Miesten välisestä ystävyydestä
Sundayjakelun osoitteena sitä ja tätä
Tämän syksyn Amazing Race -sarjassa oli miesjoukkue, jota oli ilo seurata jaksosta toiseen. BJ ja Tyler, tuttavallisemmin “hipit”, kulkivat ympäri maailmaa hymy huulillaan ja heillä oli hauskaa. Jopa silloinkin, kun he joutuivat kisan sääntöjen mukaisesti jatkamaan matkaansa ilman vaihtovaatteita ja henkilökohtaisia tavaroita (toiselta puuttuivat jopa kengät), he hymyilivät.
Siinä missä useimmat muut kandidaatit rähinöivät keskenään, tämä parivaljakko ei tainnut riidellä kertaakaan koko reissun aikana. Toinen kaksikko, joka ei keskenään riitoja pidellyt, oli kakkoseksi tullut nuorten miesten tiimi. Pariskunnat sekä naisjoukkueet tappelivat heidänkin edestään. Tästä voimme vetää johtopäätöksen: miesten riitoihin tarvitaan nainen.
Amazing Racen voittajilla oli valloittava elämänasenne. He kilpailivat miljoonasta dollarista, mutta heillä ei silti ollut niin kiire, että he eivät olisi ehtineet olla ystävällisiä. Siinä missä muut joukkueet juoksivat tuli hännän alla, näillä miehillä oli aikaa uppoutua keskusteluun taksikuskien ja satunnaisten tuttavuuksien kanssa. He ansaitsivat voittonsa.
Harvoilla meistä on aikaa (ja halua?) olla näin ystävällisiä. Eikä meillä ole edes kuvaajia, tuotantoyhtiötä tai kilpailevia joukkueita kannoillamme.
***
Kalenterin luukut alkavat käydä vähiin. Neljännen adventin laulu olkoon Otto Kotilaisen sävellys, Alpo Noposen sanoitus Kun joulu on.
Ei huolta, murhetta kenkään muista
ei tunnu pakkaset tuikeat
Vaan laulu kaikuvi lasten suista
ja silmät riemusta hehkuvat
Ja liekit loistavat joulupuista
Kun joulu on, kun joulu on
Taas pohdin, miksi niin monissa vanhoissa lauluissa säkeistöt ovat kuusisäkeisiä. Runoillehan kuusisäkeisyys ei ole mitenkään epätavanomaista, mutta melodiat rakentuvat usein nelisäkeisyyden pohjalle.
Tämän laulun sanoitus tuskin on ollut alkujaan runo; “kun joulu on” -fraasin toistuminen jokaisen säkeistön lopussa kuulostaa laulumaiselta ratkaisulta. Ensimmäisessä säkeistössä riimikaava on ABABAB, muissa ABABAC. Viimeisessä säkeessä on myös vähemmän tavuja kuin aiemmissa B-sarjan säkeissä. “Pelkässä” runossa olisin arvellut kirjoittajan pyrkivän toistamaan samaa riimikaavaa ja meristä rakennetta jokaisessa säkeistössä.
Lauluksi siis kirjoitettu, arvelen. Tätä oletusta tukee sekin tieto, että Kotilainen ja Noponen olivat ystäviä.