Autoilen – toistaiseksi olen hengissä

Paljon on pielessä (eteläpohjalaisessa) autoilukulttuurissa.

Ajoin eilen perjantaina iltapäivällä ensin Orivedeltä Kuortaneelle, sitten Kuortaneelta kotiin, kuudeksi kotoa Töysään treeneihin, puolitoista tuntia myöhemmin takaisin kotiin, ja vielä iltakymmeneltä pyörähdin Töysässä noutamassa nuorison nukkumaan. Näistä ainoa turvalliselta tuntunut ajoreissu oli viimeisin (koska kukapa olisi liikenteessä Töysässä kymmenen aikaan illalla).

Päivän ajokilometrien karmaisevin tilanne tapahtui Alavuden ja Kuortaneen välimaastossa, kun ajoin rekan perässä ensimmäisenä. Suoralla tienpätkällä rekka laittoi vilkun vasemmalle ja lähti jarruttamaan. Minä myös ryhdyin hidastamaan. Vaan mitä tekee sankari, joka oli takanani ajavan auton takana? Lähtee ohittamaan kahta henkilöautoa (ja varmaan sitä rekkaakin) kuin seitsemän miestä. Onneksi autoni rinnalle kaasutettuaan kuski lopulta tajusi, että rekalla on vilkku vasempaan, väläytteli punaisia takavaloja ja kurvasi eteeni. Onneksi olen oppinut pitämään pitkät turvavälit. Onneksi rekalla ja minulla oli satasen alueella vauhtia enää alle puolet sallitusta.

Ehdin jo hetken pelätä, että joudun seuraamaan aitiopaikalta, miten auto törmää rekkaan – ja kenties pyörähtää siitä minun päälleni. Niin nopeasti tilanne tuli ja meni, etten ehtinyt miettimään, millaisia otsikoita onnettomuudesta olisi saatu illaksi Ilkan verkkosivuille. Ehdin vain ajatella, että minulla olisi parempaakin tekemistä kuin viettää tulevat viikot sairaalassa wannabe-toimintaelokuvastarojen reteiden ohitusyritysten uhrina.

***

Sain eilen turhan monta kertaa todistaa, miten liikennesääntöjä tulkitaan vapaasti sovellettavina ohjenuorina, ei kaikkien tielläliikkujien turvallisuuden takaavina yhteisinä sopimuksina.

Alavuden ja Kuortaneen välillä on lentokenttäsuora, jossa on kaksi ajokaistaa, ja lisäksi reilun kaistan verran tilaa pientareen puolella. Lentokenttäsuora on hyvä ohituspaikka, ja pyrin siellä aina tarjoamaan tilaa itseäni nopeammille kuskeille. Eilen ensimmäistä kertaa elämässäni näin, miten auton maksiminopeutta testaava kuski kiihdytti autonsa hurjaan ohitukseen – pientareen puolelta. Siinä tunsi melkein seisahtuvansa, kun musta auto viuhahti oikealta ohi. Säikähdys oli melkoinen, sillä tunnustan: tarkkailen liikennettä taustapeilistä ja vasemmasta sivupeilistä, mutta oikeaa sivupeiliä vilkuilen maantiellä ajaessani äärettömän harvoin, ellen ole ohittamassa hitaampaa liikennettä.

Illalla laittelin treenikamoja autoon Töysän nuorisoseuran pihassa, kun ohi suhahti kaksi rallikuskia. Töysän kirkonkylää halkovalla tiellä nopeusrajoitus on muistini mukaan 50 km/h ja keskustan ytimessä 40 km/h, mutta vaikka muistini pettäisi, ei nuorisoseuran kohdalla varmasti yli kuuttakymppiä saa liikennemerkkien mukaan ajaa. Nämä sankarit vetivät perä perää railakasta maantievauhtia.

Töysän keskustassa liikkuu pyöräteitä pitkin kaikenikäistä väkeä. Koskaan ei tiedä, onko joku huonojalkaisempi tai hidasliikkeisempi suojatiellä. Iltapimeällä näkyvyyskään ei ole katuvaloista huolimatta paras mahdollinen. Eikä koskaan tiedä, tuleeko vastaan viritetty mopo, josta etuvalot ovat päässeet simahtamaan. Tällaisenkin uhkarohkean maantiecrossaajan kohtasin illalla Töysän raitilla.

***

Ystävällisenä ohjeistuksena niille kuskeille, jotka uskovat olevansa kuolemattomia ja ovat vakuuttuneita, että heidän huikean hyvä ajotaitonsa pelastaa tilanteessa kuin tilanteessa ja siksi antaa oikeuden tulkita liikennesääntöjä luovasti:

Liikenteessä saattaa olla minun synnyttämiäni lapsia joko jalan, pyörällä, mopolla, autolla tai jonkin liikennevälineen kyydissä. Jokseenkin kova työ on tullut tehtyä niin synnytyksessä kuin sitä seuranneina vuosina, jotta taaperoista on saatu kasvatettua yhteiskuntakelpoisia yksilöitä. Älkää riskeeratko heidän tulevaisuuttaan.

