Merkinnät teemasta 'kirjat'

Kaaoksen paikka

Päivän työprojektit eivät edenneet, joten päätin siirtää energiaani siivoukseen.

Kesän siivouslistalla on monta eri nurkkaa, esimerkiksi cd-hyllyni. Järjestän opetus-cd:t säännöllisesti pari kolme kertaa vuodessa, mutta ilo jää lyhytaikaiseksi: osa cd:istä on opetuspakissani, osa treenikassissa, osa kuuntelupinossa, osa työpöydällä taustamusiikkivalmiudessa, osa jostain muusta syystä jossain muualla kuin omalla paikallaan.

Kun saan ahaa-elämyksen ja haluan löytää tietyn cd:n, se mitä todennäköisimmin ei ole cd-hyllyssä omalla paikallaan vaan jossain ihan muualla.

***

Kirjahylly on helpompi pitää järjestyksessä, ainakin romaanien osalta. Yhdellä ihmisellä on yleensä vain yksi romaani luettavanaan, ja kun se on luettu, kirja on helppo palauttaa paikalleen – olettaen, että kirjahyllyssä ylipäänsä on paikka kyseiselle kirjalle.

Tietokirjallisuus on hankalampaa: esimerkiksi Method Putkisto -kirjoja otan säännöllisesti lueskeluun, joten ne ajelehtivat joko olohuoneen pöydälle, yöpöydälle tai työhuoneeseen käyttökirjapinoon. Hyllyssä on vakiona iso aukko.

***

Taannoin siirsin koko korutyötarvikevarastoni työhuoneeseen, jotta olohuoneessa olisi siistimpää. Siistiys ei toteutunut olohuoneessa, mutta isompi kaaos siirtyi työhuoneeseen.

Kohtapuoliin on aika tarttua kesän koruprojekteihin, joten korutarvikevarannot pitäisi saada ojennukseen, ettei koko arsenaalia tarvitse rahdata olohuoneeseen (okei, me kaikki tiedämme, että sinne ne tulevat ennemmin tai myöhemmin päätymään, mutta teeskennellään nyt tovi, että järjestyksen pysymisellä on edes pieniä edellytyksiä). Järjestelyä varten rahtasin laatikot – aivan, olohuoneeseen.

Nyt, väliaikaisesti, on varsin siisti työhuone, ja täydellinen kaaos olohuoneessa. Kun saan vaihdettua materiaaleja muutamista väliaikaisiksi tarkoitetuista avolaatikoista kannellisiin säilytyslaatikoihin, voin pinota laatikot takaisin työhuoneeseen, siistiin järjestykseen. (Okei, me kaikki tiedämme, että se järjestys kestää vain niin kauan kuin materiaaleja ei käytetä, mutta teeskennellään nyt tovi, että järjestys on pysyvää laatua.)

***

Kaaoksen määrä on vakio, mutta paikka ei. Ompelunurkka vaatisi kovasti perusteellista raivausta…

Omistamisen hinku

Olisi paljonkin sanottavaa tietokoneista, palveluista, salasanoista ja vastaavasta, mutta lupasin itselleni, että tänään kirjoitan jostain ihan muusta. Kirjoitan kirjoista.

Pistäydyttiin lasten kanssa kirjakaupassa hakemassa tilattu, maksettu ja saapunut kirja. Koska olen lukenut kirjan jo moneen kertaan, en ollut pitänyt kiirettä. Sanoinkin jo kirjaa tilatessani (ja maksaessani), että haen sitten, kun seuraavan kerran autoilen samaan suuntaan.

Keräileminen on ikävä harrastus: se johtaa tavaramäärän lisääntymiseen. Pitkään meillä (lue: minulla) oli kirjanostokielto. Ei ollut vielä kirjahyllyä eikä siis paikkaa siihen asti hankituillekaan, saati sitten uusille kirjoille. Silloin ostin vain tietokirjoja, ja niidenkin piti liittyä suoraan omaan alaan. Ei esimerkiksi käsityökirjoja tai muuta huviketta.

Vieläkin yritän pitää järjen mukana, kun menen kirjakauppaan (oikeaan tai virtuaaliseen). Vain harkittuja, tarpeellisia ostoksia.

Tietokirjojen kanssa rima lakee helposti, koska monipuolinen käsikirjasto kotona on hyvä juttu – ei kaikkea löydy googlesta. Romaanien kanssa olen pyrkinyt pitämään rimaa korkealla, joten valtaosa hankinnoista on hyvää luettavaa jälkikasvulle (tosin pitäähän minunkin ne lukea, jotta tiedän, mitä lapseni lukevat, eikös?).

