Merkinnät teemasta 'avoliitto'

Av(i)ot ja erot

Tuttavapiirissä suurin osa on hankkinut virallisen perheen statuksen avioitumalla. Äkkipäätä ei mieleen tule kuin pari kolme läheistä lapsiperhettä, joissa eletään yhdessä muuten vain. (Meinasin kirjoittaa tuohon, että “omasta halusta”, mutta arvelin, että avioituneet ystäväni kimmastuvat siitä pahanpäiväisesti.)

Ylen uutiset kertoo tänään, että avoliittoja purkautuu vuosittain 30 000, avioliittoja vain (?) 13 000. Suomalaisista naimisissa on pari miljoonaa, avoliitossa asuu puoli miljoonaa ihmistä. Eroamisprosentti ja eron todennäköisyys avoliitossa on siis huikean paljon suurempi.

Tosin jutussakin todetaan, että on monenlaisia avoliittoja: Toiset muuttavat yhteen heti lemmen leimahdettua ja pakkaavat tavaransa liekin hiipuessa. Toiset elävät avoliitossa yhtä sitoutunutta elämää kuin avioliitossakin, sekä myötä- että vastamäissä.

***

Uutisoidussa tutkimuksessa seurattiin avoperheitä kahdeksan vuotta. Tuona aikana vajaa puolet pareista meni naimisiin, yleensä ensimmäisen lapsen syntymän myötä. Neljännes pitäytyi avoliitossa ja loput erosivat. Jutussa todetaan, että “parit […] pysyvät yhdessä sitä varmemmin, mitä pidempään avoliitto on kestänyt”.

Kirkon tai maistraatin siunaus ei takaa ikuista onnea, josko ei sen puuttuminenkaan näytä ennustavan omaisuuden jakoa kateen. Yhteiselämä pelaa, jos molemmat siihen sitoutuvat, sormuksista, sukunimistä ja siviilisäädyistä riippumatta.

Piti kyllä pysähtyä miettimään, oliko tämä uutinen tarkoituksella sijoitettu karkauspäivän tietämiin?

***

Pilkunviilaajan jälkikirjoitus: Avoliitto on sanana ihan susi. Yhden i:n ero “siihen viralliseen liittoon” on niin pieni, että lukihäröjä tulee tuhkatiheään. Semanttisesti avo-määrite viittaa Suomen kielen sanakirjan (1996) mukaan avoimeen ja avonaiseen (avoauto, avotakka), sairaalan tahi muun laitoksen ulkopuoliseen (avohoito) sekä liikkumisvapautta ja muuta vapautta tavallista vähemmän rajoittavaan (avo-osasto, avolaitos).

Avoliiton ja muiden avo-alkuisten avoimuuden ja vapauden aste ei kuulosta rinnasteiselta. Avoliitto on aika kaukana esimerkiksi avokaupasta. Liitto kuin liitto, palautus- ja vaihto-oikeutta ei ole.