Liikenteessä saattaa olla minun mieheni, vanhempani, sukulaiseni, kollegani, ystäväni, oppilaani – sellainen ihminen, jonka haluaisin mieluusti pitää elämässäni jatkossakin. Älkää testatko reaktiokykyänne tai mestarillisia ajotaitojanne heidän kustannuksellaan.

Liikenteessä saatan olla minä – säntillisesti nopeusrajoituksia noudattava ja siksi valtavirtaa hitaampi kuski, joka pelkää hirviä, syysliukkaita ja perässä ajavia isoja rekkoja. Älkää viitsikö kokeilla, olisiko maailma parempi paikka ilman minua.

***

Vahinkoja ja virhearviointeja sattuu meille kaikille. Olen minäkin oman osuuteni törttöillyt liikenteessä, kun huomiokyky ei ole riittänyt havainnoimaan jokaista tielläliikkujaa. Kiitos fiksujen, toiset huomioonottavien kuskien ja liikenteessäliikkujien olen selvinnyt likipiti-kohtaamisista sydän läpättäen, ontto kylmyys mahanpohjassa. Muutaman kerran oma varovaisuuteni on pelastanut toisen tielläliikkujan pahemmasta.

Lähes jokainen autoilija luulee olevansa keskivertoa parempi kuski. Ehkä me paljon ratin takana istuvat olemmekin sellaisia, mutta se edessä olevan tai vastaantulevan auton kuski saattaa olla vasta kortin saanut tai ensimmäistä kertaa itselleen uuden auton ratissa tai iän myötä hitaammin reagoiva.

Meillä on vain yksi tieverkosto eikä siellä ole omia kaistoja kokeneille kuskeille. Jos otat ratin takana riskejä, vaarassa ovat minun lapseni, perheeni ja ystäväni. Jokainen heistä on minulle korvaamaton.

Elämäni kirjastot

Tämä teksti on julkaistu ensimmäistä kertaa Pohjanmaan kirjailijat ry:n blogissa 15.7.2017.

Kun sanotaan sana kirjasto, mitä ajattelet? Ajatteletko valtavaa kaupunginkirjastoa, Aleksandrian kirjaston aarteita vai pienen kyläkoulun kirjastohuonetta?

Minulle kirjasto tuo mieleen lapsuuteni kirjaston Sodankylässä. Ei sitä pientä, josta isä ja minä haimme ensimmäisen kirjastokortin koulutaipaleeni alussa, vaan sen isomman kirjaston uuden kunnantalon päädyssä. Siinä kirjastossa lähes asuin kymmenkunta vuotta. Keltaisessa aulassa tervehti täytetty susi. Lasten puolella oli matalat, selkänojalliset tuolit punakantisen pöydän ympärillä. Nuortenkirjat alkoivat ikkunanpuoleiselta seinustalta, sieltä löytyivät Edgar Rice Burroughsin Mars-kirjat ja Susan Cooperin Pimeä nousee -sarja. L. M. Montgomeryn Annat ja Runotytöt olivat seinän takana lainaustiskin liepeillä. Mark Twainin ja Jules Vernen jälkeen alkoivat korkeat aikuisten hyllyt.

Tänään Sodankylän kirjasto on samassa paikassa kuin kultaisella kahdeksankymmenluvulla, mutta täysin uudistettuna: valoisana, tilavana, viihtyisänä. Vierailen siellä jokaisella Lapin-lomallani, mutten vieläkään hahmota, miten romaanit on hyllyille sijoitettu. Onneksi tiedän tärkeimmät: kävelen aina suoraan nuorten fantasiahyllylle ja sieltä luokkien 86 (kirjallisuustiede) ja 87 (kielitiede) luokse. Kiertueeni päättyy pisteeseen 83.2 (näytelmät).

Olen viettänyt eri kirjastoissa satoja ja taas satoja tunteja: kierrellyt hyllyjen välissä, uppoutunut tutkimaan kirjoja, lainannut enemmän kuin syliin mahtuu, istunut lukemassa kasapäin lehtiä, kirjoittanut muistiinpanoja käsikirjaston helmistä. Jos vietän paikkakunnalla pidempään kuin viikonlopun, olen mitä todennäköisimmin etsinyt sieltä kirjaston ja hankkinut sinne kortin.

