Merkinnät teemasta 'ajan taju'

Järkytys: on jo elokuu

Salakavalasti kesä on solahtanut siihen pisteeseen, että kalenterin lehti kääntyi taas. Elokuun kalenteri kertoo, että koulut alkavat ensi viikon perjantaina (!), joten vähiin käy lasten loma.

Alkuviikolla on jo liikkeellelähtöharjoituksia: maanantaina aika kunnallisen terveydenhuollon vuosikontrolliin, ja sekä tiistaina että keskiviikkona täytyy olla jo aamusta liikenteessä. Eipähän tule perjantaiaamu kenenkään elimistölle järkytyksenä.

***

Silloin joskus vanhoina hyvinä aikoina (jolloin ei tunnettu syyslomia ja joululomatkin olivat lyhyempiä, eikä niitä ylimääräisiä vapaapäiviä tainnut paljon pitkiin viikonloppuihin herua), silloin aikoinaan koulu alkoi vasta elokuun puolivälissä. (Toim. huom. minua vanhempien sukupolvien “vanhoina hyvinä aikoina” taisi koulu alkaa vieläkin myöhemmin.)

Kesäkuun alusta elokuun puoliväliin oli kymmenkunta viikkoa. Se tuntui lapsena pitkältä ajalta. Ehkä omista lapsistakin viikkoa lyhyempi loma tuntuu tosi pitkältä, mutta minun ajantajuni sanoo, että loma loppuu vähän kesken.

Vika voi toki olla myös siinä, että viime vuosina aika on päättänyt kiihdyttää tahtiaan. Se ei millään muotoa voi liittyä minun ikävuosieni lisääntymiseen, eihän?

Ajassa jälleen

Pari viikkoa olemme eläneet hetkeä kello 1.17. Keittiön kellomme päätti pysähtyä siihen tuntimäärään pattereiden vaihtoyrityksistä huolimatta. Citizen palveli ansiokkaasti ainakin kahdeksan vuotta.

Uusi kello piti käydä ostamassa, mutta shoppailulle ei löytynyt sopivaa aikaa. Iät ja ajat vilkuilin seinäkelloa ja totesin sen olevan aina vain 1.17. Viimeisen viikon aikana alkoi jo muistaa, ettei seinälle kannata katsella.

***

Tänään aurinkoinen sää houkutteli pyörän selkään, ja kurvasimme kello-ostoksille. Kellon paikka oven yläpuolella vaatii tietynkokoisen kellon, joten hankintaprosessi eteni viivottimen avulla.

Kaikki ihanimmat ja komeimmat kellot olivat aivan liian korkeita, sopivan kokoiset joko rumia tai väärän värisiä (story of my life). Lopulta otin riskin ja ostin muutaman sentin vanhaa korkeamman kellon. Kieltämättä senttiäkään suurempi ei olisi enää karmilistan yläpuolelle mahtunut.

Melkein parikymmentä vuotta rannekelloni oli aina Casio. Olen tainnut seinäkelloissa jämähtää Citizen-taajuudelle, sillä samaa merkkiä tunnustaa myös uusi kellomme.

***

Nyt sitten alkaa uusi opettelu: keittiön seinältä näkee ajan. Sen juoksevan.

Ajan taju

Olen aina pitänyt tiimalaseista. Joskus lapsena minulla oli pikkuruinen tiimalasi, ja minusta oli kiehtovaa katsella, miten hiekka valui ylemmästä kartiosta alempaan. Sen havainnollisemmin ei aika voi kulua.

Ostin ensimmäisen digitaalisen kelloni parikymmentä vuotta sitten, ja sen jälkeen minulla on ollut vain digitaalisia rannekelloja sekä anadigejä, joissa on sekä digitaalinen näyttö että viisarit. Tällaisiin kelloihin saa tasatuntipiippauksen, ja olen sitä mielelläni käyttänyt. Ihmiset hätkähtävät äänimerkkiä – myönnän, että jos kymmenen ihmistä sitä käyttäisi ja jokaisella kello hitusen eri ajassa, jatkuva piipitys voisi käydä hermoille. Silti pidän kiinni tasatuntimerkeistäni: ne muistuttavat minua siitä, että aika kuluu.

Olen viikonlopun verran kuunnellut kaappikellon lyöntejä ja raksutusta. Kellon tik-tak on rauhoittavaa, se kuljettaa jonnekin epämääräiseen lapsuuden aikaan, kenties niihin kuumiin kesäpäiviin, kun iso herätyskelloni naksahteli sekuntitahtia ja minä hautauduin kirjoihin.

Kun kaappikellossa on juuri sopivasti matalan metallinen ääni, ei liian kirkas eikä liian voimakas, sitä kuuntelee ilokseen. Tulee verkkaisa olo: kello lyö, kello raksuttaa, olen taas lapsi eikä kiirettä ole. Yöllä kellon lyönnit kantautuvat uneen, ja uneenkin virtaa rauha. Kaappikello ei piipitä ilkeästi, kun yö on ohi, se vain mittaa aikaa ja antaa minun valita tahdin.

Teimme kirjoittamisoppilaideni kanssa vuonna 1999 antologian Ajan taju. Kokoelman nimi osui täydellisesti kohdalleen, se kokosi tekstit ja antoi niiden tulkinnalle viitekehyksen.

Olen sittemmin moneen otteeseen pohtinut, miten ajantaju poikkeaa ajan tajusta. Olen kuunnellut tasatuntimerkkejä, antanut ajan kulua ympärilläni ja muistellut menneisyyden hyviä haamuja. Ajan taju on tiimalasi ja kaappikello. Jyvä jyvältä, lyönti lyönniltä, vastaanpanemattomasti aika kuljettaa.

Eihän meille muuta ole annettu kuin aikaa, ja silti sitä ei tahdo olla riittävästi. Kohta kello taas lyö. Minä pysähdyn odottamaan.