***

Tänä kesänä olen lueskellut (taas) ahkerasti neulekirjoja. Erityisesti sellaiset kirjat, joissa on tekniikkaselostuksia ynnä paljon mallineuleita – palmikoita, pitsejä ja sen sellaisia – kiehtovat mieltäni. Viis minä neuleohjeista, mallit tulevat ja menevät muotien mukaan, mutta neulomisen tekniikka ei ole muuttunut miksikään vuosien ja vuosikymmenten saatossa.

Kirjahyllyssäni on selvästi lankatöiden perusteoksen kokoinen aukko. Kirjaston kirjoista olen löytänyt pari käyttökelpoista ehdokasta, seuraavaksi täytyy katsoa, myydäänkö niitä missään nettikirjakaupassa.

***

Kirjarintamallakaan omenat eivät tunnu putoavan kovin kauas puusta. Kirjakaupassa minua kiidätettiin milloin minkin hyllyn luokse katsomaan kirjoja, jotka olisi kiva saada.

Onneksi en ole spontaani shoppailija. Jäisi kirjahylly pieneksi alta aikayksikön.

Aikakoukussa

Lomalukemisista yksi sarja on luettu. Lapsi aloitti, minä luin perässä – ja kumpikaan ei pystynyt laskemaan kirjoja kädestään.

Marianne Curleyn Aikavartio-trilogia (Nimetyt 2004, Pimeä 2005, Avain 2006) on erinomainen!

Sen kummemmin tarinaa ja juonta referoimatta hyppään pohdiskelemaan ammattiasioita eli kirjasarjan kerrontatekniikkaa. Ensinnäkin kirjat on kirjoitettu preesensissä, mutta hämäävää kyllä, preesensiys ei paista tekstistä läpi niin kuin useimmissa preesens-tarinoissa. Pikemminkin preesens tuo tekstiin jotain unenomaista.

Kertojaksi on valittu minä-kertoja, mutta minä-kertojan vuoro vaihtelee eri henkilöillä luvusta toiseen – jokaisen luvun alussa kerrotaan, kuka tällä kertaa on kertojana. Ensimmäisissä kirjoissa pysyy suhteellisen hyvin kertojasta kärryillä, mutta viimeisessä kirjassa kerrontavuoro vaihtelee viiden eri henkilön välillä. Loppuvaiheen hurjissa käänteissä en muutamaan otteeseen enää ollut ihan varma, kenen kertojan silmin luku etenikään. Kertojanäkökulman vaihteleminen oli rohkea ratkaisu, mutta henkilöiden kasvun kannalta varmasti perusteltua.

Itse tarinan olisi varmasti voinut kertoa yhtä hyvin imperfektissä ja kolmannessa persoonassa, mutta jotain hetkellisyydestä ja spontaaniudesta olisi varmasti menetetty.

Päälle päätteeksi vielä oma, analyysiton lukijareaktioni kirjasarjan jälkeen: hieno lukukokemus!

***

Marianne Curley on – virkistävää kyllä – australialainen nuortenkirjailija, joka on julkaissut Aikavartio-trilogiaa ennen kirjan Muinainen taika (2000). Kotisivujen mukaan jotain uutta on työn alla – toivottavasti Tammi jatkaa suomennettujen teosten julkaisua.

150 sivun yö

Lainaan vain harvoin uutuusteoksia. Vasta viimeisen vuoden ajan olen taas ehtinyt ihan oikeasti (ajoittain) lukemaan, ja vuosien mittaan niin monta uutuutta on jäänyt lukematta, että ne alkavat olla jo aika vanhoja kirjoja.

Lainasin kuukausi sitten kirjan Riadin tytöt (Banat al-Riyad), jonka on kirjoittanut Raja’ al-Sani’. Kirja sattui olemaan sopivasti tyrkyllä kirjaston uutuushyllyssä.

Muistin taas, miksi ei kannata lainata uutuuskirjoja: joku muukin haluaa lukea niitä. Riadin tytöistä on varaus, joten en voi uusia lainaani. Pakko palauttaa huomenna ennen kirjaston sulkeutumista.

Lukematta on vielä puolentoistasataa sivua. Sen verran on väsymystä alkuviikolta, etten taida jaksaa ihan koko kirjaa tänä yönä loppuun. Onneksi huomiselle ei ole aikataulutettua työmaata – paikallinen kirjasto menee kiinni viideltä, joten päivällekin voin huoleti jättää muutaman kymmenen sivun lukemisen.

Ja jos oikein tiukille vetää, täytyy palauttaa kirja naapurikaupungin puolelle; siellä ovet ovat auki seitsemään. Kiitetty olkoon kirjastojen välinen yhteistyö!

Brittien rakastamat

Ylen uutisissa kerrottiin, ketkä ovat brittien rakastetuimmat kirjailijat. Tai tarkkaan ottaen uutinen kertoo, mitkä kirjailijat 2000 haastateltua ovat valinneet suosikeikseen. Virhemarginaalia lienee suuntaan ja toiseen, mutta toisaalta lista on hyvin odotuksenmukainen.