Mukanani kulkee seitsemän kirjastokorttia Lapista Helsinkiin. Kirjastokimppojen myötä pystyn korteillani lainaamaan kirjoja lähes 90 kunnan ja yhden yliopiston kirjastoista, sähköisiä aineistoja unohtamatta. Viimeisen kahden vuoden aikana olen käyttänyt kolmentoista kirjaston palveluja paikan päällä, kiitos reissutyön ja opiskelun.

Minulla on jatkuvasti lainassa kymmeniä teoksia. Suurin osa on tietokirjallisuutta, joka liittyy joko opetukseen tai muuhun tutkittavaan aineistoon. Romaanit ovat vähemmistönä lainauslistallani – paitsi kesäisin, jolloin jätän jälkeeni isoja aukkoja nuorten fantasiahyllyihin. Ei liene yllättävää, että rakastan verkkokirjastoja, joiden avulla pysyn kartalla siitä, mitä olen lainannut mistäkin kirjastosta. Erityisesti rakastan sähköpostimuistutuksia lähestyvistä eräpäivistä ja mahdollisuutta uusia lainat verkossa.

Lapsuudessani kirjasto oli ehdottoman hiljaisuuden tyyssija. Jokainen nenänniisto ja tuolin kolahdus kuului perimmäiseen nurkkaan asti. Nykyisin kirjastot ovat paljon muutakin kuin kirjoja ja lukusaleja: ne ovat kohtaamispaikkoja, julkisia olohuoneita, tiloja, joissa on tarkoitus viihtyä yksin ja yhdessä. Vaikka elämme internetin ja googlauksen kulta-aikaa, kirjastot ovat myös ehtymättömiä tiedon runsaudensarvia, kiitos ammattitaitoisen henkilöstön.

Työpöytäni ylimmässä laatikossa on pino käytöstä poistuneita kirjastokortteja kahden–kolmenkymmenen vuoden takaa. On kortti Keuruun kirjastoon, jossa kävin lapsena kesäisin ahkerasti isovanhempieni kanssa; on kortti Rovaniemelle, josta lainasin vain kaksi kirjaa; on opiskeluajalta kortit Jyväskylän kaupunginkirjastoon ja yliopiston kirjastoon – kummankaan viivakoodi ei toimi enää; on vanhat kortit Töysään ja Alavudelle ajalta ennen lähiseudun yhteiskirjastoa ja yhteistä korttia; on Seinäjoen kortti, joka siirtyi eläkkeelle alkuvuodesta, kun Etelä-Pohjanmaan yhteinen Eepos-kirjasto otti ensiaskeleitaan.

Vanhojen kirjastokorttien kokoelmani kantaa muistoja tutuksi tulleista kirjahyllyistä, kirjastojen tuoksusta, opiskelusta ja työstä, eletystä elämästä eri paikkakunnilla, eri elämänvaiheissa. Minne tahansa elämä on minua kuljettanut, olen aina löytänyt itseni lähikirjastosta.

Humanistin lyhyt matikka

Istuin tänään valvomassa matematiikan ylioppilaskirjoituksia. Edessäni oli lyhyen matematiikan koe, pitkän matematiikan koetta en onnekseni edes nähnyt. Koska kirjoitin aikoinaan laudaturin lyhyestä matematiikasta, oletin, että minulla pitäisi olla kaikki edellytykset selviytyä kokeesta edes kohtuullisesti.

Katinkontit. Parista tehtävästä olisin selviytynyt kunnialla, parista muusta kiikunkaakun, mutta muutama tehtävä oli minulle ihan hepreaa. Ja nyt puhutaan lyhyen matematiikan ylioppilaskokeesta, jota puurtavat abiturientit, jotka eivät todennäköisesti koskaan elämässään joudu enää pohtimaan normaalijakaumaa, sinikäyriä tai funktion derivaattaa. Mielessä käy väkisinkin, että kyllä nyt on opiskeltu paljon matematiikkaa ylioppilaskokeita eikä elämää varten. (Kokonaan oma juttunsa on pitkän matematiikan opiskelu, sen valinneilla kun voi oikeasti olla tulevaisuudessa tarvetta muullekin kuin perusmatematiikalle.)

Koska YTL haluaa pistää ylioppilaskokeet uusiksi* – sähköistämisen varjolla tai sähköistämisen takia –, haluaisin tarjota muutaman ehdotuksen, millainen lyhyen matematiikan ylioppilaskoe voisi olla, jotta se oikeasti mittaisi taitoja, joista on elävässä elämässä hyötyä. Seuraavat esimerkkitehtävät ovat vapaasti käytettävissä ja muunneltavissa, mahdolliset suunnittelupalkkiot voi tilittää lukiomme opettajakunnan virkistysrahastoon (onko meillä sellaista?). Tehtävänantojen kaikki yhteydet aitoihin tapahtumiin ovat puhtaasti sattumanvaraisia, mutta tiettyyn elämänmakuisuuteen muotoilussa on kyllä pyritty.

