Merkinnät teemasta 'näytelmät'

Politiikkaa kevätjuhlassa

Tänään päättyi lukuvuosi. Iittalan yhtenäiskoulun kevätjuhlassa nähtiin kavalkadi eri luokkien ja koulun kerhojen esityksiä. Kaksi ilmaisutaitokerhoani yhdistivät voimansa ja toteuttivat näytelmän, jonka aihepiiri oli varsin ajankohtainen. Tässä näytelmän käsikirjoitus.

***

Kesäloma on peruttu

viiden minuutin kevätjuhlanäytelmä Iittalan yhtenäiskoulussa keväällä 2016
kirjoittanut Inka Vilén

Henkilöt
rehtori
pääministerikopla (3 henkilöä)
oppilas (tai useampia)
kesälomalle lähteviä oppilaita
kesälomalle lähteviä opettajia

Koululaiset koulun pihalla, opettajat opettajanhuoneessa (toisin sanoen eri puolilla lavaa). Lomansuunnittelurepliikkejä heitellään vuorotellen (1. koululaiset, 2. opettajat jne.) tai sekaisin.

koululaiset:
Minä menen uimaan joka päivä.
Minä käyn ratsastamassa.
Minä luen ainakin sata kirjaa.
Minä pelaan jalkapalloa.
Minä en tee yhtään mitään

opettajat:
Ikkunat on ihan pakko pestä.
Kasvimaalle pukkaa jo rikkaruohoja.
Joko se matonpesupaikka on avattu?
Lapset haluaa Särkänniemeen.
Haaveilen riippukeinusta.

Kaikki kerääntyvät juhlasaliin eli lavan keskelle.

rehtori:
Siinä oli suvivirsi ja todistukset. Kesäloma alkaa…

Kaikki:
Än-yy-tee-NYT!

Kaikki yrittävät rynnistää pois lavalta, kun vastaan marssivat pääministerit.

Pääministeri1:
Stop!

yksi opettaja tai oppilas:
Mitä nyt?

toinen opettaja tai oppilas:
Kesäloma alkaa juuri.

Pääministeri2:
Eipä alakaan.

Pääministeri3:
Nyt tehostetaan.

Kaikki (paitsi pääministerit):
Tehostetaan?

Pääministeri1:
Kyllä. Havaitsimme, että tuottavuudessa on kesäisin paha notkahdus.

Pääministeri2:
Valtion talous ei kestä sitä, että kouluissa on näin pitkät lomat.

Pääministeri3:
Kaikkien on osallistuttava talkoisiin!

Kaikki (paitsi pääministerit):
Talkoisiin?

Pääministeri1:
Kyllä vain. Jokainen kantaa eurons… siis kortensa kekoon.

Pääministeri2:
Laskimme, että jos kesälomat leikataan pois, saamme tiivistettyä peruskoulun kuuteen vuoteen.

Pääministeri3:
Siitä kertyy kolmen vuoden säästöt!

Pääministerit (yhteen ääneen):
Kolmen vuoden säästöt!

Rehtori:
Ettäkö koko peruskoulu kuudessa vuodessa?

Pääministeri1:
Kyllä vain. Leikataan lomat pois.

Pääministeri2:
Ja vähennetään vähän turhia oppiaineita.

Pääministeri3:
Hei, nyt tuli ihan mahtava idea. Siirretään osa opetuksesta verkkoon!

Pääministeri2:
Miksi vain osa?

Pääministeri1:
Ihan totta. Kaikki opetus verkkoon!

Kaikki (paitsi pääministerit):
Verkkoon?

Pääministeri1:
Kyllä, kyllä. Opettajat vapautuvat muihin tehtäviin, kun oppilaat opiskelevat verkossa.

Pääministeri2:
Nimenomaan. Opettajat voivatkin jatkossa hoitaa koulujen siivouksen ja ruoan valmistamisen.

Pääministeri3:
Ja talonmiesten hommat. Voi mitä säästöä?

