Merkinnät teemasta 'jäsen'

Nuorekas olo

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät lähestyi minua nettikyselyllä. Kävin vastaamassa ihan siksikin, että kysely oli suunnattu Etelä-Pohjanmaan nuorille yrittäjille. Jos minua tituleerataan nuoreksi, täytyy vastaamiseen uhrata muutama minuutti jo ihan kiitoksena kohteliaisuudesta.

***

Olen valinnut kiinnostavimmat biisit syksyn disco oriental -ryhmille. Ainakin pari Top 20 -listoilla keikkuvaa biisiä tulee saamaan koreografian, ja lisäksi tanssitaan sellaista arabipoppia, jota ei ihan Keskisen levyhyllyltä löydy.

Biisien valintaan pääsivät vaikuttamaan jossain määrin myös ei-musiikilliset tekijät. Hetken pohdin, ottaisinko tarkempaan syyniin Britney Spearsin kappaleen. Vaikka musiikki ei olekaan yhtä kuin esittäjä, tulin siihen tulokseen, etten halua markkinoida kyseisen laulajan uutta tuotantoa edes välillisesti.

Ruksit päälleen sai myös Kate Perryn hitti I kissed a girl. Koska disco oriental -tanssien kohderyhmä alkaa ala-asteikäisistä, biisi joutui sensuurilistalleni. I got so brave, drink in hand / Lost my discretion – pientähän tämä on sen rinnalla, mitä lööpeistä saa lukea, mutta silti en meinaa biisiä tunneillani käyttää (ellen sitten löydä instrumentaaliversiota).

***

Toisaalta valittujenkaan biisien sanoja ei parane mennä syvälukemaan. Esimerkiksi Kylie Minoguen Like a Drug (joka oli lässystä kertosäkeestään huolimatta ehdottomasti positiivinen yllätys): Damn right / I got my radar on you / So let’s get physical / I want to, want to.

No, onhan tämä vähän peitellympää kuin George Michael parikymmentä vuotta sitten (and for your reference: tämä biisi on minusta edelleen erinomainen): I want your sex / I want you / I want your sex / I want your… / sex. Jep, tuosta on hankala enää suorasukaisemmaksi mennä.

***

Nyt kun olen perehtynyt nykymusiikkiin enemmän viikossa kuin viimeiseen kymmeneen vuoteen, todettakoon vielä, että onneksi hittilistoilla on muutakin kuin räppiä, housea, liukuhihnapoppia ja metallia. Tästä minä pidän: Sweet About Me by Gabriella Cilmi.

Törkeän nuorihan se aussinainen – tai siis tyttö – on, mutta tämän biisin voin kuvitella muistavani vielä kymmenen vuoden päästäkin: Tell you something that I’ve found / That the world’s a better place / When it’s upside down, boy. Good on ya!