Merkinnät teemasta 'hiljaisuus'

Niin hiljaista

Joulukuu on blogimaailmassa tappavan tylsä. Melkein kaikki hiljenevät – jouluvalmisteluihin? –, joten blogikierros on nopeasti tehty.

Osasyynä on tietysti se, että valtaosa rss-syötelukijaani tallennetuista osoitteista kuuluu jonkin sortin kädentaitoblogeille. Ja mitä kädentaitajat tekevät joulukuussa? Joululahjoja. Ja niitähän ei voi näyttää julkisesti, jos lahjan saaja vaikka käy etukäteen kurkkimassa.

Ei minulla tietysti olisi aikaa blogeja käydä kyttäämässäkään: pitäisi tehdä – joululahjoja. Ei tosin omia, mutta joululahjoiksi meneviä tilauskoruja on vielä tälle viikkoa viimeisteltäväksi. Kaikkinensa tämä joulunalusaika on aikamoista haipakkaa. Tunnetustihan koko maailma on tehtävä ennen joulua valmiiksi.

***

Olen pyörittänyt kuukauden verran tonttuprojektia, joka alkaa olla loppusuoralla. Sen kunniaksi valitsen päivän joululauluksi kappaleen nimeltä Tonttu. Sävellys on Lyyli Wartiovaara-Kallioniemen, sanoitus Viktor Rydbergin ja suomennos Valter Juvan.

Kappale kertoo unettomasta tontusta, joka käy yöllä tarkistamassa aitat, talon eläimet, tuvan, ladon. Kyllä te tämän tiedätte: “Pakkasyö on ja leiskuen Pohja loimuja viskoo.” Säkeistöjä on kaikkiaan yksitoista, enkä muista niistä suurinta osaa koskaan edes kuulleeni. Kronikkamuotoinen joululaulu, jossa ei ole kertosäettä, ei liene joululaulelojen ykköshitti (paitsi tietysti Kello löi jo viisi, mutta siinä onkin lyhyet säkeistöt ja runsaasti alkusointuja).

Tämä on Tonttu-laulun toiseksiviimeisestä säkeistöstä.

Tonttu puoleksi unissaan
ajan virtaa on kuulevinaan,
tuumii, minne se vienee,
missä sen lähde lienee.

“Tonttu ei vaan saa unta.” Ei muuten taida saada tämäkään tonttu, mutta toisessa mielessä: taitaa kello vierähtää aika tovin seuraavan vuorokauden puolelle töiden parissa. Talossa on mukavan hiljaista, nyt on hyvä tehdä hommia.

Stressin poistoa

Alan pikkuhiljaa päästä kiinni näytöksen jälkeiseen elämään. Tämä päivä on mennyt korupöydän ääressä, ja niin menee huominenkin. Muutama muukin rästityö odottaa, mutta se alitajunnassa takova “nyt on kiire, huhki joka minuutti” -tunne on kadonnut.

Olen illalla töiden jälkeen istunut television ääressä ja tehnyt yhtä korusettiä. Talo on hiljainen, tietokoneen humina sekoittuu television ääneen. Setti valmistuu kyllä huomiseksi, enää ei ole kiire eikä paniikki, niin kuin vielä iltapäivällä oli. On ihana tehdä hommia, katsella rikossarjoja ja antaa ajatusten kulkea. Helposti vierähtää vielä tunti, puolitoista.

Huomisaamuna kaduttaa, tietysti, kun revin itseni ylös sängystä laittamaan lapsia kouluun. Mutta nämä hiljaiset iltayön tunnit ovat sen arvoisia.