Merkinnät teemasta 'blogit'

Luovutin

Minut löytää sitten tätä nykyä Facebookista. Ja Twitteristä, useammallakin profiililla, kun on työkäyttöön omia ja henkilökohtaiseen oma. Ja yksi uusi blogikin on perusteilla.

Mutta niistä enemmän toiste. Nyt täytyy tehdä töitä, että saan Ishtarin painoon ennen Speli-hulinaa.

Se toimii sittenkin

Rss-lukijan vaiheet, viimeinen osa (toistaiseksi).

Asensin sunnuntain sivuprojektina Firefoxin version 3.5 myös työkoneelle. Koska blogienlukutauko oli venynyt jo liian pitkäksi (!), päätin kokeilla vaihtoehtoista rss-lukijaa. Asensin siis Briefin.

Alkuun pääseminen oli hitusen hidasta, sillä Sagen kaikki syötteet oli tallennettu muodossa, jota Brief ei luonnollisestikaan ymmärtänyt. Tallensin muutaman syötteen live-kirjanmerkkeinä, ja sen jälkeen niiden lukeminen sujui helposti.

Lukukokemus oli (muutaman kämmin jälkeen) ihan myönteinen. Briefin saa näyttämään joko vain otsikot tai koko tekstin, ja lisäksi syötteet saa järjestettyä uusimmasta vanhempaan tahi niin, että vanhin lukematon on ensimmäisenä. Lisäksi tekstit pääsee lukemaan alkuperäisestä blogista helposti. Ei lainkaan hullumpi rss-lukija.

Innostuin sitten tallentamaan kaikki rss-lukijani syötteet live-kirjanmerkkeinä. Totesin, että minulla on kohtuullinen määrä syötteitä muistissa, sunnuntain lukema oli 209. Homma otti tovin.

***

Koska en pidä muutoksista, päätin kuitenkin kokeilla, kuinka vaikea olisi saada Sage-Too toimimaan FF3.5:ssa. Aikani selailtuani löysin Firefoxin lisäosien sivulta Sage-Toon versiosivun, jossa oli kokeellinen lisäosa 3.5:een. Asensin sen varoituksia uhmaten, ja kas, rss-lukijani toimi kuten aina ennenkin.

Päätin – siitäkin huolimatta, että olin jo muuttanut kaikki syötteet live-kirjanmerkeiksi – pysyä Sagen käyttäjänä. Tosin nyt kynnys vaihtaa on pienempi, ja todennäköisesti seuraavan (versiopäivitys)ongelman myötä rss-lukijani vaihtuu.

Mutta siihen asti tutuilla kuvioilla – tosin uudet syötteet tallennan nyt sekä Sageen että live-kirjanmerkkeihin. Varmuuden vuoksi.

Laajennusten kirous

Pitäisi päivittää. Listalla odottavat WordPress-blogien päivittäminen versioon 2.8 ynnä Firefoxin päivittäminen versioon 3.5.

Jälkimmäisellä oli tarkoitus aloittaa aamu, mutta jäi latausnappi vielä painamatta. Firefoxin päivitystoiminto kertoi minulle ystävällisesti, että kolme käyttämääni laajennusta ei toimi uudessä Firefoxin versiossa.

Tai yksi niistä oli kyllä teema, jota en edes käytä, joten viis siitä. Toinen on Firebug, johon on kyllä jo tarjolla 3.5-kelpoinen versio, muttei vielä automaattisena päivityksenä. Mutta voi kauhistuksen päivää: käyttämäni rss-lukija ei pelaa uudessa Firefoxissa.

***

Uutissivustoilla käyn yleensä vilkaisemassa otsikot ihan henkilökohtaisesti, mutta blogeja seuraan rss-syötteiden kautta – blogeja on listalle kertynyt niin monta kymmentä, usempi satakin varmaan, että en niitä käsipelillä jaksaisikaan selata.

Olen tottunut käyttämään rss:ien lukemiseen Firefoxin Sage-laajennusta, jonka viimeisin versio käyttää nimeä Sage-Too. Ja nyt sille pahalaiselle ei ole 3.5-kelpoista päivitystä.

Jos minulla ei ole toimivaa rss-lukijaa, sehän tarkoittaa… hui kauhistus, sehän tarkoittaa, että en pysty seuraamaan blogeja. Ei tule kyseeseen!

***

Vietin kohtuuttoman kauan aikaa etsiskellen vaihtoehtoisia rss-lukijoita. Firefoxin lisäosista löytyy muutama: Wizz, SRR (Simple RSS Reader), NewsFox ja ilmeisesti suosituimpana Brief. Mutta mistäs näistä tietää, mikä on hyvä ja mieleinen, paitsi kokeilemalla. Ei just nyt jaksaisi.