***

1. Sinulla on taskussa 4,50 €. Kesäteatterissa kahvi maksaa 2 € ja pulla 3 €.
a) Paljonko jäät velkaa lapsellesi, jos lainaat häneltä puuttuvan osion, ja lapsi pyytää lainasta korkoina jäätelön (2,50 €), johon joudut myös lainaamaan käteisen lapseltasi.
b) Mikä on todennäköisyys, että muistat seuraavalla kerralla nostaa käteistä ennen kesäteatteriin lähtemistä?

***

2. Sinulla on lääkäriaika keskussairaalassa, jonne matkaa on 70 kilometriä. [Huom.! Esimerkkien on syytä olla realistisia ja kattaa abiturienttien oikea elämänpiiri. Myös maaseudulla on – ainakin vielä toistaiseksi – elämää.] Pääset matkaan 15 minuuttia myöhässä.
a) Kuinka paljon ylinopeutta sinun täytyy ajaa, jotta saat kirittyä aikataulusi matkalla?
b) Jos auton parkkeeraamiseen ja kävelyyn parkkipaikalta vastaanotolle menee 10 minuuttia, ja alkuperäisessä aikataulussasi olit varannut 10 minuuttia odotteluaikaa, paljonko väljyysvaraa jää, jos ajat koko ajan 10 km/h yli nopeusrajoituksen?
c) Jos ajat ylinopeutta, millä todennäköisyydellä vastaan tulee poliisi ja saat sakot?
d) Jos olet ajanut ylinopeutta ja saanut sakot, millä todennäköisyydellä lääkärin ajat ovat ainakin puoli tuntia myöhässä?

***

3. Olet ajamassa 700 kilometrin matkaa. Autossasi on 40 litran tankki, joka oli täynnä, kun lähdit. Autosi keskikulutus on 5,6 l/100 km. 50 kilometriä ennen päätepistettä mittaristoon ilmestyy tankkauksen merkkivalo.
a) Paljonko sinulla on laskennallisesti jäljellä polttoainetta, kun merkkivalo ilmestyy?
b) Pääsetkö perille tankkaamatta?
c) Raskaan kuorman vuoksi keskikulutus onkin 6,4 l/100 km. Pääsetkö perille vai jäätkö välille?
d) Raskas kuorma painaa auton takaosaa alemmas ja siksi bensatankin anturi vääristää bensatankin hälytysvaloa. Tankissa onkin vain puolet siitä bensamäärästä, mitä yleensä hälytysvalon syttyessä. Millä todennäköisyydellä kännykkäsi akku on tyhjentynyt, kun auto simahtaa tien varteen ja sinun olisi soitettava apua?
e) Päädyt tankkaamaan, mutta tankkaat vahingossa dieseliä. Mitä maksaa tilanteen korjaaminen? Ota huomioon sekä matkustajien että kuorman kuljetuskustannukset määränpäähän ja tietysti myös auton huollon kulut.

***

4. Olet äidinkielen opettajana. Sinulla on opetusryhmässäsi säästöjen vuoksi 46 opiskelijaa aiemman 28:n sijaan.
a) Jos yhden esseen korjaamiseen ja palautteen kirjoittamiseen menee keskimäärin 22 minuuttia, kuinka paljon pidempään korjaat nykyisen opetusryhmäsi esseitä kuin olisit korjannut aiemman ryhmäsi esseitä?
b) Kuinka paljon jää yhtä esseetä kohti aikaa, jos tarkistamiseen saa kulua kokonaisuudessaan saman verran kuin ennenkin?
c) Kuinka monta iltaa täytyy varata esseiden tarkistamiseen, jos esseitä lukee joka ilta kello 18–21 siten, että kerran tunnissa pitää 7 minuutin tauon? Kirjaa vastaukseesi sekä osion a) että b) mukaisen ajankäytön vaatimat iltamäärät.

***

5. Kuntatyönantaja on tarjonnut kokonaistyöaikamallissa yhden oppitunnin valmisteluajaksi 25 minuuttia. Valmisteluaika sisältää sekä tunnin valmistelun että jälkityöt, kuten opiskelijoiden esseiden tarkistamisen.
a) Jos 45 minuutin oppitunteja sisältyy yhteen kurssiin 38, montako tuntia valmisteluaikaa tulee yhtä kurssia kohti?
b) Kurssin kokonaiskesto on sama, mutta yhden oppitunnin kesto on 75 minuuttia. Montako minuuttia valmisteluaikaa on tuolloin yhtä oppituntia kohti?
b) Jos uuden opsin myötä kaikki kurssisisällöt on pistetty uusiksi ja uuden opetussuunnitelman mukaisten kurssisisältöjen valmisteluun menee keskimäärin 30 tuntia/kurssi, paljonko muuta valmistelu- ja jälkityöaikaa jää yhtä oppituntia kohti, jos saman kurssin voi vetää yhdessä jaksossa kahdelle eri ryhmälle?

