Merkinnät teemasta 'akvaariokasvit'

Paljonko on paljon?

Eteisessämme on laatikko, mittoja 80 x 40 x 40 cm. Se on melkein tyhjä, sisällä muutama hiekanjyvänen. Sen kannesta näkyy läpi, sen seinistä näkyy läpi ja sen pohjasta näkyy läpi. Kyllä, se on akvaario. Kyllä, se on meidän. Kyllä, meillä on niitä muutama entuudestaankin, tarkkaan ottaen viisi (5) kappaletta.

Puolustus painottaa, että kyseessä on käytetty 128-litrainen, siis varsin pieni. Lisäksi se on hankittu tarpeeseen (joku nimeltämainitsematon on hankkinut viime aikoina niin paljon akvaariokasveja, etteivät ne mahdu olemassaoleviin, kun nelisatanen odottaa yhä käyttöönottoa). Ja loppuhuipentumaksi painotettakoon, että altaalle on pitkäaikaistakin käyttöä, vieläpä erittäin asiallista.

Koska pakkaset ovat tulossa, kasvien postihankinnan aika on nyt. Ostin siis Aqua-webin kautta viime viikolla lisää kasveja, sillä iso tankki ei ihan muutamalla rehulla täyty. Mutta tuli ongelma: makuuhuoneen 124-litraiseen ei mahdu enää ensimmäistäkään kasvia, pikemminkin olisi aika harventaa nykyisiä (parin edellisen AW:n ostoskierroksen ynnä paikallisen kalakaupan kasvivaraston tyhjennyksen tuotteita).

Kotiutin siis viime viikon hankinnat väliaikaisesti pieneen muoviboksiin, jonka tyrkkäsin pesuhuoneeseen. (Pesuhuoneeseenkin sopisi joku pieni kiva akvaario, toim. huom.) Kun tämä 128-litrainen tuli tyrkylle, innostuin ajatuksesta heti: siitä tulisi oivallinen kasviallas syksyn rehuhankinnoille.

Kun tyhjäsimme makuuhuoneen altaan, tarkoitus oli perustaa se hetimmiten uudestaan ja tehdä siitä kala-allas. Projekti venyi, kuten projekteilla on tapana, ja sittemmin tuli mieleeni, että makuuhuoneessa sukarapuallas voisi olla mukavampi. Se olisi kevyempi huoltaa ja selviäisi pienemmillä vedenvaihdoilla, mikä on ehdottomasti etu, sillä kaikki vesi täytyy kantaa sangoilla. Mutta jos 124-litraisesta tehdään toinen sukarapula, niin mihin laitetaan karanteenissa majaileva partamonni?

Vastaus on tietysti uusi 128-litraisemme. Oivalsin, että nyt olisi mahdollisuus tehdä lopultakin lapsille oma allas. Kaikki altaamme ovat liian korkealla, jotta tenavat pystyisivät niitä omin päinensä hoitamaan. 57-litrainen karanteenimme olisi liian pieni lasten hoidettavaksi, sen vesiarvoja on hankalampi saada pysymään vakaina. 128 litraa on juuri passeli: riittävän iso muttei liian iso.

Vielä on auki, mihin allas loppusijoitetaan – jonnekin kodinhoitohuoneeseen tai pukuhuoneeseen joka tapauksessa, jotta vesiloiskeet eivät haittaa. Sitäkään en tiedä, mitä altaaseen partiksen kaveriksi laitetaan; luulenpa, että annan lasten miettiä kalaston ihan itse (järkevyyden rajoissa, toki – lapset suunnittelevat ja äiti tyrmää, kuten yleensäkin).

Ja kun partis saadaan karanteenista väljemmille vesille, saan tehdä 57-litraisesta soman pikku kasvialtaan. Se sopisi kivasti tähän keittiön liepeille tai kenties työhuoneeseeni.

Lukijoita pyydetään olemaan huomauttamatta, että kaikkien altaidemme yhteenlaskettu tilavuus on 1241 litraa ja että akvaarioharrastus on kauan sitten ylittänyt järkevyyden rajat…

Tosi hyvä postipäivä

Tällaisiin postipäiviin ei ole kovin usein varaa. Minua on hemmoteltu niin helmillä, akvaariokasveilla kuin käsityölehdelläkin.

