Merkinnät teemasta 'aika'

Työt – anteeksi, mitä ne on?

Joululomaa on pidellyt. Tai no, lomaa ja lomaa – kaikki se on tekemättä, mitä olin suunnitellut ja kuvitellut tekeväni, mutta silti pää ei ole päässyt työajatuksista irti ennen kuin ihan nyt muutamana viime päivänä. Tietysti, sillä loma vetelee viimeisiään ja maanantai aloittaa vuoden ensimmäisen työviikon.

Enhän minä toki ihan täyttä lomaa ole pitänyt, pari iltaa viikossa on läpi opiston joulutauon treenattu tanssia, mutta muuten joulun jälkeinen aika on mennyt voittopuolisesti tekemättä mitään.

Tässä kohti täytyy tietysti huomauttaa, että minun “tekemättä mitään” tarkoittaa, että ainahan sitä jotain on tehty. Nyt on kudottu. (Väärää murretta puhuville tiedoksi, että neulomisesta on kyse.) On tullut pipoa ja lapasta ja vähän sukkaakin, kun piti päästä ohutta sukkalankaa testaamaan. Villapaidat eivät ole edenneet, mutta muuten on tullut vähän valmistakin (ja Ravelry-jonooni on ilmestynyt kovin, kovin monta uutta neuleideaa).

Kuvia (huonoja, toim. huom.) valmistuneista neuleprojekteista voi ihmetellä Cranberries and Cattleyas -blogin puolella. Vähän jotain herätystä senkin blogin hiljaiseloon.

Kovasti toivon, että kun tämä työvuosi pääsee käyntiin, aikataulut asettuvat sellaisiin uomiin, että kirjoittamaankin ehtii. Tässä kohti voi olla optimisti: en ole vielä avannut vuoden 2011 kalenteria kertaakaan. Siellä mahtaa olla aikaa vaikka mihin.

Heinäkuuhahmotelmia

Heinäkuu. Lupaavat hellettä – ei hyvä. Helle syö työtehoa ja yöunia.

Vaikka oikealle lomalle ei ole tänä kesänä aikaa, kuvittelin silti, että heinäkuussa ehdin myös oleilemaan. Erehdyin tutkimaan kalenteriani tarkemmin ja huomasin, että tässähän pitää tehdä töitä ihan oikeasti.

Tanssitreenejä ei ole kuin kaksi iltaa viikossa. Elokuun Ishtar, joka menee kuun lopussa painoon, nielaisee valtaosan tämän kuukauden työtunneista, ja loput menevät nettisivuprojekteihin ja tilauskoruihin.

Kesän mittaan on tarkoitus toki tehdä koruja itselle ja jälkikasvulle sekä istua runsaasti ompelukoneella – muun muassa juhlavaatetta häihin, joihin meidän on kuun lopussa kutsuttu, sekä vino pino käyttövaatetta sekä lapsille että itselle.

***

Mutta tarkoitus olisi myös viettää aikaa nenä kirjassa. Pöydän nurkalla on pino työhön liittyvää tietokirjallisuutta, joka olisi tarkoitus kahlata läpi, mutta lukulistalla on myös koko joukko nuortenkirjoja – alkuperäinen suunnitelmani oli varata viikko sille, että luen koko Harry Potter -sarjan putkeen.

Ja mieli tekisi myös pyöräilemään, lenkille, uimaan, ja olisi enemmän kuin paikallaan ottaa tehokuuri pilatestreeniä ja runsaasti venyttelyjä.

***

Mieleni minun tekevi. Tähän eivät taida 24 tunnin vuorokaudet riittää.

Silppupäiväviikot

Taas eletään silppupäivää.

Aamu meni terveysasemalla. Iltapäivällä lähden vanhempainvarttiin. Samalla reissulla käyn terveysasemalla uudelleen, sillä unohdin aamulla noutaa diabetestarvikkeet – ei sillä, että aseman aamukiireissä kenelläkään olisi ollut ylimääräistä aikaa niiden kokoamiseenkaan.