***

6. Lapsellasi on ykköstyypin diabetes. Hänen pikainsuliiniannoksensa on 1 yksikkö 10 gramman hiilihydraattimäärää kohti.
6.1. Lapsesi syö välipalalla kaksi leipäviipaletta, joiden päällä on levitettä, kinkkua, juustoa ja kurkkua, lasin maitoa ja yhden omenan.
a) Paljonko pistät pikainsuliinia?
b) Lapsesi verensokeri oli ennen välipalaa 12,5. Voit laskea, että 1 yksikkö insuliinia tiputtaa lapsellasi verensokeria keskimäärin 5 pykälää. Paljonko pistät pikainsuliinia?
c) Lapsellasi oli hypoglykemia ennen välipalaa, ja syötit hänelle hätäpäissäsi puolikkaan lakritsipatukan nostamaan verensokeria. Paljonko pistät pikainsuliinia välipalalle?
6.2. Lapsesi on menossa uimaan välipalan jälkeen. Vedessä polskiminen laskee verensokeria keskimäärin 5 pykälää puolessa tunnissa, paitsi jos lapsi oikeasti ui, jolloin verensokerin lasku on 7 pykälää puolessa tunnissa. Lapsesi syö kohdassa 6.1. mainitun välipalan.
a) Paljonko pistät pikainsuliinia?
b) Paljonko pistät pikainsuliinia kohdan 6.1.b) mukaisessa tilanteessa?
c) Paljonko pistät pikainsuliinia kohdan 6.1.c) mukaisessa tilanteessa?

***

7. Ostat materiaaleja vanhojenpäivän tanssiaismekkoon, johon tulee täyskellohame ja tyköistuva yläosa. Hame lähtee levenemään lonkkaluiden kohdalta ja on täysmittaisena 83 cm pitkä. Henkilön ympärysmitta on lonkkaluiden kohdalta 90 cm.
a) Paljonko tarvitset kangasta, jotta saat kaksilevyisestä kankaasta (leveys 145 cm + hulpioreunat) täyskellohameen ja yläosan. Voit laskea, että yläosaan riittää yksi mitta, 48 cm. Muista saumanvarat ja helmakäänne.
b) Helmakäänteen päälle ommellaan valmista koristenauhaa. Laske, miten monta metriä tarvitset koristenauhaa.
c) Hameen alle laitetaan tyllialushameet. Alushameen ylimmäinen osa on ympärysmitaltaan 100 cm, ja jokainen alempi osa on aina kolme kertaa leveämpi, ja se rypytetään ylemmän osan alareunaan. Paljonko tarvitset tylliä kahteen kolmikerroksiseen alushameeseen? Muista myös saumanvarat ja helmakäänne.
d) Laske tanssiaismekon materiaalikulut, kun mekkokankaan hinta on 18 €/m, tylli maksaa 4,50 €/m ja helman koristenauha 2,20 €/m. Älä unohda muita nippeleitä, kuten vetoketjuja, ompelulankoja ja liivinluita sekä vuorikankaita (3,90 €/m).
e) Ostopuku maksaisi 420 €. Miten paljon säästät ompelemalla puvun itse? Oman työn osuutta ja koristeita ei tarvitse ottaa huomioon.

***

Ehdotan myös, että ylioppilaskokeeseen laitetaan jokeritehtävät niille, jotka tavoittelevat uraa politiikan parissa. Heille voisi esittää esimerkiksi seuraavanlaisia kysymyksiä:

8.* Kumpi maksaa enemmän, riittävä määrä koulutuspaikkoja ja laadukasta opetusta jokaiselle nuorelle vai syrjäytyneiden nuorten koko elinkaarensa aikana aiheuttamat kulut (1,2 miljoonaa euroa/henkilö)?

9.* Kumpi tuottaa enemmän, lääkkeiden omavastuun nostaminen ja Kela-korvausten leikkaaminen vai vakavien sairauksien hoitaminen, kun potilailla ei ole ollut rahaa ostaa tarvittavia lääkkeitä?

10.* Kumpi on kansantaloudellisesti järkevämpää, se, että henkilö voi omaehtoisesti opiskella samaan aikaan, kun hän saa työttömyyskorvausta, vai se, että hän työttömyysaikana pyörittelee peukaloita ja odottaa Kelan virkailijan haastattelua kolmen kuukauden välein?

