Merkinnät teemasta 'digiboksi'

Ihmeparantuminen

Toisinaan sitä tuntee itsensä hyvin, hyvin idioottimaiseksi.

Avasin aamulla digiboksin ja totesin, että se ei näytä minulle lastenohjelmia vaan vihreää, välkkyvää ruutua. Kaukosäädin ei pelannut ja masiinan omat näppäimet olivat kuolleita. Nyppäsin virtajohdon irti, odottelin hetken ja laitoin virrat uudestaan päälle.

Ja mitä tapahtuu? Boksi herää asiallisesti eloon, muttei löydä ykköstä, kakkosta, kolmosta, nelosta, FST:tä, Subia, Teemaa eikä ylipäänsä mitään muutakaan kanavaa – paitsi Voicen. Kaikista hirvittävän monesta kanavasta, joita digiaikana voi katsoa, boksi suostuu näyttämän vain Voicea. Pistän boksin kiinni, vedän johdon seinästä, odottelen muutaman minuutin ja yritän uudestaan. Voi voi, vain Voicea. Nappaan boksista virrat pois.

Selaan käyttöohjeet, googlaan nettikeskustelut ja lopulta totean, ettei kenellekään muulle ole käynyt niin, että boksi sensuroi kaikki muut kanavat paitsi Voicen. Soitan valmistajan asiakaspalveluun, jossa ystävällinen nuori mies kysyy, olenko palauttanut tehdasasetukset. Ei, en ole, sillä missään ei kehotettu palauttamaan tehdasasetuksia, jos boksi suostuu näyttämään vain Voicea. Avaan boksin, jotta voisin toimia asiakaspalvelijan ohjeiden mukaan…

… ja huomaan, että ykköskanava näkyy ihan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ja kakkonen, ja kolmonen ja nelonen ja FST ja Sub ja…

Pahoittelen asiakaspalvelijalle boksin ihmeparantumista, ja kysyn varmuuden vuoksi toimintaohjeet, mikäli boksi päättää toistekin harrastaa itsesensuuria. Epäilen vahvasti, että puhelun päätyttyä asiakaspalvelija tikahtuu nauruunsa, mutta hänen kunniakseen on sanottava, että palvelu pelasi koko puhelun ajan moitteetta.

Onni (?) onnettomuudessa: puolisen tuntia myöhemmin boksi alkaa takuta uudemman kerran. Palautan tehdasasetukset ja voilà, meillä näkyy taas ykkönen, kakkonen, kolmonen, nelonen, FST…

Asiaan löyhästi liittyvä lisäys
Kohta alkaa Dexterin toisen kauden viimeinen jakso. Mitä minä teen ensi torstaina?

Syy tuotannon hidastumiseen

Keskustelimme viikonloppuna televisiosta ja televisiottomuudesta. Televisiottomuuden paras puoli kuuluu olevan se, että on enemmän aikaa, kun ei jää television vangiksi.

Meillä on televisioita yhä kaksin kappalein, mutta videolle nauhoitusta ei saatu ankarasta yrityksestä huolimatta toimimaan. Katsotaan siis suorana se, mitä katsotaan.

Minun television katseluni on typistynyt olemattomiin. Katson joka viikko sunnuntaisin Amazing Racen, käyvät kuulemma tällä kaudella Suomessakin. Ja sen lisäksi – njaah, enpä paljon mitään.

Viime talvena katselin paljon tv-sarjoja. Nauhoitin kiinnostavat, koska ne tulivat silloin, kun olin vielä töissä. Nyt ei voi nauhoittaa, mutta edelleen tulen töistä useimpina iltoina vasta liki kymmeneltä, ja kaikki yhdeksän sarjat ovat auttamatta mennyttä.

En siis tiedä, mitä kuuluu Desperate housewivesin maailmaan; boikotoin sarjan suomenkielistä nimeä, joka onnistuneesti ohittaa sarjan ytimen. En tiedä, miten Pako etenee, en ole päässyt tutustumaan Perhesiteisiin (anteeksi poikkeama kello kahdeksaan), en tiedä, miten eksyksissä ovat Lost ja House, en ole voinut seurata Sinkkuelämän arviolta viidettä uusintakierrosta ja – mikä pahinta – olen tipahtanut Greyn anatomian sykkeestä.

Olen siis auttamatta pihalla television tapahtumista, viikoittainen katselumääräni on tätä nykyä yhtä suuri kuin aiemmin yhden päivän katseluaika ja elämäni on monta koukeroista juonenkäännettä vajaa. Mutta pahinta kaikesta on, että käsitöiden tuotantoni on romahtanut.

Olen aina tehnyt käsitöitä, siis niitä oikeita käsitöitä, television ääressä: kutomiset, virkkuut, helmi-paljettikirjonnat sun muut ovat edenneet, kun televisio vyöryttää antiaan. Katson minkä katson, pääasiassa kuuntelen, mutta olen saanut sekä ajanvietteen että tuotteen samalla kertaa.

Nyt ei mikään valmistu. Miten ihmeessä loihdin ensi kevääksi uudet tanssipuvut?

Jos olisin perheeni ainoa jäsen, irtisanoisin tv-luvan välittömästi. Ei minulla digitaalisuutta vastaan ole mitään; meille ensimmäinen digiboksi hommattiin jo monta vuotta sitten, sillä analogisella kakkosella oli enemmän lumisadetta kuin ohjelmaa.

Mutta se minua riepoo, riepoo niin vietävästi, että en saa enää lupamaksuni vastineeksi oikeastaan mitään – en, ellen käy ostamassa 400 euron* hintaista tallentavaa digiboksia.

Tulee turhan kalliita käsitöitä.

*Tiedän, halvempiakin löytyy. Mutta niissä on vain yksi viritin, ja sellainen aiheuttaa videoiden näppäryyteen tottuneelle vain pahaa mieltä.