Sormiharjoituksia

Olen selannut läpi kasoittain cd-levyjä ja metsästänyt täydellisiä kappaleita (niitä on vähän, mutta pari sellaistakin on tullut vastaan).

Erityisesti olen yrittänyt löytää täydellistä saidi-biisiä: sopivasti juurevaa, riittävän melodista ja helppoa kuunnella (= ei alusta loppuun mizmar-improvisaatiota), ei liian pitkää eikä liian lyhyttäkään, eikä ainakaan sellaista, johon olen jo tehnyt koreografian tai joku muu on tehnyt niin vahvan koreografian, etten voi mennä enää biisiä sörssimään.

Prosessin mittaan tulin havainneeksi, että useimmilla itämaisen tanssimusiikin levyillä saidit löytyvät viidenneltä raidalta. Jos levyllä on paljon kappaleita, raita voi olla myös kuutonen, tahi jos niitä on vähänlaisesti, saidi on todennäköisesti raitana numero neljä. Mutta noin keskimäärin, useimmiten kannattaa saidia etsiä viitosraidalta.

Pistin sitten rutiinilla eräältä levyltä pyörimään viitosraidan ja ihmettelin, miksi musiikki tuntui niin heppoiselta saidilta. Meni yllättävän pitkä tovi, ennen kuin tajusin, etten kuuntele saidia: saidi oli sillä levyllä kakkosraitana. Hävyttömät, sotkevat selvät systeemit!

hakusanoja cd, musiikki, saidi
Ei kommentteja »

Olen viime päivinä nauttinut hiljaisuudesta – soittamalla musiikkia lujaa.

Musiikki kuulostaa aivan erilaiselta, kun voi kääntää äänenvoimakkuutta niin suurelle, että musiikin nyanssit ja äänimassan täyteläisyys oikeasti kuuluvat. Sitä ei voi tehdä, jos perheen koko väenvahvuus on kotona. Äänekkäästi raikaava musiikki häiritsee muita ja pakottaa heidät lisäämään omaa äänenvoimakkuuttaan. Lopputulos on karmea kakofonia.

Mutta kun talo on hiljainen, voin huudattaa stereoita niin paljon kuin sieluni sietää. Mitä kaikkea ihmeellistä musiikeista paljastuukaan! Kilahdus sieltä, toinen täältä, äänien panorointi laidasta toiseen, pienet soitinten soolot, jotka on miksattu oivallettaviksi. Ja miten rumpubiititkin tunkevat selkäytimeen asti!

Kaikkea musiikkia ei kyllä kova volume pelasta. Kun tekee töitä musiikin kanssa, korvasta tulee tosi kranttu.

hakusanoja musiikki
Ei kommentteja »

Ensimmäinen kappale, jonka Billy Joelilta kuulin, taisi olla We didn’t start the fire. Ärsyttävä renkutus, ajattelin vuonna 1989. (Olin luultavasti kuullut Piano manin (1973), mutta nämä kaksi kappaletta olivat niin eri maailmoista, etten osannut yhdistää tekijää samaksi.)

Sitten käpäliini osui vuonna 1985 julkaistu Greatest Hits -tupla-LP (niin, se oli sitä aikaa, kun levyt olivat vielä pääasiassa älppäreitä). Tokihan hittikokoelmiin tuppaa yleensä kertymään hittejä ja ylipäänsä loistavia biisejä, mutta Billy Joelin Greatest Hits oli äimistyttävä kokonaisuus. Kaikki tämä ja paljon muuta samassa paketissa (koko biisilistaus, kaikki linkit YouTubeen, josko osa “videoista” kannattaa jättää suosista katsomatta – audioita tarjolla myös Billy Joelin omilla sivuilla):

Just the Way You Are (1977, livevideointi 2000-luvulta): “You always have my unspoken passion / Although I might not seem to care”

Always a Woman (1977, linkin nauhoitus 1978): “And she never gives out / And she never gives in / She just changes her mind”

Movin’ out (1977): “It seems such a waste of time / If that’s what it’s all about / If that’s movin’ up then I’m movin’ out”

Only the Good Die Young (1977, linkki livevideointiin): “You say your mother told you all that I could give you was a reputation / She never cared for me / But did she ever say a prayer for me?”

You May Be Right (1980): “If I’m crazy then it’s true / That it’s all because of you / And you wouldn’t want me any other way”

It’s Still Rock and Roll to Me (1980): “There’s a new band in town / But you can’t get the sound from a story in a magazine… / Aimed at your average teen”

Pressure (1982, linkki livevideointiin): “Now here you are with your faith / And your Peter Pan advice / You have no scars on your face / And you cannot handle / Pressure”

Ja kaiken huippuna The Longest Time (1983; video on ihan sekopäinen mutta biisi on hieno): “If you said goodbye to me tonight / there would still be music left to write” – – “I think you ought to know that / I intend to hold you for / The longest time”.

(Väittäisin, että levyllä olisi myös Honesty (1979), vaikkei sitä listauksessa olekaan: “But when I want sincerity / Tell me where else can I turn / Because you’re the [only] one that I depend on.)