Oppilas:
Siis että pistätte opetuksen verkkoon ja laitatte opettajat siivoamaan kouluja, laittamaan oppilaille ruokaa ja tekemään talonmiesten hommat.

Pääministerit:
(nyökyttelevät ahkerasti)

Oppilas:
Mutta mihin tarvitaan siivoojia, jos oppilaat opiskelevat verkossa etänä?

Pääministerit:
(katsovat toisiinsa hieman hölmistyneinä)

Oppilas:
Ja mihin tarvitaan kouluruokaa, jos oppilaat eivät tule kouluun?

Pääministerit:
(alkavat liikehtiä vaivautuneesti)

Oppilas:
Ja mihin tarvitaan koko koulurakennusta ja talonmiehiä, jos kukaan ei tule paikalle?

Pääministeri1:
Siis, katsos…

Oppilas: (keskeyttää)
Mutta ennen kaikkea: miten te kuvittelette, että oppilaat oppivat yhtään mitään, jos he joutuvat opiskelemaan kaiken verkosta ilman opettajia. Ja vielä…

Kaikki (paitsi pääministerit):
Kuudessa vuodessa!

Pääministeri2 (epäröiden):
On selvää, että tämä suunnitelma on vielä ideointivaiheessa.

Pääministeri3:
Kartoitamme vielä erilaisia vaihtoehtoja

Oppilas:
Kartoittakaa pois. Mutta älkää viekö meiltä opiskelumahdollisuuksia.

Kaikki oppilaat:
Me olemme tulevaisuus.

Pääministeri1:
Jospa palauttaisimme tämän idean vielä aivoriiheen.

Pääministeri2:
Aivan. Yksityiskohtia täytyy vielä hieman hioa.

Pääministeri3:
Lausuntokierros taitaa mennä syksyyn.

Oppilas:
Hienoa. Sittenhän me kaikki voimme lähteä kesälomalle.

Kaikki paitsi pääministerit (pääministereille):
Hyvää lomaa!

Kaikki säntäävät matkoihinsa iloisesti keskustellen.

Pääministeri1:
Kieltämättä suunnitelmassa oli pari heikkoa kohtaa.

Pääministeri3:
Hei, nyt tuli ihan mahtava idea! Tehostetaan sairaaloiden toimintaa ja laitetaan ne toimimaan ympäri vuorokauden.

Pääministeri2:
Loistava idea! Työntekijät kolmeen vuoroon, niin sairaita hoidetaan kellon ympäri eikä vain virka-aikaan!

Pääministeri1:
On aika saada joku roti niidenkin laiskureiden toimintaan. Kyllä sairaita pitää hoitaa myös öisin!

Pääministerit iskevät nyrkkinsä yhteen ja poistuvat tekemään jatkosuunnitelmia.

© Inka Vilén 2016

Teatterin taikaa + viides biisi

Tänään nautimme teatterin taiasta. Lastemme koulussa tehtiin tänä vuonna musikaali koko koulun voimin. Musikaali esitettiin tänään, toinen esitys on huomenna päivällä muille kouluille.

Olen sanonut sen ties kuinka usein, mutta sanon sen taas: meidän lastemme koulu on aivan loistava. Jälleen oli töitä paiskittu tunteja laskematta – toki lapsetkin, mutta varsinkin opettajat. Puvut, lavasteet, maskit, tanssit, musiikit…

Koulun pitäisi nykyisin tehdä niin paljon. Pitäisi opettaa oppiaineiden valtavat sisällöt, tiedot ja taidot, kasvattaa sosiaalisuuteen ja tiedonhankintaan ja viestintäyhteiskuntaan ja ties mitä. Tällaiset isot projektit vievät hirveästi aikaa tavalliselta koulunkäynniltä, mutta ne palvelevat lasten kehitystä ja kasvamista yhteistyökykyisiksi ja vastuuta kantaviksi ryhmän jäseniksi, esiintymiskykyisiksi ja rohkeiksi nuoriksi ja aikuisiksi, jotka uskaltavat laittaa itsensä peliin.

