Merkinnät teemasta 'kynttilänjalka'

Kynttiläostoksilla

Minä pidän pöytäkynttilöistä. Ne palavat hitaammin kuin hoikat antiikki- tai kruunukynttilät, eivät lämmitä liikaa, niin kuin tuikut tuppaavat tekemään. Polttaisin mielelläni paksuja kynttilöitä useamminkin.

Mutta minulla on alustaongelma. Olen osallistunut kirjoituskilpailuun vuonna 1986, ja voitin sieltä pienen metallilautasen. Se on juuri passeli kynttilälle. Valitettavasti sen koommin ei kirjoituskilpailupalkintoina ole ollut metallilautasia, joten alustojen määrä on jäänyt yhteen.

Kävin tänään kiertämässä paikallisen lähikaupan valikoimat. Löysin pari kynttilän alle tarkoitettua lasilautasta, mutta olivat pahalaiset ruskeita ja vihreitä. Ei sellaisia voi katsella! Suurin osa kynttilöiden alle tarkoitetuista lasialustoista on puolen pöydän kokoisia. Nähtävästi valmistajat ovat tuumanneet, että kuka sitä yhtä pöytäkynttilää polttaisi, kun voi samalla vaivalla pistää niitä ryhmän loimuamaan.

Iittala, vaikka muuten onkin valmistanut ihania kynttilänjalkoja, ei ole ymmärtänyt, että myös pöytäkynttilöille pitäisi olla soveliaat alustat. Onneksi Opalta löytyi 17-senttinen metallilautanen, vähän ison puoleinen, mutta muuten ylen style. Nyt kun nettiä kävin selaamaan, niin löytyihän sieltä samaa sarjaa myös pienempiä lautasia. Mahtavatkohan puolestaan mennä liian pieniksi.

Kävin kaivamassa varastosta yli kymmenen vuotta vanhan, koristeellisen kynttilän ja laitoin sen metallilautaselle. Jospa siitä alkaisi vanhojen pöytäkynttilävarastojen harvennus.