***

Eiköhän näillä alkuun pääse. Lisää hyviä tehtäviä löytyy esimerkiksi palkanlaskennan, arvonlisäverotuksen, lainan korkokulujen tai ylioppilaiden arvosanojen jakauman parista.

—–

*Tässä kohti lähettäisin vielä terveisiä: jos puolentoista vuoden päästä on tarkoitus kirjoittaa äidinkielen uudistunut, sähköinen ylioppilaskoe, mutta kokeen sisällöistä ja arvionnista ei ole tarjolla kuin tiedonmurusia eikä kunnon koulutusta, eikö vain voitaisi tehdä kompromissi ja pitää nykymuotoinen koe, jonka lopputuotos kirjoitettaisiin sähköiseen muotoon koneella. YTL voisi toimittaa jatkossakin paperiset tehtävävihkoset tekstitaitoon ja esseekokeeseen, opiskelijat saisivat lukea kynä kädessä, kuten tähänkin asti, ja tekstit voisi joko kirjoittaa suoraan koneella ja muokata siellä tai kirjoittaa luonnoksen käsin ja kirjoittaa puhtaaksi koneella. Puhuttaisiin niistä sähköisistä aineistoista sitten siinä kohti, kun ensin opettajat tietäisivät, mitä pitäisi opettaa, mistä näkökulmasta ja miten.

Ota opiksi (aamunavaus 7.3.2017)

Ai että miten sujui hiihtoloma? Hyvin, kiitos kysymästä. Istuin koko loman tietokoneella opiskelemassa.

Joo-o, ihan totta. Minulla oli vapaa viikko, ja vietin sen opiskellen. Ihan vapaaehtoisesti. Älkää dissatko! Se oli hyvä loma. Sellainen, joka pistää katsomaan tulevaisuuteen, suunnittelemaan uusia oppitunteja ja uusia tapoja tarkastella tuttuja asioita.

Sitä opiskelu minulle on: uusia ideoita ja inspiraatiota. Sen vuoksi en ole koskaan lakannut opiskelemasta, vaikka ammatti – tai itse asiassa ammatit – tuli hankittua jo iät ajat sitten.

Veikkaan, että moni teistä on pohtinut viime aikoina paljon opiskelua. Ysiluokkalaiset miettivät, mihin suuntaavat peruskoulun jälkeen; lukion kakkoset pohtivat ylioppilaskirjoituksia: mitä kirjoittaa ja miten aikatauluttaa. Ja ehkä teidän kaikkien ajatuksissa siintää jo mielikuva siitä, mitä haluatte opiskella tulevaisuudessa, millaisen ammatin haluatte.

Minulla on teille vinkki – ja kyllä, koska olen opiskellut suurimman osan elämääni, viimeiset kaksikymmentä vuotta työn ohessa, pidän itseäni varteenotettavana vinkkarina.

Mieti, mikä sinua innostaa. Mikä on sellainen ala tai aihe, johon syventyisit, vaikka opettaja ei käskisikään? Mistä haluaisit tietää lisää? Mistä haluaisit tietää kaiken? Mikä on juuri sinun juttusi?

Jotkut meistä ovat tienneet jo kahdeksanvuotiaina, mitä haluavat elämässään tehdä. Toiset meistä etsivät omaa tietään vielä 48-vuotiainakin. Eikä se ole huono juttu, koska etsiminen on osa prosessia. Ja vaikka huomaisitkin, että olet opiskellut jotain sellaista, mikä ei itse asiassa olekaan sinun juttusi, älä huoli: ei se hukkaan mene. Elämässä kaikesta opitusta on hyötyä

Minulle opiskelu on matka, jonka myötä opin tuntemaan myös itseäni päivä päivältä paremmin. Iso osa ilosta syntyy nimenomaan matkan varrella, tekemisestä ja uuden oppimisesta. Mutta tärkeintä opiskelussa on minulle se, että on jokin, mitä kohti mennä määrätietoisesti. Tärkeintä on, että on tavoite ja määränpää.

(Tekstin jälkeen kuultiin Pauli Hanhiniemen Perunateatterin kappale “Määränpää” levyltä Kaupunkitarinoita.)

Joulusatu 2016

“Tilanne on nyt tämä. Apua tarvitaan ja kiireesti!”

Tontut kuuntelivat vakavana raportointiosaston ylipäällikön varamiehen sijaisen veljenpoikaa. Tonttukloppi, jolla on ikää vasta 258 vuotta, oli läväyttänyt heidän eteensä pylväsdiagrammit, piirakat ja monikymmensivuiset taulukkolaskentaprintit. Tontut tuijottivat ympyröitä ja kummastelivat suorakaiteita.