En ole luultavasti juurikaan mitään uudempaa Billy Joelia kuullut*. Nuo vanhat biisit pianoineen ja kiehtovine sanoituksineen tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Useimmat biisit ovat itse asiassa hyvin yksinkertaisia, mutta niissä on upea melodia. Ja se piano… Kuunnelkaa tämä versio New York State of Mindista (1976, nauhoitus 1978) – siinä on saksofonikin. “It comes down to reality / And it’s fine with me ’cause I’ve let it slide / Don’t care if it’s Chinatown or on Riverside”

Ei se We Didn’t Start the Fire -biisikään enää tunnu niin ärsyttävältä. Mutta ehkä sanojen ymmärtämiseen vaaditaan pikkuisen enemmän historian ja elämän ymmärrystä kuin keskivertopopbiisiin.

*Wikipedian mukaan Billy Joel teki viimeisen pop-albuminsa 1993.

hakusanoja 1980-luku, Billy Joel, musiikki
2 kommenttia »

Tiedän, miksi ystävänpäivä on keksitty: jotta minä ja kaltaiseni tuntisivat syvää syyllisyyttä siitä, että eivät kykene muistamaan ystäviään edes yhtenä päivänä vuodessa.

Kysehän ei ole siitä, ettenkö muistaisi, vaan siitä, että näyn olevan kykenemätön muistamisiin. Vähän sama juttu on syntymäpäivien kanssa. Voin tältä istumalta luetella lähestulkoon kaikkien ystävieni syntymäpäivät ja vuodet, mutta todennäköisyys, että itse syntymäpäivänä muistaisin pistää tekstarin tai sähköpostin tai – varjelkoon – kortin postiin, on yhtä suuri kuin todennäköisyys, että…

… ei sille löydy vertailukohtaa. Niin vain tuskin käy. Sorry, mates.

***

Aina joskus törmää sellaiseen musiikkiin, jossa on jotain kovin kiehtovaa. Viikonloppuna olen kuunnellut tätä kappaletta uudestaan ja uudestaan (ja sitä teen äärimmäisen harvoin). Älkää piitatko laulajan lievästä lässytyksestä, siihen tottuu kyllä.

Ja hengittäkää syvään ennen saksofonisooloja. Ne vievät jalat alta.

Bittersweet: The Bomb (YouTube), levy Drama julkaistaan maaliskuussa. Bongasin kappaleen Maikkarin tiistai-illan sarjasta Lipstick Jungle, jossa se soi tunnarina.

hakusanoja musiikki, ystävät
Ei kommentteja »

Viikonloppu meni Ähtärin Speleissä. Kävin esiintymässä perjantaina ja lauantaina, perjantaina olin soolojen yössä ja lauantaina Saharan kanssa.

Esiintyminen oli taas oikein mukavaa, vaikka etukäteen hirvittikin: kiitos jatkuvien antibioottikuurien ja pitkällisen sairastelun en ollut pystynyt treenaamaan kunnolla. Yli kymmenen minuutin yhtäjaksoinen tanssi esitysintensiteetillä on surkeassa kunnossa aikamoinen fyysinen urakka. Pelkäsin, että tuuperrun kesken kaiken lavalle.

Kummasti kuitenkin tanssiessa ja esiintyessä virtaa löytyy, ja pysyinkin ihmisiksi kahdella jalalla alusta loppuun.

Esiintymisen ohessa ehdin nautiskelemaan myös spelitarjonnasta. Perjantaina kävin katsomassa Hehkumoa, ja keikka oli oikein mainio. Tutun biisivalikoiman lomassa kuultiin Perunateatterin biisi Hopealuoti ja pari uutta kappaletta.

Lauantaina vietin loistavan musiikki-illan ystäväni kanssa. Iltamme aloitti Hyperborea, jolla oli hyvä meno päällä. Viimeksi “näin” poppoon viime kesänä Kaustisilla, josko sali oli silloin niin tupaten täynnä, että osa keikasta meni pelkän kuuloaistin varassa.

Pallealihaksia koetteli kehuttu Puhti-duo. Välillä joitain muusikoita ja tanssijoita kehutaan ihan kehumisen vuoksi, mutta tästä kaksikosta yksikään ylistävä kommentti ei ollut ylisanoja. Loistava dramaturgian taju, erinomainen kokonaisuus, erilaisia tunnelmia, oivallisia koreografisia musiikin kuvituksia… Nauroin meikit tärviölle ja nautin suunnattomasti. Tämä pitää nähdä uudestaan!

Illan päätteeksi esiintyi Värttinä. Olen viimeksi nähnyt Värttinän yli kymmenen vuotta sitten Alavudella Puustellissa, ja sen illan syvempi sisältö löytyi jostain ihan muualta kuin musiikista. Spelien keikalla nähtiin täysverinen maailmanluokan nykymusiikkikokoonpano, jonka show oli niin valtaisa, etten ihmetellyt lainkaan, että kysyntää ulkomailla piisaa. Valot ja äänentoisto oli suunniteltu viimeisen päälle (josko volyymi oli loppuviimeksi yllättävän kova), kokonaisuus jyräsi ja musiikki tempaisi mukaansa. Laulajien lavashow oli tarkkaan harkittu ja varman oloinen. Laulujen sanoista en saanut kovin hyvin selvää, mikä jäi välillä vaivaamaan. Kaikkinensa loistava ja upea keikka!

Onneksi tässä synttärikakkua leipoessa ja neuvolassa käydessä on palannut jo maan pinnalle. Arki alkaa ja koulutkin ensi viikolla. Ei ole enää paljon kesää jäljellä.

hakusanoja esiintyminen, musiikki, sairastaminen
Ei kommentteja »