Merkinnät teemasta 'aurinkolasit'

Aurinkolasipäivä

Joskus 1980-luvulla oli tyrkyllä silmälasien päälle laitettavia sävytettyjä muovinkappaleita, joilla silmälaseista saatiin aurinkolasit. Minullakin oli sellaiset, itse asiassa useammatkin kuin yhdet.

Näistä oli vielä kehitysmallikin, jossa muoviläpyskät sai käännettyä pois lasien päältä irrottamatta niitä. Muistelen, että muinaisessa Bill Cosby Show’ssa oli yksi roolihahmo, jonka tavaramerkkinä olivat nämä käännettävätä läpyskät.

Ideahan on sinällään ihan älykäs, silmälasien käyttäjä kun ei standardiaurinkolaisella pitkälle pötki. Läpysköillä saatiin aurinkolasit omilla vahvuuksilla edullisesti. Mutta oli siinä huonotkin puolensa: klipsit hinkkasivat laseihin naarmut nenänpielen molemmin puolin.

Ja olihan niistä estetiikka kaukana.

***

Parikymmentä vuotta sitten sain aurinkolasit omilla vahvuuksilla. Valitsin kehyksiksi Ray-Banit (mitä muuta 1980-luvulla voisi haluta?), jotka kasarityyliin eivät olleet mitkään ihan pienet. Pidin – ja pidän – reibaneistani paljon, ja voisin kuvitella yhä käyttäväni niitä (retroa!)…

…jos ne eivät olisi niin toivottoman painavat: isokokoinen kehys, lasilinssi (käsittääkseni) ja surkea istuvuus korvan takana verrattuna nykylaseihin. Minulla on ollut nuorena kestävä nenä ja väsymättömät korvat.

***

Nykyisin käsilaukussani – tai kameralaukussani, jos sen kanssa olen liikkeellä – kulkevat kevyet aurinkolasit, joiden kehykset ovat tavallisesta silmälasimallistosta. Sillähän ei ole mitään väliä, kun linsseiksi vaihdettiin värjätyt linssit omilla vahvuuksilla, karkaistua muovia (käsittääkseni). Pienikokoinen kehys ja muovilinssi ovat hyvin käyttäjäystävällinen yhdistelmä.

Silmälaseja käyttävälle hankalinta aurinkolaseissa on se, että ne tavalliset lasit täytyy aina laittaa koteloon siksi aikaa, kun käyttää aurinkolaseja. Kun kävelee sisään kauppaan, joutuu usein vaihtamaan tavalliset lasit. Kun lähtee kaupasta, vaihdetaan taas aurinkolaseihin.

Minun likinäköisyysasteellani se vaihtoehto, että kulkee ilman laseja, ei tule kyseeseen. Mutta kun on välpännyt lasien kanssa kohta kolmekymmentä vuotta ja aurinkolasien kanssakin yli parikymmentä vuotta, se on osa elämää eikä sitä sen kummemmin tule ajatelleeksi.

***

Koska nykyisin käytän ajoittain piilolinssejä (tanssiesiintymisissä ja satunnaisesti muulloin, jos en voi olosuhteiden pakosta sankalaseja käyttää), minulla on myös Serengetin aurinkolasit, joissa ei ole vahvuuksia. Vahvuuksilla olevia aurinkolaseja kun ei voi laittaa päähän silloin, kun on piilaritkin – ei ainakaan, jos pitäisi ajaa autoa.

Ongelmana on, että kun käytän piilolinssejä, minulla on useimmiten myös irtoripset. Irtoripset eivät mahdu kunnolla linssien taa, joten laseja ei voi pitää kunnolla päässä.

Tänään minulla oli piilarit muttei irtoripsiä. Pääsin käyttämään Serengetejäni ilman räpsyripsiongelmaa.

Tuli oikein nuoruus mieleen: kuuma auto, merkkiaurinkolasit ja musiikki soi.

Sangatonta

Aurinko on paistanut muutamana päivänä kirkkaasti. Olen siis vetänyt tiiviisti verhot kiinni kaikkiin eteläänpuoleisiin ikkunoihin ja välttänyt ulos katselua. Ainoa tapa estää jatkuva päänsärky.

Joskus on silti mennä päivänpaisteella ulos. Onneksi on aurinkolasit.

Kaivoin tänään aurinkolasini (voimakkuuksilla) esille ensimmäistä kertaa noin puoleen vuoteen. Oli pakko ajaa tavallisilla laseilla optikolle asti: toinen sanka oli irronnut.

Sitä en vieläkään ymmärrä, miten yksi kriittinen ruuvi on voinut laseista irrota ja mihin se on kadonnut, kun sitä ei kotelosta löytynyt. Sen täytyy olla sen saman kotitontun syytä, joka on hävittänyt minulta myös parhaan lyijytäytekynäni, ketjupihdit, erään koreografiatallenteen, lukion musiikinkirjani ja yhden tietyn sukan, jota yritin lauantaina epätoivoisesti etsiä. Hmpf.

Aurinkoista vastaan

Kävin tänään vuosittaisessa piilolinssitarkastuksessani, tosin muutaman kuukauden myöhässä. Talven mittaan en ole piilareihin edes koskenut, kun ei ole ollut esiintymisiä eikä ole käyty uimassa, mutta kesää kohti tahti taas tiivistyy.

Heikomman silmän piilarilla näen huonommin kuin paremmalla silmällä, ja syykin oli oletettu eli piilareilla korjaamaton: taittovirhe tai sylinteri tai joku vastaava siellä haraa vastaan. Eipä haittaa, näen silti piilolinsseillä riittävän hyvin, ja suurimman osan ajasta käytän kuitenkin laseja.

***

Viime kesänä huomasin, että tarvitsen tavalliset aurinkolasit. Vaikka piilarit ovat käytössä harvoin, on tympeää lähteä tanssikeikalle kirkkaalla auringonpaisteella ilman aurinkolaseja – meikit valuvat pitkin poskia, kun aurinko häikäisee.

Tarve siis oli, ei ehkä aivan akuutti mutta perusteltu kuitenkin. Sovittelin suurimman osan tarjolla olevista malleista. Valtaosa oli liian suuria, liian 60-lukua, liian kulmikkaita, liian… ei-kivoja. Löysin kolmet mahdolliset: kahdet ihan kivat ja kolmannet, jotka olivat aivan taivaalliset, hyvännäköiset ja istuvat. Ja hervottoman kalliit. Serengetit.

Eräs ystäväni tapaa sanoa, ettei köyhällä ole vara ostaa halpaa. Ehkä se ei kuitenkaan tarkoita, että olisi tarkoitus ostaa kalleinta, mitä talosta löytyy. Kampanja tiputti hintaa sen verran, että hervottoman kallis halpeni silmissä ja muuttui enää järjettömän kalliiksi käyttömäärään nähden. Toisaalta lasien mukana tuli myös kotelo ja mikrokuituliina, jotka olisi kuitenkin pitänyt hankkia. Itse asiassa siis säästin roimasti.

Näillä Serengeteillä eletään seuraavat kymmenen vuotta. Ainakin. Ja taidetaanpa niitä pitää aina, kun on piilarit päässä, vaikkei auringosta näkyisi häivähdystäkään.