Merkinnät teemasta 'deadline'

Yövuorossa

Yötöitä taas, istun koneella vielä muutaman tunnin.

Yö on hyvää aikaa työnteolle: talo on rauhoittunut yöpuulle, on hiljaista ja eikä ajatus katkeile, ei ainakaan ulkoisten tekijöiden vuoksi. Piristyn yleensä iltaa kohti, eikä normaalioloissa valvominen pikkutunneille ole edes hankalaa.

Muistan, miten joskus reilut kymmenen vuotta sitten tein parin kesäkongressin aikana yöt (ja vähän päivätkin) töitä. Toimitin kongressilehtiä, joihin tehtiin aineistoa osin ennakkoon, osin kongressipäivien mittaan. Taitoin lehteä yön ja nakkasin aamulla kotimatkalla painoon (se oli sitä aikaa, kun paino-originaali oli printterillä tuotettu, osin leikkailtu ja kokoonliimailtu, ja julkaisu tehtiin kopioimalla alkuperäistä paperia lehden muotoon). Hektistä, mutta hauskaa – ainakin tuollaisina projekteina, joissa öitä oli vain kolme tai neljä peräkkäin.

***

Jos työ-öitä alkaa olla jatkuvasti ja unet jäävät liian vähille, muuttuu työnteko tahmeaksi. Jokainen ajatus täytyy maanitella esille, ja virheitä tulee helpommin.

Alan olla jo niin vanha, että univelka kumuloituu pelottavan nopeasti. Välillä sitä ihmettelee, miten nuorena jaksoi. Ei enää jaksaisi. Ei enää.

***

Työyö jatkuu, kone hurisee. Tarkistan aina välillä sähköpostit (sillä en ole ainoa yökyöpeli), ja kun tarvitsen taukoa, käyn vilkaisemassa foorumia ja uutisia. Välillä käyn hakemassa juotavaa, välillä haen arkistosta vanhoja julkaisuja. Kenties käyn etsimässä jonkin cd:n kuunneltavaksi.

Kun alkaa tuntua siltä, ettei enää homma etene, menen nukkumaan. Ehtii sitä vielä aamullakin, vaikkei silloin talossa näin rauhallista olekaan.

Inspiroivat deadlinet

Ishtarin taittoa uurastan. Aurinkoinen sunnuntai on huvennut tyystin tietokoneen ääressä, ja ruutua tuijottelen vielä pitkälle yöhön.

Kun lehti on tehty, täytyy keksiä jotain yläkroppaa virvoittavaa toimintaa. Olen viimeisen viikon aikana kärsinyt kohtuuttoman usein jännityspäänsäryn ja migreenin yhdistelmästä; rintakehän lihakset kiristävät ja haittaavat hengitystä; pään liikeradat tökkäävät niskalihasjumiin. Sen siitä saa, kun nukkuu pois univelkoja ja jämähtää lukemaan kirjoja. Ehkä pitäisi valita huonompia kirjoja, ettei niihin jäisi kiinni.

***

Ishtarin tekeminen on loppujen lopuksi hyvin rentouttavaa ja inspiroivaa, kohtuullisesta taittostressistä huolimatta. Taittotyössä ajatukset saavat virrata omia uomiaan, pienen paineen alla tekstit syntyvät tehokkaammin kuin kauan ennen deadlinea ja intensiiviset työskentelyrupeamat tuottavat uusia ideoita.

Nyt kun talo on hiljennyt, lehdentekoani rytmittävät tanssilevyt. Tämänkeväiset levyhankinnat pyörivät taustalla ja uppoavat alitajuntaani. Aina välillä sieltä nousee tajunnan tasolle kiintoisia kappaleita, joihin palaan myöhemmin opetuksessa ja koreografioita tehdessä.

Mielessä on jo jonkinlainen hahmotelma siitä, mitä ensi talvena opetan eri ryhmille, mutta kappalevalinnat ovat vielä työn alla. Olisi mukava saada metsästettyä koreografiabiisit jo nyt toukokuulla, jotta työstämiselle jäisi riittävästi aikaa. Toisinaan kyllä syntyy mainioita tansseja muutamassa illassakin. Taitaa tässäkin asiassa deadline toimia aikamoisena inspiraation lähteenä.

