Merkinnät teemasta 'kellot'

Ajassa taas

Arkikelloni hihna katkesi käyttökelvottomaksi parisen viikkoa sitten. Oireita tämänsuuntaiseen repsahdukseen oli ollut jo pitempään. Kun edellisen kerran saman kellon hihna meni useampaan palaan, kelloliikkeessä todettiin, ettei seuraavaa hihnaa enää taida saada vaihdettua: kellon muovirakenteissa rannekkeen tapin paikka oli kulunut liikaa.

Nyt ratkaisuna ei siis ollut enää uusi ranneke. Olin jo aiemmin tutkailut urheilukellojen rivistöjä sillä silmällä, mutta mikään ei miellyttänyt. Kranttu mikä kranttu.

Päätin sen sijaan ottaa arkikäyttöön metallikuorisen Casion anadigin, joka on ollut minulla ehkä kymmenkunta vuotta (huolellisesti aikoinaan valittu yksilö). Mutta ei se pahalainen suostunut toimimaan: patteri lopussa. Vietin siis ainakin kaksi viikkoa niin, että opetustunneilla kävin kurkistelemassa vähän väliä kännykkää. Harmillisinta kellottomuus oli sairaalareissuilla, siellä kun kännyköiden pitää olla kiinni.

Tänään pistettiin perhe takaisin aikaan. Vaihdatin patterit sekä omaan anadigiini että esikoisen kelloon, ja samalla pistettiin jälkimmäiseen uusi ranneke. Siinä patterinvaihtoa odotellessani ihastelin naisten kelloja; olen käyttänyt viimeisen neljännesvuosisadan miesten kelloja, yleensä digitaalisia tai anadigejä, mutta nyt tuli villi inspis hankkia ihan tavallinen kello, ei edes päivämääränäyttöä.

Yksi kello olisi ollut aivan ihana, mutta koska sen hintalapussa oli kolme numeroa ja niistä ensimmäinen oli seitsikko, totesin, että ehkä minulle kelpaa pikkuisen huokeampikin malli. Päädyin metalliseen Leijona-kelloon, joka on oikein soma ja naisellinen. Ehkä tässä iässä on minunkin aika ryhtyä somaksi ja naiselliseksi.

***

Diabetesrintamalla koettiin tänään ihmeellinen joskaan ei tavaton tilanne: ruokailun jälkeinen hypo.

Lounaaksi syötiin pinaattilättyjä ja karjalanpiirakkaa ja pistettiin normaali määrä pikainskaa juuri ennen sapuskaa. Puolisen tuntia aterian jälkeen lapsi alkoi valittaa, että on hassu olo. Ajattelin, että meuhkauksen tulosta, mutta verensokerimittari osoitti toista: 2,2. Turvauduimme siripiriin ja lakritsiin. Maltillinen viitonen paransi olon.

Tässä kävi nyt varmaan klassisesti: insuliini alkoi vaikuttaa, mutta rasvaisemman ruoan hiilihydraatit eivät ehtineetkään imeytyä. Jos ei olisi otettu välitankkausta, olisi voinut olla hunajalle tarvetta. Onneksi lapsi tunnisti hypo-oireensa.

Ajan taju

Olen aina pitänyt tiimalaseista. Joskus lapsena minulla oli pikkuruinen tiimalasi, ja minusta oli kiehtovaa katsella, miten hiekka valui ylemmästä kartiosta alempaan. Sen havainnollisemmin ei aika voi kulua.

Ostin ensimmäisen digitaalisen kelloni parikymmentä vuotta sitten, ja sen jälkeen minulla on ollut vain digitaalisia rannekelloja sekä anadigejä, joissa on sekä digitaalinen näyttö että viisarit. Tällaisiin kelloihin saa tasatuntipiippauksen, ja olen sitä mielelläni käyttänyt. Ihmiset hätkähtävät äänimerkkiä – myönnän, että jos kymmenen ihmistä sitä käyttäisi ja jokaisella kello hitusen eri ajassa, jatkuva piipitys voisi käydä hermoille. Silti pidän kiinni tasatuntimerkeistäni: ne muistuttavat minua siitä, että aika kuluu.

Olen viikonlopun verran kuunnellut kaappikellon lyöntejä ja raksutusta. Kellon tik-tak on rauhoittavaa, se kuljettaa jonnekin epämääräiseen lapsuuden aikaan, kenties niihin kuumiin kesäpäiviin, kun iso herätyskelloni naksahteli sekuntitahtia ja minä hautauduin kirjoihin.

