimme hahmottamalla musiikkia yksinkertaisin liikkein ja tutustumalla musiikin hankaliin kohtiin.

Sitä myöten, kun musiikki on tullut tutuksi, on liikekieli tullut haasteellisemmaksi. Vaikeita kohtia – tässä tanssissa ne ovat myös nopeita – on treenattu hartaasti: ensin hahmotettu liikkeet, sitten tehty niistä sarjaa, pikkuhiljaa nopeutettu ja lopulta laitettu sarja tanssin keskelle.

***

Tanssin hämärä hahmo, josta aloitimme, on pikkuhiljaa muotoutunut rungoksi. Runkoon on jo lisätty kääntymisiä, pyörähdyksiä, aksentteja, pikkutarkkoja kohtia.

Ja sama jatkuu: lisätään yksityiskohtia, poimitaan musiikin elementtejä. Nyt se alkaa olla jo helppoa, sillä musiikki on tullut tutuksi, koreografian runko alkaa olla tanssijoillakin hallussa. On helpompi lisätä runkoon kuin yrittää tehdä koko pakettia kerralla.

Vielä lisätään käsiä, lisätään yksityiskohtia. Tästä on tulossa täysi koreografia. Mutta jos vanhat merkit paikkansa pitävät, lopputulos on kuitenkin paljon yksinkertaisempi kuin se, mikä päässäni on alkujaan ollut.

Haluaisin sanoa, että...