Suuri Käsityölehtihän on yksi kuukauden kohokohdistani. Nyt odottamani joulun kaksoisnumero jäi kirkkaasti muun postitarjonnan varjoon. Vielä ennen pakkasten tuloa sain kylmäherkän kasvilähetyksen. Rusolehti (Ludwigia palustris x repens, josko muitakin tieteellisiä nimiä käytetään) on ollut toivelistallani pitkään. Viikonloppuna Aqua-webissä oli sopivasti tarjolla rusolehteä; ostin kasvit ilman jahkailua eikä postikaan toimituksessa hidastellut.

Olin mukana kimppatilauksessa korutarvikkeita myyvään Fire Mountain Gems -firmaan. Tulivuorilta saapui aimo lasti ihastuttavia kivihelmiä: runsaasti rakastamaani granaattia 5- ja 6-millisinä, ihastuttavia mustia onyx-lehtiä, krakeloitua kristallikvartsia 6- ja 8-millisinä, litteitä ovaaleja botswanan akaatteja sekä koemielessä fossiiliakaattia 6- ja 8-millisinä sekä karvan verran isompina pyöreinä ovaaleina. Ihan nappiin osunut tilaus, näistä helmistä on iloa pitkään.

Normaalipäivänä olisin koko päivän ihaillut FMG-aarteitani, mutta tänään posti kantoi kotiin vielä yhden helmilähetyksen, jonka loppusumma oli kutakuinkin samaa luokkaa kuin kuudentoista FMG-nauhan yhteenlaskettu hinta. Silti tässä helmilähetyksessä oli vain viisi helmeä.

Minulla oli entuudestaan yksi Jane Myrsky -helmi, käsintehty lamppuhelmi, nyt minulla on niitä yhteensä kuusi. Olin pitkin syksyä kuolannut Janen helmipajan luomuksia, ja sunnuntai-iltana alkoi tuntua siltä, että minulla on iso tarvis saada joku helmi. Syynäsin koko tarjonnan läpi, ja ostoslistalle ilmaantui yhden sijasta useampia: kaksi upeaa pitkänmallista helmeä, joissa on punaisia lehtikoukeroita; yksi punainen ruukku, kyljessä palladiumkoristetta; litteä ovaali, jossa on punaisella pohjalla tummia koukeroita; kruununa – ihan vain värien vuoksi – jäätelöannos, punaista ja vaaleanpunaista jäätelöä valkoisessa kupissa. Siinä taisivat muuten olla kaikki Janen syvänpunaiset helmet…

Turha kai sanoa, etten ole koko päivänä saanut mitään aikaiseksi, olen vain ihastellut aarteitani. Terapeuttista tämäkin.

Oppirahat on maksettu

Järjestyksessä kolmas akvaariomme on 189-litrainen kasviallas. Pystytimme sen vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, täytimme kasveilla ja kansoitimme sukaravuilla. Maalis–huhtikuussa altaassa asusti kymmenkunta vihersukarapua (Caridina cf. babaulti) ja saman verran kirsikkasukarapuja (Neocaridina heteropoda var. “red cherry”) sekä kierteissarvikotiloita hiekkapohjaa möyhentämässä.

Sukaravut ovat lisääntyvää sorttia, joten pääluku on lisääntynyt huikeasti. Tällä hetkellä varsinkin vihersukarapuja on siinä määrin runsaasti, että harvennus olisi paikallaan. Tarkoitukseni on ollut jo pitkään noukkia väestöstä osa talonmieheksi loistobarbialtaaseen, mutten ole vielä saanut aikaiseksi. Viisisenttisten kalojen saalistaminen akvaariosta haaviin on temppu sinällään, joten alle kolmisenttisten sukarapujen metsästäminen lienee vielä haasteellisempaa.

***

Kesäkuun alussa kävimme hakemassa tankkiin tulisukarapuja (Caridina cf. cantonensis var. “crystal red”), punavalkoraitaisia sukiksia. Toimme alkupopulaatioksi kahdeksan yksilöä, ja oletus luonnollisesti oli, että kyllä ne siitä ajan mittaan lisääntyvät.

