Kaaoksen paikka

Päivän työprojektit eivät edenneet, joten päätin siirtää energiaani siivoukseen.

Kesän siivouslistalla on monta eri nurkkaa, esimerkiksi cd-hyllyni. Järjestän opetus-cd:t säännöllisesti pari kolme kertaa vuodessa, mutta ilo jää lyhytaikaiseksi: osa cd:istä on opetuspakissani, osa treenikassissa, osa kuuntelupinossa, osa työpöydällä taustamusiikkivalmiudessa, osa jostain muusta syystä jossain muualla kuin omalla paikallaan.

Kun saan ahaa-elämyksen ja haluan löytää tietyn cd:n, se mitä todennäköisimmin ei ole cd-hyllyssä omalla paikallaan vaan jossain ihan muualla.

***

Kirjahylly on helpompi pitää järjestyksessä, ainakin romaanien osalta. Yhdellä ihmisellä on yleensä vain yksi romaani luettavanaan, ja kun se on luettu, kirja on helppo palauttaa paikalleen – olettaen, että kirjahyllyssä ylipäänsä on paikka kyseiselle kirjalle.

Tietokirjallisuus on hankalampaa: esimerkiksi Method Putkisto -kirjoja otan säännöllisesti lueskeluun, joten ne ajelehtivat joko olohuoneen pöydälle, yöpöydälle tai työhuoneeseen käyttökirjapinoon. Hyllyssä on vakiona iso aukko.

***

Taannoin siirsin koko korutyötarvikevarastoni työhuoneeseen, jotta olohuoneessa olisi siistimpää. Siistiys ei toteutunut olohuoneessa, mutta isompi kaaos siirtyi työhuoneeseen.

Kohtapuoliin on aika tarttua kesän koruprojekteihin, joten korutarvikevarannot pitäisi saada ojennukseen, ettei koko arsenaalia tarvitse rahdata olohuoneeseen (okei, me kaikki tiedämme, että sinne ne tulevat ennemmin tai myöhemmin päätymään, mutta teeskennellään nyt tovi, että järjestyksen pysymisellä on edes pieniä edellytyksiä). Järjestelyä varten rahtasin laatikot – aivan, olohuoneeseen.

Nyt, väliaikaisesti, on varsin siisti työhuone, ja täydellinen kaaos olohuoneessa. Kun saan vaihdettua materiaaleja muutamista väliaikaisiksi tarkoitetuista avolaatikoista kannellisiin säilytyslaatikoihin, voin pinota laatikot takaisin työhuoneeseen, siistiin järjestykseen. (Okei, me kaikki tiedämme, että se järjestys kestää vain niin kauan kuin materiaaleja ei käytetä, mutta teeskennellään nyt tovi, että järjestys on pysyvää laatua.)

***

Kaaoksen määrä on vakio, mutta paikka ei. Ompelunurkka vaatisi kovasti perusteellista raivausta…

2 vastausta merkintään “Kaaoksen paikka”

  1. Tuttu tunne: kun on paljon materiaaleja menevät ne helposti sekaisin, vaikka olisivat olleet alunperin fiksusti lajiteltuina kukin omille paikoilleen.

    Muutto tekee hyvää myös tässä mielessä:pakko köydä kaikki läpi ja miettiä tarvitsenko tuota vai en. Pitäisi muuttaa muutaman vuoden välein, johan olisi paikat järjestyksessä!

  2. Hanne, olen seuraillut muuttoprojektiasi blogistasi ja tuumaillut, että käsityöyrityksesi tarvikevarastojen muutossa on varmasti melkoinen urakka. Toivottavasti muutto sujuu kokonaisvaltaisen sutjakkaasti!

    Oikeasti ihminen tulisi toimeen aika pienellä tavaramäärällä. Toisaalta moneen tavaraan liittyy omistamisen ilo, vaikkei itse tarvikkeelle olisi aktiivista käyttöä.

    Ihailen minimalistisia ihmisiä, joille riittää vähäinen tavaramäärä. Minä hamstraan ja kerään ja talletan vastaisen varalle aivan liikaa – mutta koskaan ei voi tietää, mitä tulevaisuudessa tarvitsee! (Onneksi ei ole tarvetta muuttaa.)

Haluaisin sanoa, että...