Merkinnät teemasta 'lumi'

Viimeinen arktinen alue

Kevät on tullut; Seutukuntamme viimeinen arktinen alue on pääsemäisillään irti lumen kahleista.

Kyseinen maaläntti sijaitsee meidän etupihallamme, pohjoisen puolella. Siinä, mihin lumet talvella katolta tippuvat, on lunta vielä silloinkin, kun muualla kotikuntamme alueella ei enää edes muisteta, että talvi oli tänäkin vuonna.

Viime yönä lämmintä oli 8,5 astetta, ja vettä on satanut useampana päivänä. Tänään etupihallamme räystään varjossa on jäljellä enää ripaus lumenjämiä.

Nyt voi ryhtyä odottamaan hiirenkorvia, siitepölyallergian kaihertamia silmiä ja vuotavaa nenää, paljasjalkakelejä ja tukahduttavia helteitä. Tulossa ne ovat, tänäkin vuonna.

Lunta!

Tänä iltana tuiskutti lunta. Illan ajoreissu oli viikon pisin, mutta pyryssä oli silti mukava taivaltaa rauhallista tahtia.

Aamulla oli maassa hitunen valkoista. Nyt illan mittaan lunta on kertynyt jo sen verran, että voi varovasti sanoa ääneen: talvi on tulossa.

Ai että, minä tykkään! Maailma ja mieli valaistuvat kumpikin kertaheitolla!

Lunta!

Tänään satoi lunta. Lapset olivat innoissaan, ja minäkin olisin varmaan ollut, jos en olisi istunut koko päivää koneella tekemässä töitä.

Ei sitä lunta merkittävästi satanut, mutta sen verran sentään, että maa oli jonkin aikaa valkoisena. Muuten mennään plussan puolella, joten oikeaa talvea saa vielä odotella.

Ja mikäs hätä tässä. Kukaan ei ole vielä pohdiskellut toppahaalareita ja talvikenkiä eikä minun talvitakkiani. Lasten pipoprojekteille on sentään selvät suunnitelmat, lankaa vaille.

Hetkinen

Kalenterin mukaan tänään on tammikuun kolmastoista. Tammikuu on talvea. Talvella on kylmä, lunta ja pakkasta.

Mikä hiton vuodenaika tuolla pihalla on?

Sääoloja

Amerikoista kantautuu aina välillä uutisia, että kouluja on suljettu runsaan lumentulon vuoksi. Kuinkahan paljon lunta pitäisi näillä leveyksillä sataa, että koulut suljettaisiin?

En muista, että koko koulu-urani aikana koulua olisi kertaakaan suljettu minkäänlaisten sääolosuhteiden vuoksi. En muista, että edes kylmimmillä pakkasilla koulussa olisi pistetty lappua luukulle. Koulussa istuimme silloinkin, kun yläasteen vanhoissa rakennuksissa alkoi olla niin viileää, että saimme tuoda toppatakit luokkaan lämmikkeeksi.

Ihan pienestä talvisesta sääilmiöstä ei suomalainen elämänmeno hetkahda. Talvimyrsky osui sopivasti viikonloppuun; tänään on tuullut ja lumi on nietostunut, mutta huomenna ihmiset lähtevät taas liikkeelle. Saa nähdä, täytyykö aamu aloittaa ottamalla lumilapio käteen ja etsimällä hangen alta autoa.