Jostain syystä tulisukien määrä ei lähtenyt lisääntymään; sitä vastoin syyskuun alussa onnistuin saamaan aikaan kuta kuinkin täydellisen katastrofin. Kävin hankkimassa aikamoisen satsin uusia kasveja. Koska kasvirapula tehtiin kasvialtaaksi, upotin kasveista suurimman osan juuri tähän altaaseen.

Enpä vain tiennyt, että tulisukaravut (ja sukaravut yleensäkin) ovat niin herkkiä, että pelkästään uusien kasvien lisääminen altaaseen saattaa toimittaa ne autuaammille uiskenteluvesille. Tulisukaravut alkoivat tippua yksi kerrallaan, ja meni siinä sivussa joukko kirsikoita ja luultavasti jokunen greenikin.

***

Nyt on oppirahat maksettu (kirjaimellisestikin, sen verran hintavia tulisukarapuja sain kasviostoksillani niitattua) ja opiksi otettu. Kaksi viikkoa sitten kävin hakemassa viitisentoista uutta tulisukaa. Ennen kuin toin uiskentelijat altaaseen, mylläsin ylimääräiset kasvit altaasta pois ja vaihdoin reilusti vettä siltä varalta, että pohjalannoitteita olisi noussut veteen.

Sakki saapui useamman tunnin pussimatkustuksen jälkeen uuteen kotiin kalpeana mutta hyvinvoivana. Jo samana iltana altaassa alkoivat välkkyä punaiset ja valkoiset raidat, ja jo ensimmäisellä aterialla käytiin katkarapulastuista kiivasta taistelua tankin vanhan populaation kanssa.

Hiljakkoin kävin ostamassa myös kohtuullisen nivaskan uusia akvaariokasveja. En edes kuvitellut laittavani niitä kasvialtaaseen – kaikki upotettiin väliaikaiskotiin 124-litraiseen, joka odottelee kypsytystä. Nyt ei oteta riskejä, ei edes pikkuisia.

C-oodi

Ei, tämä ei ole jatkoa eiliselle. Tämä on pelkkää kemiaa ja H2O:ta.

Loistobarbiallas on aivan erinäköinen kuin pari viikkoa sitten. Olen näiden neljäntoista vuorokauden aikana useimpina päivinä lorauttanut altaaseen viitisen milliä nestemäistä hiiltä, reilusti vedellä laimennettuna. Muistelisin tuon postauksen aikoihin tehneeni kasvistolle perusharvennuksen, kun kerran allasta urakalla jynssäsin.

Tänään harvensin altaasta arviolta sangollisen kasveja. Suurin osa oli surkean näköistä hentorotalan vartta, joka oli varjossa muuttunut ruokottoman näköiseksi (latvukset kyllä kukoistivat punaisina), sekä intianvesitähdikkiä, joka oli kasvattanut tolkuttomasti ilmajuuria ja haaronut uusia oksia ja levittäytynyt puolen akvaarion laajuudelle.

En ole loistobarbialtaaseen tyrkännyt vielä minkäänmoista lannoitetta, vaikka PMDD:tä on jo kaapissa odottamassa laskuinspiraatiota (täytyy taas viitata samaan aiemmin likitettyyn viestiin). En ole myöskään yhteenkään altaaseen saanut viritettyä hiilidioksidipulloa, vaikka sitäkin olen jo kovasti suunnitellut.

Kun lopetan EasyCarbo-kuurin, siirryn välittömästi lannoittamaan ja harkitsen kovasti hiilaripulloa. Kyllähän loistobarbialtaan kasvit ovat ennenkin venyneet mittaa kiitettävästi, mutta nyt ne ovat likimain upeita.

Ja ne tupsulevät – häviävät hyvää kyytiä. Suurimmat tupsut ovat kadonneet ja kasveista ainoastaan kongonkeihäslehti (Anubias heterophylla) on enää hitusen parrakas. Muutkin levät näyttävät häviävän taistelun, sen verran komeaa kasvia karsittuun altaaseen jäi. EasyCarbo-pullo oli tolkuttoman hintainen, mutta hintansa väärti.