Tarralappuja kalenterissa

Tänään tein lopultakin sen, mitä piti eilisiltana ehtiä: vaihdoin vuoden 2008 kalenteriin. Tarkkaan ottaen kahteen, sillä seinällä täytyy olla yksi yleissilmäyksiä varten, oma kansiomallinen kalenterini puolestaan on aikataulutusta ja muistiinpanoja varten.

Inhoan epävarmojen merkintöjen tai liukuvien aikataulujen tekemistä kynällä, jonka jälkeä ei voi pyyhkiä. Siksi kalenteriini ilmaantuu (ainakin aktiivisina muistiinmerkintäaikoina) tarralappuja, joita voi siirtää ajankohdasta toiseen. Niinpä kalenterin täyttövaiheessa ja tulevaisuutta suunnitellessa pöydällä pyörii paitsi erivärisiä kyniä (hahmotan kalenterini värikoodien avulla) myös liuta erimuotoisia ja erivärisiä tarralappuja, joita jälkikasvu katsoo himoiten.

***

Kevät on buukattu, ja kesäkin on jo varattu. Syksyllä oletettavasti jatkuvat opetushommat, ja muutama viikonloppu on jo vuoden jälkimmäiseltä puoliskolta kiinni. Alkuvuodesta on se aika, kun pitää aloittaa syksyn suunnittelu.

Kun sanon, että kevät on buukattu, en tarkoita, että töitä ja menoja olisi joka päivälle, illalle ja viikonlopulle. Olen jo oppinut, että kalenterissa pitää olla riittävästi valkoisia päiviä, jotta minä ja perhe pysyisimme täysissä järjissä. Luovuus ei kukoista kalenterimerkintöjen lomassa.

Yövuorossa (toinen luukku)

Olisi pitänyt käydä ostamassa light-coca-colaa. En ole huomannut, että kokis tai kofeiini minua kummemmin virkistäisi, mutta voisin ainakin vakuuttaa itselleni, että litra mustaa nestettä häivyttää akuutin unentarpeen.

Edessä on jälleen yövuoro. Luultavasti menen aamuyöstä muutamaksi tunniksi nukkumaan, mutta suurin osa yötä hupenee tietokoneella Ishtarin parissa. Joskus nuorempana koko yön valvominen ei tehnyt tiukkaakaan, ja seuraavankin päivän vielä jaksoi. Nyt alan olla niin vanha (?), ettei enää jaksa ilman unta.

Järkevä ihminen tekisi lehden valmiiksi päiväsaikaan. Käytännössä työskentely ei päivällä ole kovin intensiivistä: jatkuvasti tulee kaikenmoisia katkoksia. Nyt kun talo on hiljentynyt, soitan tanssilevyjä työhuoneessani, työstän lehteä ja sen mainoksia painokuntoon. Siinä vierähtää aika ihan huomaamatta aamuyölle asti.

Joulupaniikki (ensimmäinen luukku)

Ei enää tietoakaan edellisillan harmonisesta olotilasta. Tajusin juuri, että jouluun on enää 23 päivää, ajankulun tavallisimmalla yksiköllä mitattuna hilkun yli kolme viikkoa.

Vain kolme viikkoa!

Joskus pienenä tein itselleni joulukalenterin, jossa joka luukun takaa paljastui jokin tehtävä, joka pitäisi siis tehdä kyseisenä päivänä. Turha kai sanoakaan, että kyseisen joulukalenterin tekeminen oli paljon mukavampaa kuin tehtävien toteuttaminen.

Alkaneen kuukauden kalenteri näyttää sen verran deadlinepitoiselta, että pitäisi varmaan tehdä jälleen tehtäväjoulukalenteri.

Jaksan ihmetellä, miten päivätöissä käyvät ihmiset saavat siviilielämänsä hoidettua; minulla tekee tiukkaa, vaikka töissä ei tarvitse lorvia likikään joka päivä eikä edes kolmannespäivää kerralla. Toisaalta tietysti saatan tehdä yhtenä viikonloppuna töitä saman verran kuin keskiverto työntekijä koko työviikollaan. Menossa on juuri sellainen viikonloppu: vähän unta, paljon duunia.

Kokonaisuus on hallinnassa. Paitsi se joulu.