“Tulee nälkä”, murahti keskimääräistä pyöreämpivatsainen tonttu valvontaosastolta. Hänen erikoisalanaan oli laiskojen opettajien valvonta. Koska kaikki opettajat olivat olleet koko joulukuun täydessä työn touhussa, osa ahkeroinut vielä yön pimeinä tunteinakin, valvontatontulla oli ollut hyvää aikaa perehtyä tonttukylän leivontaosaston uusimpiin innovaatioihin. Hän oli maistellut marenkipiparit, mustaherukkatäytteiset joulutortut, Kiss-Kiss-karamelleilla täytetyn joulupullan sekä leipuritonttujen uuden ylpeydenaiheen, gluteenittoman hedelmäkakun, jossa allergisoivat hedelmät oli korvattu soijarouheella. Viimeksimainittu oli ollut jokseenkin puisevaa, mutta valvontatonttu ei ollut hennonnut kertoa sitä leipuritontuille, vaan oli ottanut vielä viidennenkin viipaleen.

“Hyss!” sihautti lelupajan siivoojatontun apulainen. Hän ei suinkaan sanonut sitä valvojatontulle, vaan omalle suolistolleen, sillä hänenkin vatsaansa kurni.

Raportointiosaston ylipäällikön varamiehen sijaisen veljenpoika, tuttavallisemmin Taavi-tonttu, mulkaisi kaksikkoa, rykäisi ja jatkoi: “Olemme siirtyneet vaiheeseen, jossa apua tarvitaan välittömästi. Ymmärrättehän, ihan heti. Ei ole hetkeäkään hukattavana.”

Kaikki tontut nyökyttelivät päätään, mutta totuuden nimessä vain noin joka kolmas ymmärsi, mistä Taavi-tonttu puhui.

“Ratkaisun aika on nyt!” Taavi-tonttu kajautti, niin että valvontaosaston tontun hiippalakin tupsu hyppäsi.

“Mutta mitä me voimme tehdä?” Propagandaosaston tonttu painotti häiritsevästi viimeisen sanan viimeistä tavua.

Taavi-tontun katse pysähtyi puhujaan. “Sehän on itsestään selvää. Meidän on ryhdyttävä voimakeinoihin.”

Tämä toi lopultakin tonttujoukkoon eloa. Hiljainen kuiske muuttui sihiseväksi supinaksi, kun tonttukaarti ryhtyi aprikoimaan Taavi-tontun puhetta.

“Eivätkö voimakeinot ole vähän äärimmäinen veto?”

“Jos pitäydyttäisiin kuitenkin vanhassa käytännössä.”

“Perinteet, hyvät tontut, perinteet!”

“Sinä ja sun perintees. Mentäisiin vielä sulkakynällä ja puusuksilla, jos sinulta kysyttäisiin.”

Taavi-tonttu hiljensi salin ja sanoi: “Nyt on ammuttava kovilla. On selvää, että näin ei voi jatkua.”

Yksi tonttu toisensa jälkeen liittyi nyökytysten kuoroon. Siitä kaikki olivat yhtä mieltä: on muutoksen aika.

“Entäs se rahakone? Minusta se oli hyvä idea.”

“Laitonta. Joudutaan vaikeuksiin Suomen Pankin kanssa.”

Iäkäs tonttu, talousosaston päällikön kakkosmies, kämmersi pystyyn. Kaikkien katseet nauliutuivat oitis häneen. Tonttu antoi katseensa kiertää hitaasti salin yli, ennen kuin hän sanoi huolellisesti artikuloiden: “Ehdotan, että valmistamme kloonin, ja yön hämärässä käymme vaihtamassa sen opetusministerin tilalle.” Ennen kuin hän ehti istuutua takaisin pakoilleen, vihellys- ja huutomyrsky täytti salin. Vain vaivoin Taavi-tonttu sai hiljennettyä remakoivan tonttuköörin.

“Juuri tätä minä tarkoitin: on tehtävä rohkeita ratkaisuja”, Taavi-tonttu kannusti. “Kaikki raportit osoittavat sen, että opetuksen alennustila vaatii toimia. Ja koska hallituksesta ei siihen ole, vastuu on meidän.”

Kymmenessä minuutissa tontut olivat laatineet strategian.

“Toimeen, toverit”, Taavi-tonttu kannusti. “Tulevaisuus on meidän!” Valvontatonttu huokasi syvään. Hän oli jo ehtinyt haaveilla kunnon siivusta piimä-sahrami-rusinalimppua, jonka päällä olisi paksu viipale kinkkua. Ehkä sitten joulun jälkeen.

