Merkinnät teemasta 'hypoglykemia'

Kuinka kuluu multa maanantai

Tämä maanantai on tyyppiesimerkki niistä maanantaipäivistä, joita Karvinen (engl. Garfield) ja monet muut aikamme suuret ajattelijat tarkoittavat, kun he käyttävät sanaa “maanantai” vähemmän mairittelevassa, jopa suorastaan pejoratiivisessa merkityksessä.

Aamulla en ollut ollenkaan niin rivakkana kuin olisin halunnut, ja pääsimme liikkeelle myöhässä. Suunta oli kohti Seinäjokea, sillä tänään oli diabeetikon neljännesvuosikatsauksen aika. Taivaalta satoi jotain, mikä ei ollut vettä eikä ainakaan lunta, ja se jäätyi erittäin tehokkaasti auton tuulilasiin. Ensimmäisen viiden kilometrin matkalla pysähdyin kahdesti raappaamaan tuulilasista kimmeltävää jäistä pisarakerrostumaa pois.

Kun auto alkoi lopulta lämmetä, matkanteko sujui jo vähemmillä pysähdyksillä, mutta alkuperäisestä aikataulusta reippaasti myöhässä. Aamulle suunnitellun kolmen pysähdyksen taktiikan sijaan siirryttiin yhden pysähdyksen taktiikkaan, ja osoitteeksi otettiin Eurokangas. Sieltä mukaan tarttui vain vähän niitä kankaita, mitä etsimään lähdettiin, mutta aimo kasa ihan minun värisiäni kankaita, joille varmasti löydän käyttöä…

D-polireissuun ei – vastoin päivän teemaa – sisältynyt hurjia vastoinkäymisiä ja ihmeellisiä sattumuksia. Lapsi pääsi labraan alta aikayksikön ja varsinaiset käynnitkin menivät säädetyn ohjelmakuvion mukaisesti. Ainoastaan lasku jäi saamatta, sillä laskutusohjelmaan tehdään vuoden vaihteen kunniaksi muutoksia eikä sillä tänään voinut kirjoittaa laskuja. (Ei se lasku kokonaan saamatta jää, tulee kuulemma postissa tuonnempana.)

***

Iltapäivällä jatkoimme kaupunkikierrosta pöllyävän lumen ja vienon tuiskun keskellä. Kävimme ostamassa välipalaa Anttilan alakerran kaupasta, joka oli käännetty päälaelleen. Ensimmäinen ongelma oli löytää putiikin sisäänkäynti, jonka paikka oli siirretty sitten viime näkemän toiselle puolelle kauppaa.

Evästettynä pääsimme metsästämään liikettä, jonne olin suunnitellut meneväni tutkailemaan elektronisia vempaimia. Kauppaa ei löytynyt sieltä, missä se vielä vuosi sitten oli. Soitto verkkoyhteyksien päässä olevalle taholle kertoi osoitteen, jota kohti lähdimme tarpomaan.

Siinä kävellessä löytyi sentään Epstori, jonne olin laskenut yhden pysähdyksen. Kauppakeskuksessa huomasin tekstin “Claes Ohlsson” ja mieleeni virtasivat lukuisat mielikuvat monien helmiystävien onnistuneista ostoksista samannimisissä kaupoissa. Sinne siis, tuloksena päivän onnistuneimmat heräteostokset: metallinen vasara, kumi-silikonivasara (koska entisestä on varsi irronnut) ja kuminuija ynnä kaarisaha ja liuta teriä (ei korumetallien työstämiseen, toim. huom., liian räyheitä teriä siihen tarkoitukseen).

Tarpominen kohti oletettua elektroniikkamyymälän osoitetta jatkui. Hyörii, pyörii, soittaa vielä, ihmettelee, kääntyy takaisin, katsoo vielä kaikki kyltit paluumatkalla takaisin ja toteaa, että antaa olla. Nettishoppailu ei sentään käy jalkojen päälle.

***

Kotimatka kulki kommelluksitta, mitä nyt yksi rekka oli päättänyt jämähtää yhteen liikenneympyrään ja lunta tuiversi siihen tahtiin, että kaasupoljinta sai säästellä. Kotona pikavaihto kaupunkivaatteista treenivaatteisiin, pikainen puurolautasellinen ja menoksi.

