Merkinnät teemasta 'kiire'

Lukemattomat

Mistä tietää, että on kiirus?

Jos päivän postissa tulee käsityölehti (tässä tapauksessa Suuri Käsityö), mutta sitä ei ehdi edes selaamaan läpi ennen kuin juuri ennen töihinlähtöä. Silloin on kiirus. Muut lehdet joutaa lukemaan sitten joskus – järjestin taannoin sängyn viereen kertynyttä huojuvaa lukemattomien lehtien pinoa, jossa vanhimmat taisivat olla vuodelta 2007 –, mutta käsityölehdet tulee yleensä käytyä läpi siltä istumalta.

Lehdessä oli pikasilmäyksellä yksi kiva hamemalli ja pari kolme mukavaa ideaa. Ihan hyvä saldo käsityölehdelle näin liki viidentoista vuoden aktiivikäytön jälkeen.

***

Tänään luovutin khaligimekot koristeltaviksi. Katse siirtyy jo toiseen suuntaan: seuraavaksi täytyy ostaa muutama kymmenen metriä kankaita, jottako voin viettää lähiajat ommellen.

Tänään kaivoin myös esille juottovehkeet ja juotin käyttökuntoon yhden hopeisen kaulaketjun. Niin kovasti kuin mieli hinkuaisi juotostöihin, täytyy kieltää ne ainakin maaliskuuhun asti. Nyt pitäisi keskittyä esiintymiskorujen työstämiseen, niillä on deadline.

Työ tai joulu – kiire jatkuu

Puolitoista viikkoa meni ympärivuorokautisessa työnteossa, joutoaika hupeni nukkumiseen. Eilen alkoi elämä jo näyttää vähän rauhallisemmalta, ja pääsin lopultakin jouluvalmistelujen kimppuun.

En oikeastaan tiedä, kumpi on rasittavampaa: stressata joulua suurin osa joulukuuta vai stressata suurin osa joulukuuta sitä, ettei ehdi valmistelemaan joulua. Toisaalta kun aatonaatonaattoaamuna on hankittuna vasta yksi lahja ja kaikki muukin iloisesti levällään, ei tarvitse enää kauheasti stressatakaan: tehdään vain se, mitä pystytään.

***

Oikeasti jouluun tarvitaan kovin vähän asioita. Lapsille joulun tekevät lahjat, mutta me aikuiset emme lahjoista piittaa. Ruokalista on sama vuodesta toiseen – sapuska on joulunakin minulle aivan epäolennaista.

Joulun tekee kuusen koristelu, hyasintintuoksu, kynttilän valo, mausteiden keittäminen piparkakkutaikinaan, glögi, hiljaisuus ja rauha.

***

Tänään täytyy panostaa lasten jouluun, mutta eiköhän se omakin joulu siinä sivussa löydy.

Tekemättä jääneitä

Viime viikon olen paiskinut töitä minuuttitahtia. Tälle viikkoa on urakkaa ihan riittämiin: viikon normaalit duunit ja siihen päälle kaikki se, mikä jäi viime viikolla tekemättä.

Kummasti vain tuntuu likimain leppoisalta tämä elämä, kun jokaista minuuttia ei tarvitse venyttää äärimmilleen. Kiire on suhteellista.

***

Viime viikolla oli päiviä, jolloin en edes ehtinyt tietokoneelle asti. Useampana päivänä tein koneella sen, mikä oli ihan pakko, ja se ei ollut paljon.

Toki sitä pärjää ilman Facebookia ja Twitteriä, foorumeita ja sähköpostiakin (viimeksimainittua kyllä luin suhteellisen säntillisesti ihan loppuviikkoa lukuun ottamatta), niin kyllähän se outoa on. Kaikenmoiset nettiyhteisöt ovat tätä nykyä minulle työyhteisöjä ja kontaktipintoja, joiden kautta tehdään yhteisiä ja limittyviä projekteja. Esimerkiksi lauantaisen Mihrimahin näytöksen jälkitunnelmat on purettu pääosin Facebookissa.

***

Eniten viime viikon kiireessä harmittaa se, että tarkoitukseni oli Ishtar-blogissa ennakkohehkuttaa niin Mihrimahin näytöstä kuin muita lauantain tanssinäytöksiä. En ehtinyt.

Enkä sitten kerinnyt hehkuttamaan sen paremmin missään muuallakaan. Viipotin vain.

***

Tällä viikolla näyn blogirintamalla purkavan vähän viime viikolla valmistuneiden käsitöiden sumaa. Sattuneesta syystä viime viikko oli kädentaitorintamalla sangen tuottoisa.

Sillä saralla on myös tälle viikkoa viimeisteltävää: testineule jäi viime viikolla akuttien projektien jalkoihin. Tuolla se olisi, nappeja vaille kuvauskunnossa.

Vielä virtaa?

Alkamassa on viimeinen rauhallinen viikonloppu ennen joulua, eikä tätäkään viikonloppua parane kutsua rauhalliseksi kuin erittäin suhteellisten mittapuiden mukaan. Tämä viikonloppu on siis rauhallisempi kuin muut viikonloput ennen joulua.

Tulevana viikonloppuna ohjelmassa on tanssiasujen laittoa esiintymiskuntoon, koruvuoren rakentamista ynnä muutamia epälukuisia työhommia. Ja siivoamista, pyykinpesua, kaupassakäyntiä ja muuta kotitaloustointa.

Vielä kun löytyisi jostain virtaa noiden rutiinihommien tekemiseen…

Silppupäiväviikot

Taas eletään silppupäivää.

Aamu meni terveysasemalla. Iltapäivällä lähden vanhempainvarttiin. Samalla reissulla käyn terveysasemalla uudelleen, sillä unohdin aamulla noutaa diabetestarvikkeet – ei sillä, että aseman aamukiireissä kenelläkään olisi ollut ylimääräistä aikaa niiden kokoamiseenkaan.

Päivän mittaan pitää käydä apteekissa. Pitäisi käydä kaupassakin. Illaksi lähden taas töihin.

Tänään on niin vähän rauhallista, keskeytymätöntä työaikaa, etten oikein tiedä, mitä ryhtyisin tekemään. Täytyy varmaan hoidella pois työlistalta joukko pieniä rutiinihommia, jotka eivät vaadi syventymistä ja ajattelua. Tai ryhdyn tekemään arkeologista tutkimusta työpöytäni paperipinoihin. Tai päivittämään kalentereita ajan tasalle.

***

Samanlaisia silppupäiviä on nyt ollut jo ainakin puolentoista viikon ajan. Ei ole tehokkuudesta tietoakaan. Isot hommat etenevät heikosti, kun yhtenäistä työaikaa on vähän.

Olen oppinut, työssä kuin työssä, että jumalallista inspiraatiota on turha odottaa. Työvire ja innostus löytyy, kun ryhtyy tekemään. Mutta silppupäivinä ei innosta edes ryhtyä tekemään: tiedän, että siinä vaiheessa kun intoa olisi ja vauhti olisi päällä, pitäisi kuitenkin lopettaa ja lähteä tapaamiseen, kauppaan tai hoitamaan asioita.

Taitaa olla parempi panostaa tällaisina päivinä rutiineihin.