Kun kaappikellossa on juuri sopivasti matalan metallinen ääni, ei liian kirkas eikä liian voimakas, sitä kuuntelee ilokseen. Tulee verkkaisa olo: kello lyö, kello raksuttaa, olen taas lapsi eikä kiirettä ole. Yöllä kellon lyönnit kantautuvat uneen, ja uneenkin virtaa rauha. Kaappikello ei piipitä ilkeästi, kun yö on ohi, se vain mittaa aikaa ja antaa minun valita tahdin.

Teimme kirjoittamisoppilaideni kanssa vuonna 1999 antologian Ajan taju. Kokoelman nimi osui täydellisesti kohdalleen, se kokosi tekstit ja antoi niiden tulkinnalle viitekehyksen.

Olen sittemmin moneen otteeseen pohtinut, miten ajantaju poikkeaa ajan tajusta. Olen kuunnellut tasatuntimerkkejä, antanut ajan kulua ympärilläni ja muistellut menneisyyden hyviä haamuja. Ajan taju on tiimalasi ja kaappikello. Jyvä jyvältä, lyönti lyönniltä, vastaanpanemattomasti aika kuljettaa.

Eihän meille muuta ole annettu kuin aikaa, ja silti sitä ei tahdo olla riittävästi. Kohta kello taas lyö. Minä pysähdyn odottamaan.

Ikävä aamuhämärää

Eilen lähdin töihin iltaviideltä, ja oli aivan pimeää. Se on sitten talviaika.

Muutama vuosi sitten kellojenkääntö oli yhtä kidutusta. Ainahan se on keväällä nihkeää, kun yöstä häviää yksi tunti, mutta pienten tenavien kanssa myös yksi ylimääräinen tunti aiheutti ongelmia. Onneksi jälkikasvumme on aina tiennyt, ettei ihmistä ole tarkoitettu heräämään anivarhain, mutta talviaikaan palaamisen myötä satunnaisia vahinkoja saattoi käydä. Aikoinaan jouduin käyttämään viikon keväällä ja syksyllä tenavien rytmin siirtoon: nitkutin heräämistä ja nukkumaanmenoa kymmenkunta minuuttia päivässä oikeaan suuntaan.

Onneksi tätä nykyä on enää tarpeen hoitaa kellot oikeaan aikaan, lasten rytmi siirtyy kellojen mukana. Ylläreitä sen sijaan riittää ajastusrintamalla: kelloja on sielläkin, missä ei uskoisi.

Ensin on tietysti ihan oikeat kellot: keittiön, työhuoneen ja lastenhuoneen kellot (ja toivon mukaan tuota pikaa myös olohuoneen kello, jota kaipaan aina hautauduttuani nojatuoliin kutimen kanssa), kaksi rannekelloani, työhuoneen kello, herätyskellot. Sitten muut kellon mukaan käyvät: kännykkä, mikro, uuni. Kerran sähkökatko oli nollannut uunin kellon, eikä uuni mokoma suostunut toimimaan ennen kellon uudelleenasetusta. Olin jo varma, että sähkökatko oli kärväyttänyt koko uunin toimintakunnottomaksi.

Tietokoneet sentään osaavat vaihtaa aikaa aivan itsenäisesti. Videoihinkaan ei enää tarvitse kelloja ajastaa, koska niillä ei enää mitään voi nauhoittaa.

Sitä vastoin joka kellonkäännön aikaan unohdamme vaihtaa uuden ajan verensokerimittareihin. Nyt kotimittari oli kesäajassa vain yhden ylimääräisen päivän, mutta koulussa kulkevaa mittaria en ole vieläkään muistanut kääntää. Hämää, kun seurantavihossa lukee eri kellonaika kuin mittarissa. Pitkän insuliinin pistämisessä on onneksi sen verran liukuma-aikaa, että pistosajat saattoi siirtää kertarysäyksellä talviaikaan.

Akvaarioiden valot pelaavat ajastimella. Kaikki akvaariot heräävät nyt tuntia aiemmin kuin olisi tarkoitus ja menevät nukkumaan tuntia etuajassa. Pitäisi säätää ajastimet oikeaan aikaan, mutta tunnin taaksepäin kääntäminen on niissä paljon hankalampaa kuin eteenpäin siirto.

***

Nyt minulla ei ole taas pariin viikkoon kunnon aamuhämärää. Ehdin jo tottua siihen, että aamukahdeksalta oli mukavasti hämärää, sytytin keittiöön kynttilöitä ja nautiskelin hiljaisista aamuista. Nyt kuopus säntää ylös pirteänä ennen kuin isommat lähtevät kouluun, eikä ulkona ole hämärästä tietoakaan.

Edes aamutee ei maistu samalta.