Toki blogien seurannan voisi siirtää FeedBurneriin tai Bloglinesiin. Ensiksi mainitun vika on se, että se on nykyisin osa Googlea, jälkimmäiseen en jaksanut ryhtyä luomaan tunnuksia.

Sitten keksin sivuston nimeltä Netvibes, joka vaikutti noin periaatteessa hauskalta, mutta todennäköisesti siitä olisi enemmän hauskuutta kuin hyötyä (ja sitä paitsi sivusto haluaa itsepintaisesti kehottaa minua “recherche web”, vaikka toisaalta osaa oma-aloitteisesti tarjota Hesarin uutisia ja nimittää työlistaa nimellä “To Do List” – vähempikin Baabelin sanasotku kismittää).

***

Taidan siis madella kaikkien rimojen ali, päivittää Firefoxin ja noudattaa Sagen sivuilta löytynyttä ohjetta, jonka mukaan Sage toimii, kun käy käsin korjaamassa yhden rivin lisäkkeen koodiin.

Ehkä jonain päivänä jaksan miettiä vaihtoehtoista rss-lukijaa, siihen asti seuraan tottumuksen voimaa.

Täydentävä huomautus
Nyt olisi saatavilla myös Safarista nelosversio, beta-vaihe on siis ohitettu. Kun pääsen päivitysvireeseen, voisin samalla ladata Safarinkin. Heinäkuun ohjelmassa kun on uusien nettisivustojen työstämistä.

Hyvin alkaa, hyvin jatkuu?

Jos vuosi sujuu yhtä hyvin kuin se on alkanut, tästä tulee toimelias ja tuottoisa vuosi.

Vuoden ensimmäisen päivän saavutuksia:

  • sain ylennyksen
  • päivitin yhden foorumin softan ajan tasalle
  • perustin lasten kanssa kaktustarhan
  • päivitin sulavasti blogit WordPressin versioon 2.7
  • sain yhteen kaappiin puuttuvan vetohyllyn
  • ja se kaappi on jo järjestetty käyttökuntoon

Ei ollenkaan hullumpi aloitus uudelle vuodelle. Toivottavasti arki alkaa rullata yhtä mukavasti. Tiedän jo, mistä huomenna aloitan: seinällä on yhä vuoden 2008 kalenteri, mallia Koiramäki. Huomenna sinne hyppäävät Tatu ja Patu.

Niin hiljaista

Joulukuu on blogimaailmassa tappavan tylsä. Melkein kaikki hiljenevät – jouluvalmisteluihin? –, joten blogikierros on nopeasti tehty.

Osasyynä on tietysti se, että valtaosa rss-syötelukijaani tallennetuista osoitteista kuuluu jonkin sortin kädentaitoblogeille. Ja mitä kädentaitajat tekevät joulukuussa? Joululahjoja. Ja niitähän ei voi näyttää julkisesti, jos lahjan saaja vaikka käy etukäteen kurkkimassa.

Ei minulla tietysti olisi aikaa blogeja käydä kyttäämässäkään: pitäisi tehdä – joululahjoja. Ei tosin omia, mutta joululahjoiksi meneviä tilauskoruja on vielä tälle viikkoa viimeisteltäväksi. Kaikkinensa tämä joulunalusaika on aikamoista haipakkaa. Tunnetustihan koko maailma on tehtävä ennen joulua valmiiksi.

***

Olen pyörittänyt kuukauden verran tonttuprojektia, joka alkaa olla loppusuoralla. Sen kunniaksi valitsen päivän joululauluksi kappaleen nimeltä Tonttu. Sävellys on Lyyli Wartiovaara-Kallioniemen, sanoitus Viktor Rydbergin ja suomennos Valter Juvan.

Kappale kertoo unettomasta tontusta, joka käy yöllä tarkistamassa aitat, talon eläimet, tuvan, ladon. Kyllä te tämän tiedätte: “Pakkasyö on ja leiskuen Pohja loimuja viskoo.” Säkeistöjä on kaikkiaan yksitoista, enkä muista niistä suurinta osaa koskaan edes kuulleeni. Kronikkamuotoinen joululaulu, jossa ei ole kertosäettä, ei liene joululaulelojen ykköshitti (paitsi tietysti Kello löi jo viisi, mutta siinä onkin lyhyet säkeistöt ja runsaasti alkusointuja).

Tämä on Tonttu-laulun toiseksiviimeisestä säkeistöstä.

Tonttu puoleksi unissaan
ajan virtaa on kuulevinaan,
tuumii, minne se vienee,
missä sen lähde lienee.

“Tonttu ei vaan saa unta.” Ei muuten taida saada tämäkään tonttu, mutta toisessa mielessä: taitaa kello vierähtää aika tovin seuraavan vuorokauden puolelle töiden parissa. Talossa on mukavan hiljaista, nyt on hyvä tehdä hommia.