***

Lelupajassa valmistettiin näköisklooni opetusministerille. Vauhtiin päästyään tontut innostuivat rakentamaan kloonit myös ylioppilastutkintolautakunnan Abitti-osaston kehittämisjohdon jäsenistölle. Koodaamisvaiheessa tosin tuli vähän kiire, ja YTL:n klooneille ehdittiin saada puhesimulaattoriin ainoastaan yksi lause: “Abitin kehitys vaatii vielä aikaa, jatketaan vanhanmallisella tutkinnolla.” (Myöhemmin havaittiin, että valmiita vastauksia olisi pitänyt ohjelmoida YTL:n klooneille hieman useampia, koska joulupöydässä vastausta oli pidetty töykeänä, kun heiltä oli kysytty, haluavatko he lisää kinkkua.)

Propagandaosaston tontut teroittivat kynänsä ja kirjoittivat istuvalle hallitukselle uusia päätösehdotuksia, joissa opetuksen määrärahat tuplattiin. Tietokoneosaston tontut kävivät hakkeroimassa opetusministeriön keskustietokoneen ja syöttivät sinne maksimiryhmäkooksi 18 oppilasta, paitsi alakouluun 12 pilttiä. Tietokoneosaston harjoittelijat pistäytyivät koodaamassa Te-keskuksen sivuille avoimia erityisopettajan paikkoja joka kuntaan ja joka kouluun, lukioita unohtamatta.

Tästä innostuneena pari jokseenkin radikaalina tunnettua tonttua istui kolme iltaa kirjoittamassa uusiksi lukion uuden opetussuunnitelman sisältöjä. Vaikka työhön olikin tartuttu virallisen strategian ulkopuolella, kaikki tontut ylistivät yksimielisesti, että käytössä olevaan opsiin verrattuna parannus oli merkittävä (mikä oli selvää, koska tontut olivat käyttäneet uudistustyöhön huomattavasti enemmän aikaa kuin mitä oli käytetty koko alkuperäisen LOPS2016:n tekemiseen).

Ja niin tapahtui, että opettajat ja rehtorit, jotka rähjäisinä ja rättiväsyneinä olivat siirtyneet joululomalle, saivat joululahjansa uuden lukukauden alkaessa: enää kukaan ei kitissyt määrärahoista, erityisopettajien ei tarvinnut revetä viiteen paikkaan yhtä aikaa, opettajat pääsivät keskittymään opettamiseen, ja jokainen oppilas ja opiskelija koululuokassa tunsi, että opettajalla riitti aikaa juuri hänen asioilleen.

Mutta erityisen iloisia olivat lukioiden opettajat, jotka kiittivät ja ylistivät sitä, että LOPS2016:n tilalle oli saatu LOPS2017, jossa jokaiselle kurssille oli laitettu vain sen verran asiaa, että sen pystyy oikeasti kurssin aikana opettamaan ja omaksumaan. Eikä riemulla ollut rajoja, kun maaliskuun lopulla opettajille paljastui, että Abitti-projekti oli pistetty keväthauraisiin jäihin ja opetusministeri (josta kevään aikana oli tullut koko hallituksen suosituin ministeri) oli määrännyt työryhmän, joka ryhtyi valmistelemaan sähköistä ylioppilaskoetta ja sen toteutusalustaa yhdessä opettajien kanssa, alustavana tavoitteena vuosi 2022.

***

Kevätjuhlien lähestyessä hallintoportaan tontut tulivat raportoimaan tonttuarmeijalle joulukuisen vallankumouksen jälkimainingeista. Valvontaosaston tonttu oli varmuuden vuoksi koonnut itselleen lautasellisen juustoisia savuporoneliöitä sekä muutaman maistiaisen leivontaosaston uusinta luomusta, aprikoosi-taateli-viikuna-luumukakkua. Jos jouduttaisiin laatimaan uusia strategioita, hänellä olisi ainakin vatsa täynnä.

“Arvoisa puhetonttu, hyvät tonttuedustajat”, aloitti puheenjohtaja. “Tilanne näyttää nyt tältä.”

Tonttu käynnisti datatykin. Vain pienen hetken tontut joutuivat katsomaan tiimalasia, kiitos tietokoneosaston tonttujen, jotka olivat pistäneet datatykkien ja dokumenttikameroiden softiin ripauksen gepardien DNA:ta. Tuota pikaa seinälle heijastui iloinen hymynaama.

“Tässä ollaan”, puheenjohtaja myhäili. “Koko koululaitos on yhtä hymyä. Opettajat ovat innoissaan ja motivoituneita, opiskelijat oppivat lähes itsestään ja seuraavissa Pisa-tuloksissa nähdään vahva nousukäyrä.”

Huumaavien aplodien jälkeen iäkäs tonttu talousosastolta, se talouspäällikön kakkosmies, ähelsi itsensä seisomaan, rykäisi ja totesi: “Ehdotan, että seuraavaksi työstetään vähän tuota sote-uudistusta.”

© Inka Vilén 2016