Ilta oli tämän maanantain epämaanantaimaisin osa: Saharan ja D’Orin treenit, tuloksena minuutti valmista, täsmennystä puolivalmiiseen osuuteen ja valmiiden koreografioiden hiomista esityskuntoon. Täyttä laatua!

***

Tämän maanantain maanantaimaisuuden kruunasi hypoglykemia.

Kun sokerit ovat illalla tähtitieteelliset, täytyy insuliinia antaa normaalia enemmän, mutta toisaalta insuliiniherkkyys on iltaisin sitä luokkaa, että sopivan korjausannoksen valinta on arpapeliä. Tällä kertaa annos meni yläkanttiin, joten nukkuvan lapsen sai herätellä nauttimaan hiilareita.

Mieli tekisi tartta vielä johonkin projektiin, mutta järki sanoo, että tällaisena maanantaina syntyy todennäköisesti vain maanantaikappaleita. Taidan lämmittää mukillisen glögiä, maastoutua sohvannurkkaan viltin kanssa ja viettää aivotonta laatuaikaa television kanssa. Huomenna on luvassa tehotiistai ja paljon valmista.

Ja hei, miten vastoinkäymiskylläiseltä minun maanantaini tuntuikaan, niin sentään en ole yrittänyt yhdistää junaa ja hotellia.

Aloitustäpinä ja hypovaara

Ensimmäinen koulupäivä on aina hurjan jännä, niin lapsille kuin vanhemmillekin. Tänään aloitettiin uusi lukuvuosi, ja vielä on uutuudenviehätystä lapsilla ja hirveä täpinä äidillä. Hiljoksiin, hiljoksiin…

Lukujärjestykset ovat nyt käpälissä, ja siitä on hyvä lähteä liikkeelle omiakin aikatauluja rakentamaan. Kun vielä tässä noin viikon päivät saadaan kuljettua ja nähdään, miten koulukuljetukset lutviutuvat, niin sitten voikin jo rauhassa keskittyä olennaiseen.

***

Tässä kohti syksyä edetään diabeteksen hoidossa jälleen kädestä suuhun. Kesällä hyviksi havaitut käytännöt ja insuliiniannostukset voi nakata romukoppaan, sillä koulussa verensokeria täytyy säädellä vähän varovaisemmin.

Heinäkuu meni pääasiassa loistavilla sokereilla, mutta vastineeksi saimme runsaasti lieviä hypoja. Koulussa hypojen korjaaminen ei ole yhtä helppoa kuin kotioloissa, joten varmuusvaraa täytyy jättää vähän enemmän. Koulun aloitus myös muuttaa ruokailuaikatauluja, aktiivisuutta ja liikuntaa, joten käytännössä pikainsuliinin annostukset menevät kokonaan uusiksi.

Toivon, että parissa viikossa alan jo nähdä, minkä kokoisilla insuliiniannoksilla päivä menisi mahdollisimman hyvillä sokereilla ilman akuuttia hypovaaraa.

Syy-yhteys

Milloin diabeetikko saa todennäköisimmin hypon keskellä yötä? Silloin, kun talossa ei ole enää ruoanmurenaakaan jäljellä.

Eilisiltana kaapit kumisivat tyhjyyttään, mutten yksinkertaisesti kerinnyt käydä kaupassa. Yöllä oli hypo. Näin se menee.

Päivähypojen paikkaus onnistuu helposti, sillä hypon korjauksella ei tarvitse pärjätä kuin lyhyt aika seuraavaan ruokailuun saakka. Yöllä pitäisi selvitä aamuun asti. Pelkkä pikanostatus ei riitä, sillä kun on taipumus tulla yhtä pikaisesti alas; siksi en öisin korjaa sokereita glukoositableteilla tai muulla sokerisella. Tällä hetkellä sopiva hiilarimäärä on noin 10, joten yleensä tarjoan desin maitoa (5 hh) ja puolikkaan leivän (5 hh). Maito nostaa nopeasti, leipä pitää sokeritason sopivana pidempään.

