Finaaleja – ja finaaleja

Varoitus: sisältää juonipaljastuksia sarjoista, jotka ovat jo päättyneet.

Nyt kesäkuulla on nähty muutaman tv-sarjan päätös. Ennakkoon hehkutettiin varmaan eniten Lostin viimeistä kautta, joka päättyi onnellisesti pari viikkoa sitten.

Viime viikolla nähtiin viimeinen jakso sarjasta Flash Forward, jota oli tarkoitus jatkaa useampikin kausi, mutta niin vain pistettiin stoppi ensimmäisen kauden loppuun. Vanhoista uusinnoista tuli päätökseen Mullan alla (Six Feet Under), jota tehtiin viisi kautta.

Lost, aikahyppyjen mestari

Lost (2004–2010) noudatti läpi kuuden kautensa lahjomatonta epäloogisuuden logiikkaa, jossa melkein mikä tahansa oli mahdollista, kronologia epäolennaista ja takaumien käyttö poikkeuksellisen onnistunutta.

Romaanikirjoittamisen kirjoittamaton sääntö on, että jokainen takauma pudottaa tuhat lukijaa (ehkä sääntö ei mennyt kirjaimellisesti näin, mutta ajatus oli jotakuinkin sama). Lukija odottaa tarinaa, joka etenee, ei hyppelyjä aikatasoilla taakse ja takaisin. Elokuvissa ja tv-sarjoissa tämä toimii paremmin, koska takauman voi toteuttaa visuaalisesti erilaisena kuin itse tarinan, jolloin katsoja pysyy paremmin mukana aikatasoissa.

Lostissa aikatasoja ja lopulta rinnakkaistodellisuuksiakin hyödynnettiin jo niin aktiivisesti, että katsoja ei enää tiennyt, missä ajassa oikeasti ollaan ja mikä on totta. Minä pidin näistä aikatasohyppelyistä, erityisesti takaumista ja takaumien uusinnoista eri näkökulmista: ne kuorivat jokaisesta henkilöstä uusia kerroksia.

Lostin viimeinen jakso olisi voinut vetää langat yhteen, mutta sillä määrällä mysteerejä, mitä kuuteen kauteen oli ehditty kasaamaan, olisi todennäköisesti tarvittu yksi kausi pelkkiä lankojen uudelleenkutomisia. Tuotantotiimi oli päättänyt turvautua siihen ainoaan mahdolliseen ratkaisuun, jolla sai suhteellisen tyydyttävän lopun aikaiseksi: henkilökaarti heitti henkensä ja siirtyi kohti valoa.

Tämä on juuri se temppu, mistä ala-asteen ainekirjoituksessa jo varoitettiin: se, että tekstin lopuksi kertoja herää sängystään ja toteaa kaiken olleen vain unta, on aika köyhä tapa saada teksti päätökseen.

Lostissa temppu tyydytti kohtuullisen hyvin, koska päähenkilöt oli ajettu jo sellaiseen umpikujaan, missä lohdullisin ratkaisu oli kuolema. Sitä paitsi romantikolle on aina mukava nähdä, että menetetyt rakkaat palaavat takaisin ja kaikki saavat elää (toisen) elämänsä onnellisina loppuun saakka.

Flash Forward, pahasti kesken

Flash Forward (2009–2010) perustui Robert J. Sawyerin science fiction -romaaniin, jossa koko ihmiskunta menettää tajuntansa kahdeksi minuutiksi 17 sekunniksi ja näkee tulevaisuutensa.

Pidin tarinan lähtökohdista ja siitä ristiriidasta, mikä henkilöiden sisälle ja välille syntyi, kun he joutuivat taistelemaan tulevaisuusnäkyjen aiheuttamien pelkojen ja odotusten kanssa. Edellytyksiä monitasoisiin henkilökuviin oli, esimerkiksi naisagentti Janis Hawkin kaksoisagenttiuden paljastava jakso oli onnistunut. Kaikkien hahmojen logiikka ja uskottavuus ei aina ollut korkeimmillaan, mutta kokonaisuutena sarja jaksoi pitää minua otteessaan.

Tarina vain loppui liian lyhyeen: päätösjaksossa oli uusi tajuttomuus ja uusi flashforward, joka herätti lisää kysymyksiä. Ja niihin, pahus vie, ei ole luvassa jatkoa, koska ABC päätti lopettaa sarjan tuotannon.

Six Feet Under, todellinen flashforward

Mullan alla, alkuperäisnimeltään Six Feet Under, ehdi viiden kauden aikana (2001–2005) rikkoa surrealismin ja hyvän maun rajoja, mutta aina niin loistavilla käsikirjoituksilla, että sarjaan jäi väkisinkin koukkuun.

Viisi erinomaista kautta saivat ansaitsemansa lopun, vaikka toiseksi viimeinen jakso olikin jo pientä happy ending -hakuista laskusuhdannetta. Viimeisessä jaksossa annettiin henkilöiden tarinoille loppu, suuntaviivat tulevaisuuteen.

Mutta juuri kun katsoja luulee, että tähän tämä tarina päättyi, päähenkilöiden tarinat tuotiin todelliseen loppuun: näytettiin jokaisen kuolema. Nämä kuolemaepisodit limittyivät hautausurakoitsijaperheen kuopuksen Clairen ajomatkaan, jossa hän lähti kohti uutta tulevaisuuttaan. Samanaikainen tulevaisuuden odotus ja kuolema toimivat toinen toisensa kontrastina, jossa katsoja kellui ajan ulkopuolella, toinen jalka tarinan nykyajassa, toinen tulevaisuudessa.

Six Feet Under -sarjan päätösjakson loppuminuutit tekivät minuun räjähtävän vaikutuksen ensimmäisellä katselukerralla muutama vuosi sitten. Olin asennoitunut siihen, että uusintakierroksella loppu tuntuisi lässähtäneeltä, kun sen jipon tietää etukäteen, mutta ei: tälläkin kerta aikavirtaus imi minut mukaansa.

Kumarran kunnoittavasti, Alan Ball. Keep on the good work.

Haluaisin sanoa, että...