Päivän mittaan pitää käydä apteekissa. Pitäisi käydä kaupassakin. Illaksi lähden taas töihin.

Tänään on niin vähän rauhallista, keskeytymätöntä työaikaa, etten oikein tiedä, mitä ryhtyisin tekemään. Täytyy varmaan hoidella pois työlistalta joukko pieniä rutiinihommia, jotka eivät vaadi syventymistä ja ajattelua. Tai ryhdyn tekemään arkeologista tutkimusta työpöytäni paperipinoihin. Tai päivittämään kalentereita ajan tasalle.

***

Samanlaisia silppupäiviä on nyt ollut jo ainakin puolentoista viikon ajan. Ei ole tehokkuudesta tietoakaan. Isot hommat etenevät heikosti, kun yhtenäistä työaikaa on vähän.

Olen oppinut, työssä kuin työssä, että jumalallista inspiraatiota on turha odottaa. Työvire ja innostus löytyy, kun ryhtyy tekemään. Mutta silppupäivinä ei innosta edes ryhtyä tekemään: tiedän, että siinä vaiheessa kun intoa olisi ja vauhti olisi päällä, pitäisi kuitenkin lopettaa ja lähteä tapaamiseen, kauppaan tai hoitamaan asioita.

Taitaa olla parempi panostaa tällaisina päivinä rutiineihin.

Kellokin sen tietää

Tänään piti saada koko konkkaronkka liikkeelle heti aamusta. Yhdeksän jälkeen piti oleman Kuortaneella päivän Speli-rupeamaa aloittelemassa. Laskeskelin, että herätys täytyy asettaa puoli kahdeksaan ja lähdön täytyy olla viimeistään puoli yhdeksältä.

Säädettynä ajankohtana heräsimme ja nousimme. Keittiössä havahduin tuntemukseen, että nyt on jotain pielessä. Keittiön kello näytti vasta seitsemää. Palaaminen petiin houkutteli, mutta pikainen vertailu talomme eri ajannäyttäjien kesken ei antanut myöten: keittiön kello jätättää.

***

Iltapäivästä väsyneet spelaajat kotiutuivat. Keittiön kello oli jämähtänyt varttia vaille kahdeksaan. Patterit loppu. Minulta myös.

Tämän päivän olisin mielelläni elänyt keittiön kellon tahtiin. Taidan ottaa huomenna vahingon takaisin.

Pitkäkeskiviikko

Näinä päivinä alkaa tuntua siltä, kuin päivät olisivat loputtomattoman pitkiä.

Aamulla aloitin urakoinnin ennen kahdeksaa, siis 15 tuntia sitten. Olen lähetellyt sähköposteja, soitellut puheluja, lähetellyt lisää sähköposteja, tarkistanut tilastoa, täyttänyt nettilomakkeita, viilannut taulukkolaskentaa, lähetellyt taas sähköposteja, ratkaissut muutaman ongelman ja lähettänyt vielä muutaman sähköpostin. Tuossa vaiheessa kello oli puoli kolme.

Sittemmin olen käynyt vilkuilemassa sähköpostia, vastaillut muutamaan viestiin, työstänyt kasan korunosia, valmistautunut iltaan, käynyt kaupassa (ostoslistalla kassalipas, printterin mustetta ja poltettavia audio-cd-levyjä – siitä ollaan hiljaa, mitä muuta mukaan tarttui), lähetellyt tekstiviestejä ja vetänyt illan opetukset. Ja sitten takaisin koneelle käymään läpi akuutit sähköpostit ja tutkimaan taulukkolaskentoja ja…

Päivän sähköposti- ja tietokonekiintiö alkaa olla täynnä. Menen siis television ääreen kasaamaan koruja. Eihän se ole mikään työpäivä, joka ei kestä vähintään 16 tuntia.