Mutta entäs kun leipää ei ole? Näkkäriä on ikävä rouskuttaa puoliunisena (ja siitä tulee murusia sänkyyn). Myslipatukkaa olisi ollut, mutta eipäs tullut siinä hetkessä mieleeni. Sitä vastoin löysin maidon kaveriksi kuivattua taatelia. En tiedä, oliko järkevin vaihtoehto, mutta aamulla sokerit olivat asiallisesti alle seitsemässä.

Aamupäivällä menin ruokakauppaan.

***

Päivällä huomasin laulavani laulua, jonka nimi oli hukassa. Onneksi jälkikasvu on jo niin sivistynyt joululaulusaralla, että vastaus löytyi melkoisen vikkelästi. Näin lauloin:

Syttyi siunattu joulutähti
yöhön maailman raskaaseen,
hohde määrätön siitä lähti,
vie’ on auvona ihmisten

Tajusin vasta laulaessani, että melodia on kovin kaunis olematta mollivoittoinen, kuten suurin osa viime vuosisadan alussa sävelletyistä hartaammista joululauluista on. En ole koskaan erityisesti pitänyt tästä laulusta, sillä laulun alkupuolen sanat eivät puhuttele. Se on pienestä kiinni.

Sävellys Leevi Madetoja, sanat Alpo Noponen: Arkihuolesi kaikki heitä.

Ajassa taas

Arkikelloni hihna katkesi käyttökelvottomaksi parisen viikkoa sitten. Oireita tämänsuuntaiseen repsahdukseen oli ollut jo pitempään. Kun edellisen kerran saman kellon hihna meni useampaan palaan, kelloliikkeessä todettiin, ettei seuraavaa hihnaa enää taida saada vaihdettua: kellon muovirakenteissa rannekkeen tapin paikka oli kulunut liikaa.

Nyt ratkaisuna ei siis ollut enää uusi ranneke. Olin jo aiemmin tutkailut urheilukellojen rivistöjä sillä silmällä, mutta mikään ei miellyttänyt. Kranttu mikä kranttu.

Päätin sen sijaan ottaa arkikäyttöön metallikuorisen Casion anadigin, joka on ollut minulla ehkä kymmenkunta vuotta (huolellisesti aikoinaan valittu yksilö). Mutta ei se pahalainen suostunut toimimaan: patteri lopussa. Vietin siis ainakin kaksi viikkoa niin, että opetustunneilla kävin kurkistelemassa vähän väliä kännykkää. Harmillisinta kellottomuus oli sairaalareissuilla, siellä kun kännyköiden pitää olla kiinni.

Tänään pistettiin perhe takaisin aikaan. Vaihdatin patterit sekä omaan anadigiini että esikoisen kelloon, ja samalla pistettiin jälkimmäiseen uusi ranneke. Siinä patterinvaihtoa odotellessani ihastelin naisten kelloja; olen käyttänyt viimeisen neljännesvuosisadan miesten kelloja, yleensä digitaalisia tai anadigejä, mutta nyt tuli villi inspis hankkia ihan tavallinen kello, ei edes päivämääränäyttöä.

Yksi kello olisi ollut aivan ihana, mutta koska sen hintalapussa oli kolme numeroa ja niistä ensimmäinen oli seitsikko, totesin, että ehkä minulle kelpaa pikkuisen huokeampikin malli. Päädyin metalliseen Leijona-kelloon, joka on oikein soma ja naisellinen. Ehkä tässä iässä on minunkin aika ryhtyä somaksi ja naiselliseksi.

***

Diabetesrintamalla koettiin tänään ihmeellinen joskaan ei tavaton tilanne: ruokailun jälkeinen hypo.

Lounaaksi syötiin pinaattilättyjä ja karjalanpiirakkaa ja pistettiin normaali määrä pikainskaa juuri ennen sapuskaa. Puolisen tuntia aterian jälkeen lapsi alkoi valittaa, että on hassu olo. Ajattelin, että meuhkauksen tulosta, mutta verensokerimittari osoitti toista: 2,2. Turvauduimme siripiriin ja lakritsiin. Maltillinen viitonen paransi olon.

Tässä kävi nyt varmaan klassisesti: insuliini alkoi vaikuttaa, mutta rasvaisemman ruoan hiilihydraatit eivät ehtineetkään imeytyä. Jos ei olisi otettu välitankkausta, olisi voinut olla hunajalle tarvetta. Onneksi lapsi tunnisti hypo-oireensa.