Merkinnät teemasta 'aikakauslehdet'

Perimmäisten kysymysten äärellä

Kevätkiiruissa monet lehdet jäivät odottelemaan parempia lukuaikoja. Olen lueskellut kevään Kodin Kuvalehtiä työtauoilla, tänään käpälissä numero 9 huhtikuun lopulta. Lehdessä on vaatekysely, jonka vastausaika tosin on mennyt jo ajat sitten. En suuremmin piittaa arvontavoitoista mutta muuten lueskelen mielelläni kyselyjä ja pohdiskelen omia vastauksiani. Piti siis pysähtyä tutkimaan kysymyksiä.

***

Ensimmäinen kysymys: nimeä 3–5 paikkaa, joista olet viimeksi ostanut vaatteita.

Ostanut vaatteita? Jaa, olenhan minä ostanut vaatteita itselleni, eikä siitä ole kauankaan: viimeksi keväällä tanssipuvun.

Ai että esiintymisasuja ei lasketa? No tokihan minä käyttövaatteitakin hankin. Kai? Muistan elävästi ostaneeni jotain Pierre Cavallon konkurssiloppuunmyynnistä keväällä 2007. (Tarkkaavaisimmat lukijat huutavat tässä vaiheessa, että vastahan ostit kahdet bikinit viime viikolla. Totta! Mutta viittä vaatteidenostopaikkaa en keksi parhaalla tahdollanikaan tältä vuosituhannelta.)

***

Toinen kysymys: nimeä kaksi paikkaa, josta olet viimeksi ostanut kenkiä.

Kaksi? Olen ostanut kaikki käyttökenkäni viime vuosina Nahkapaikasta. Tähänkään ei varmaan voi laskea tanssitossujen ostopaikkaa Tanssiinaa?

***

Kysymys kolme: nimeä vaatemerkkejä, joita jatkuvasti käytät.

Vaatemerkkejä? Äääh, tätä kyselyä ei selvästi ole suunnattu minulle.

Ostan vaatteita lähinnä silloin, kun on jotain mieleistä kävelee vastaan. Sitä tosin tapahtuu harvoin. Valtaosa vaatteistani on itse tehtyjä, joten voisi kai sanoa, että teen vaatehankintani lähinnä kangas- ja lankakaupoissa –  ja niissäkin vain silloin, kun punaiset ja pinkit ovat muodissa. Silloin hamstrataan useamman vuoden tarpeiksi!

Mieleni minun tekevi

Juhlahumu on hälvennyt, rankka työviikonloppu edessä. Maanantai voi olla jo ihan leppoisa päivä, jos kaikki menee putkeen.

Nyt kun talo on taas hetken aikaa valheellisen siisti (keittiön lehtivuoret on siirretty pois näkyviltä ja kaikki helmiromppeet on piilotettu työhuoneeni oven taakse), tulee hinku siivota, järjestää, raivata ja heittää pois turhat. Suurin ongelma minulle ovat kaikki painotuotteet. Meille tulee lehtiä aikamoinen määrä, vaikka tilattujen määrä on huippuvuosista karsiutunut roimasti.

Vakaa näkemykseni on, että tilattu lehti pitää lukea ja säilyttää. Jos sitä ei ole syytä säilyttää, sitä ei kannata tilata, vaan on parempi käydä lukaisemassa se kirjastossa. Niinpä minulla on lukuisien lehtien vuosikertoja, joita en halua heittää pois, mutta joita on aika hankala loppusijoittaa odottamaan, että lapsenlapsenlapseni haluavat lukea paperilta vuosituhannen vaihteen elämästä.

Sentään en niin fanaattinen ole, että säilyttäisin maakuntalehden ja paikallislehtien vuosikerrat. Muuten tilanahtaus olisi aivan mahdoton.

***

Itse asiassa tätä nykyä meille tulee enää aika vähän tilattuja lehtiä. Mainittujen sanomalehtien lisäksi pari käsityölehteä, pari aikakauslehteä ja muutama erikoisalojen lehti. Ja jokunen sarjakuvalehti. Ja tietysti muutama töihin liittyvä julkaisu, kuten Kielikello, itämaisen tanssin lehtiä, Teostory, liuta yrittäjäjulkaisuja. Melkein kaikki ovat sellaista asiaa, jonka haluaa säilyttää ja tallentaa.

Nyt tekisi mieli tehdä täysharvennus ja hävittää nurkista koko joukko sellaisia lehtiä, joihin en kuitenkaan koskaan aio palata ja jotka vievät vain turhaan tilaa. Esimerkiksi… niin… siis vaikkapa… tai no…

Ei kai painettu sana näin pyhää voi olla?