Ykkösenä Enid Blyton (Viisikot, Seikkailu-sarja ja liuta muita). Kyllä, Blytonit olen lukenut, moneenkin otteeseen. Eniten pidin Seikkailu-sarjasta (Seikkailujen vuori, Seikkailujen laiva, Seikkailujen saari ja niin edespäin), jossa nasevimmat repliikit laukoi papukaija Kiki.

Kakkossijalle rankattiin Roald Dahl, jonka kirjat eivät ole tehneet minuun yhtä lähtemätöntä vaikutusta kuin Kiki-papukaija, sillä osaan nimetä vain kirjojen nimissä esiintyvät hahmot. Pitäisi pistää tuotanto uusintalukukierrokselle, erityisesti kun oma lapsi rankkasi Roald Dahlin kirjat omassa arvostuslistassaan niin korkealle, että halusi Matildan lahjaksi.

Kolmantena J. K. Rowling, siis Harry Pottereiden kirjoittaja. Ehkä Potterit ovat tulevaisuuden klassikoita? Sarjan viimeinen on vielä lukematta, se odottaa rauhallista viikonloppua.

***

Vasta mitalisijojen ulkopuolelta (hei, nyt on sentään olympialaisten aika!) löytyy varmoja klassikoita. Neljäntenä Jane Austen, viidentenä William Shakespeare ja kuudentena Charles Dickens.

Shakespearen näytelmien uudet suomennokset sietäisivät tulla luetuiksi, josko enemmän yleissivistyksen kuin nautinnonodotuksen nimissä: ehdottomasti enemmän olen nimittäin pitänyt Paavo Cajanderin suomennoksista kuin Paavo Saarikosken. Mitalliseen sopii mitallinen käännös.

Dickensin Pickwick-kerho on jäänyt mieleeni, sillä valitsin sen yleisen kirjallisuuden cumun lopputenttiin yhdessä aivan liian monen muun tiiliskiven kanssa. En suosittele tenttikirjaksi, menee hyvä kirja pilalle.

Jane Austen sen sijaan tuo lämpimämpiä muistoja mieleen. Joku kirja (Ylpeys ja ennakkoluulo, kenties?) imaisi niin täydellisesti mukaansa, että kirjan loppuminen oli suorastaan tuskaisaa. Hyllyssäni on tätä nykyä myös Emma, mutta enpä olekaan aivan varma, olenko sitä koskaan lukenut. Lukulistalle sekin.

***

Seitsemäntenä J. R. R. Tolkien. Vielä enemmän kuin itse kirjat minua kiehtoo se, kuinka Tolkien loi haltijakielen. Pikkutarkkaa ja pedanttia toimintaa!

Kahdeksannelle sijalle nostettiin Agatha Christie, joka on huonoimmillaan sujuva ja parhaimmillaan nerokas (jälkimmäistä kastia edustavat Kymmenen pientä neekeripoikaa ja Ikiyö). Yksi suosikeistani on Hänet täytyy tappaa (Death comes as the end), joka sijoittuu Egyptiin ja vuoteen 2000 e.Kr. Jostain syystä juuri tämä kirja minulta puuttuu – siis ostoslistalle.

***

Yhdeksännellä sijalla siirryttään EVVK-osastoon: Stephen King. Olen lukenut pari, kolme kirjaa, muutaman novellin, ja vain yksi novelli teki niin lähtemättömän vaikutuksen, että sitä yhä muistelen. Enkä edes mielihyvin vaan siksi, että se aiheuttaa yhä vieläkin onton tunteen.

Mutta uskallanko edes tunnustaa tätä. Kymmenennellä sijalla on Beatrix Potter – en ole eläissäni lukenut yhtään Beatrix Potterin kirjaa. Itse asiassa olisin väittänyt, että BP kirjoitti Ruohometsän kansan, mutta sen näimmä kirjoittikin Richard Adams. No, kaniineja, yhtä kaikki.

***

Yleensä ihmiset arvostavat kirjailijoita, joita eivät koskaan lue. Esimerkiksi Shakespearen tietävät kaikki, mutta kuinka moni hänen tuotantoaan oikeasti on lukenut? Voin tunnustaa: opintojen ulkopuolella olen lukenut vain valikoidusti draamoja ja jonkin verran sonetteja.

Siinä mielessä brittien lista vaikuttaa aika totuudenmukaiselta, että siellä kärkipaikkaa pitävät lastenkirjailijat. Lapsuuden kirjamuistot ovat rakkaampia kuin ne, mitä aikuisena on tullut luettua. Mutta se ei välttämättä kerro niinkään kirjoista ja kirjailijoista kuin niistä ajatuksista, muistoista ja tunteista, mitä lapsuusajan kirjojen lukemiseen yhdistyy.