Teitä tyhjästä
Wednesdayjakelun osoitteena sitä ja tätä
Inhoan tietöitä. Inhoan sitä, että normaali liikenne on sotkettu ylimääräisillä koneilla, ihmisillä, liikennemerkeillä, rajoituksilla, suljetuilla kaistoilla, ohikulkureiteillä kuopilla asvaltissa ja kaivetuilla montuilla odottamattomilla paikoilla (kuten liikenneympyrän keskustassa, jonne eräs autoilija oli läheisellä tietyömaalla päättänyt viime viikolla ajaa).
Tietyömailla tulee aina vastaan yllätyksiä: hämääntyneitä kuljettajia, odottamatta tielle putkahtelevia työmiehiä, koneita, joiden liikkuvat osat ulottuvat kauemmas kuin voisi kuvitella. Kun yhdistetään hämääntyneiden autoilijoiden joukkoon muutama uhkarohkea polkupyöräilijä, väliaikaiset liikennevalot, jotka vaihtuvat punaisesta vihreäksi hitaammin kuin uraanin radioaktiivisuus puoliintuu, ja pari kiireistä, kärsimätöntä kuskia, saadaan ainekset seuraavan päivän lehden pikku-uutisiin.
Päivän reissu tietyömaan läpi (hobitti-tyyliin sinne ja takaisin) ei sisältänyt materiavahinkoja, mutta henkisellä puolella se pisti tarkoin miettimään, haluanko mennä huomenna samaan soppaan uudestaan.
Kun tietyö valmistuu, ajelen mielelläni kylän vasta-asvaltoidulla tiellä ja nautiskelen uudesta infrastruktuurin tuotteesta. Mutta siihen asti… Voi kunpa uudet tierakennelmat voitaisiin vain tiputtaa taivaalta paikalleen – ilman koneita, ilman jonotusta, ilman tietyötä.