Katso mitä teet
Thursdayjakelun osoitteena käsityöt
Pidän neulomisesta (tai kutomiseksi minä sitä kutsun) siksi, että se on mainiota “katso televisiota ja tunne saavasi paljon aikaiseksi” -touhua. Useimmiten neulomiseen ei tarvita kovinkaan paljon näköaistia, lähinnä tuntoa, laskupäätä ja silmukkamerkkejä. Silmukat kiepsahtavat puikoille, kerrokset syntyvät eikä käpäliä tarvitse jatkuvasti kytätä.
Kesäneuleeni on hyvin yksinkertainen malli: paita pelkkää sileää, vain reikärivistöt helmassa ja hihansuissa. 5,5:n puikot, joten teoriassa paita etenee nopeasti. Just joo.
Lanka on Rondon Pinjaa, vuodelta 1992 tai jotain sinne päin. Aivan ihana väri: valkoiseen sekoittuu roosaa, vaaleaa violettia ja harmaata. Valitettavasti se valkoinen osuus on paksua, hahtuvaista lankaa, muut säikeet ohutta mitälietekokuitua. Lanka ei ole hetkeäkään tasainen, vaan se on joko aivan ohut tai todella paksu tai pahimmassa tapauksessa klimppinen. Kutoessa sormituntuma ei riitä, pitää katsoa, tuliko koko lanka silmukkaan mukaan vai jäikö osa epämääräisen paksuista säikeistä neulomatta. Silmukoista ei tule tasaisia, koska lanka ei juokse.
Mutta se neulepinta, se on kaunista ja elävää, sileänäkin neuleena.
Kärvistelen siis vielä muutaman kerroksen miehustaa, ennen kuin viritän hihat samalle pyöröpuikolle ja aloitan raglankavennukset. Sitten ei enää paljon puutu, vaikka viimeisilläkin kerroksilla täytyy silmät olla mukana likimain jokaisessa silmukassa.
***
Tänään iltapäivällä oli sähkökatko. Päätin virikkeettömässä tilanteessa testata, miten pitsihuivin aloitus sujuisi. Ei hyvin: sitäkin pitää tuijottaa koko ajan ja laskea, ettei tipahda kuviolta ja kerrokselta.
Uskon kuitenkin, että kun mallikerta uppoaa takaraivoon, huivikin alkaa edistyä. Toistaiseksi ei kyllä voi puhua neulomisen ilosta (= voi keskittyä television katsomiseen), mutta eiköhän sekin aika koita. Viimeistään seuraavan neuletyön kanssa.