Merkinnät teemasta 'julkisuus'

Markkinointiviestinnän perusteita

Kun olin aikoinaan lähdössä vaihto-oppilaaksi, meille painotettiin, että olemme Suomen käyntikortteja maailmalla. Olemme monille ihmisille elämän ainoa kontakti Suomeen. Jos teemme hyvän vaikutuksen, nämä ihmiset muistavat Suomea hyvällä. Jos teemme huonon vaikutuksen, Suomi yhdistyy näiden ihmisten mielissä aina ikäviin asioihin.

Vaihtarivuoden aikana tuskin asiaa paljon ajattelin. Pyrin käyttäytymään fiksusti ja asiallisesti, kuten yleensäkin, mutta eihän kukaan jaksa olla 365 vuorokautta parhaalla mahdollisella käytöksellä. Silti: tein parhaani, vaikken ehkä niinkään Suomen nimissä kuin omissani.

***

Nykyisin olen oman firmani kävelevä käyntikortti. Missä tahansa kuljenkaan, edustan aina paitsi henkilökohtaista itseäni myös toiminimeäni.

Olen monessa yhteydessä myös Seitsemän Hunnun Tanssi ry:n käyntikortti, sillä olen toiminut yhdistyksen jäsenlehden päätoimittajana 12 vuotta. Samoin edustan Tanssiyhdistys Sahara ry:tä, jonka puheenjohtaja olen. Tai ylipäänsä mitä tahansa järjestöä, jonka jäseniin kuulun.

Monille kohtaamilleni ihmisille olen luonut kuvaa suomen kielen ammattilaisista (anteeksi kollegat, se kuva on väkisinkin aika pilkuntarkka), laulujentekijöistä ja näytelmien kirjoittajista. Olen kertonut, mitä on itämainen tanssi, millaisia ovat käsintehdyt korut ja hopeaketjut, mitä on ykköstyypin diabetes. Noin lähtiäisiksi.

***

Yrittäjäkurssilla olemme keskustelleet siitä, millaisen imagon yrittäjä tekemisillään ja sanomisillaan saa aikaiseksi. Samaa asiaa puntaroivat tuhannet nettisivustot, jotka pohtivat nettisivujen, blogien, Twitterin ja Facebookin käyttöä markkinointikanavina.

Minut löytää netistä. Liikun foorumeilla, kirjoitan Twitteriin usammankin profiilin alla, kommentoin Facebookissa ihmisten statuksia. Kirjoitan muutamaan blogiin, minulla on lukuisia nettisivustoja eri tarpeisiin.

Mutta olen koko ajan – paitsi hyvin valikoidussa seurassa – kieli keskellä suuta: mitä kerron, miten kerron, miksi kerron. Kun oikein kiukuttaa, kirjoitan mutta deletoin ennen julkaisua. Pyrin toimimaan niin, etten tee tietoisesti hallaa yhdellekään viiteryhmälleni.

Myönnettäköön, että se tarkoittaa, että kaikista hauskimmat letkautukset, terävimmät kommentit ja piikikkäimmät vastaukset usein deletoituvat. Ehkä jäljelle jää vain latistuneita ajatuksia ja tylsiä sanoja, joilla täytän virtuaalimaailman.

Uskon silti vahvasti, että pitemmän päälle parempi vaihtoehto on jättää ne kiukuspäissään kirjoitetut viestit, tweetit ja blogimerkinnät kirjoittamatta. Yrityskuva tuskin paranee, jos yrittäjä ryhtyy sohimaan sanan säilällä sinne ja tänne.

Nimi ja identiteetti kriisissä

Olen aina pitänyt nimestäni (terveisiä äidille!), ja olen vahvasti identifioitunut omaan nimeeni. Ei minulla ole koskaan ollut edes kunnollista lempinimeä. Siksi olen aina ihmetellyt, miten kepeästi jotkut suhtautuvat omaan nimeensä, jopa siinä mittakaavassa, että he vaihtavat nimeään silloinkin, kun ei ole pakko.

Useammankin julkisen naisen nimenvaihdokset ovat pistäneet minut pohtimaan nimi-identiteettiä. Kuuluisista kirjailijoista Anja Snellman aloitti uransa Kaurasena, Laila Hirvisaaren tuotannosta valtaosa on Hietamiehen nimellä. Vähemmän menestyksekäs kirjailija Susan Ruusunen (!, Wikipedian mukaan Ruusunen oli SR:n isoäidin äidin tyttönimi) oli alkujaan Kuronen. Miina Äkkijyrkkänä tutuksi tullut taiteilija oli syntyjään Riitta Loiva, tätä nykyä hän on Liina Lång. Tv:stä tuttu Wilma Schlizewski aloitti Hannele Laineena ja jatkoi Hantta Krausena. Muun muassa poliittisesta toiminnastaan palstoille päätynyt Tanja Karpela/Saarela oli aikoinaan Vienonen.

Nimenvaihto naimisiin mennessä on usein järkevää (Vienonen -> Karpela -> Saarela), josko moni nainen lähipiirissäni on vaihtanut menestyksekkäästi siviilisäätyä muttei nimeä. Jos avioero osuu kohdalle, nimen vaihtaminen takaisin tyttönimeen on aivan ymmärrettävää (Hietamies -> Hirvisaari). Myös etunimirintamalla vaihdoksia tapahtuu: muutama tuttu on ottanut kutsumanimen viralliseksi etunimekseen, kun kaikki ovat kuitenkin tunteneet henkilön sillä kutsumanimellä.

Mutta nimenmuutosta ihan vain nimen vaihtamiseksi hitusen karsastan. Olen kyllä kuullut henkilöstä, joka vaihtoi naimisiinmennessään sukunimensä lisäksi etunimensäkin. Luulisi, että siinä on jonkinmoisen identiteettikriisin paikka, käytännön ongelmista puhumattakaan.

***

Alkuviikon uutisten pohjalta jäin miettimään, miksi Tanja Saarela vaihtoi niin kiireellä nimensä takaisin Karpelaksi. Nyt kun harkinta-aikana on harkittu siihen malliin, ettei avioeroa tulekaan, herää kysymys, vaihtuuko Karpela taas Saarelaksi? Ote virkatodistuksesta: Tanja Saarela e. Karpela e. Saarela e. Karpela e. Vienonen.

Jokainen nimenmuutos (ainakin ns. tavallisilla kansalaisilla) tarkoittaa, että vaihdetaan ajokortti, Kela-kortti, passi, mahdollinen henkilökortti, kirjastokortit, etukortit, jäsenkortit, käyntikortit… Nimenmuutos ilmoitetaan paitsi väestörekisteriin myös lukuisiin muihin rekistereihin, joihin ihminen halusta ja halutta joutuu. Ei ole nimenvaihdos tosiaankaan halpa eikä helppo homma.

***

Se on minulle edelleen täysi mysteeri, millä nimellä nimeään vaihtaneisiin pitäisi viitata, kun puhutaan esimerkiksi heidän tekemisistään sinä aikana, kun nimi oli toinen kuin nykyisin. Luontevaa olisi esimerkiksi käyttää kirjailijasta, säveltäjästä, koreografista tahi muusta taiteilijasta aina sitä nimeä, jolla käsillä oleva taiteellinen tuote on signeerattu. Aina se nimi ei välttämättä yhdisty oikeaan ihmiseen. Islantilaisessa nimikäytännössä on puolensa.

Fame / I’m gonna live forever / baby, remember my name (at least one of them)