Siinä missä koulun virallinen oppimäärä kasvattaa lapsista tietäjiä ja taitajia, tällainen musikaaliprojekti kasvattaa heistä tekijöitä. Teatterin taika, yhteen hiileen puhaltaminen ja se käsinkosketeltava jännittynyt ilmapiiri ennen lavalle nousemista – ne ovat niitä asioita, jotka muistetaan vielä aikuisenakin. Ne ovat niitä asioita, jotka auttavat ihmistä löytämään rohkeutensa ja vahvuutensa.

Sanon jälleen, taas kerran: meidän lastemme koulu on loistava.

***

Viides päivä: laulu, joka muistuttaa minua jostakusta henkilöstä.

Olavi Virta: Sinun silmiesi tähden

Isälläni oli lapsuudessani tapana vääntää tämän laulun sanoja. Vasta myöhemmin olen tutustunut aitoon ja alkuperäiseen kappaleeseen, ja tämähän on – varsinkin Olavi Virran esittämänä – komea kappale.

Sinun silmiesi tähden laulan ruusut kukkimaan
Sinun silmiesi tähden siirrän vuoret paikoiltaan

Saimaa, sirkus ja sota

Spelien kohokohtia olivat luonnollisesti omat keikat, mutta jonkin verran sentään ehdin myös olemaan Speli-yleisönä.

Lauantaina olivat lasten Spelit, joissa pyörimme jälkikasvun kanssa suurimman osan päivää. Tanhuajamme aloitti kymmeneltä treeneillä ja pääsi lavalle alkuiltapäivästä. Keikkaohjelman lomassa ehdimme katsomaan Lippareiden keskipäivän konsertin, jossa esiintyivät myös Kallet ja Kaisat Hollolasta. Tanssit nivoutuivat pieneksi näytelmäksi Saimaan balladin ja kauniin Veeran sävelin.

Iltapäivällä ihmettelimme vähän sirkustouhuja ja kävimme käsityöpajassa kokeilemassa neulahuovutusta. Huovutus on muuten käsityölajeista todennäköisesti ainoa, jota en ole oikeastaan koskaan kokeillut. Jälkikasvu ensin pisteli huovutettavaa villaa tarmokkaasti ja viimeisteli huovutuksen perinteisellä saippua- ja vesiläträyksellä. Kivaa oli, ja sen verran kivalta näytti, että voisin sitä itsekin kokeilla. Nyt ei vain paranisi hullaantua yhtään mistään uudesta aikasyöpöstä.

Illan tanssikeikan jälkeen palasin vielä katsomaan Hehkumon keikan. Speliareenalla oli tunnelmaa viimevuotiseen tapaan, mutta tänä vuonna Hehkumon setissä oli koko joukko kappaleita uudelta levyltä (jota en ole vielä ehtinyt hankkimaan – pitää kipinkapin mennä levyhyllyjä nuohoamaan).

***

Sunnuntai oli jo hiljaisempi Speli-päivä, mutta kävin teatteri-intoisten perheenjäsenteni kanssa katsomassa näytelmän Maan hinta. Pääosapariskunta oli tuttu, ja ilahduttavan hyvää työtä he lavalla tekivätkin.

Jorma Panulan musiikki oli modernia, ei mitään helppoa soitettavaa. Varsinkin ensimmäisellä puoliajalla musiikki oli lähinnä siirtymiä, ei kiinteä osa näytelmää. Toisella puoliajalla musiikki alkoi toimia tunnelmissa, ja erityisesti taistelukohtaus eli musiikin varassa. Kapellimestari Hannu Antila jymisytti ansiokkaasti rumpua tahdinpidon ohella. Myös hautajaistunnelmat vahvistuivat musiikin myötä.

Lopun yhteislaulu Finlandia oli koskettava, ja annoin sujuvasti anteeksi ajalliset vääristymät. (Jean Sibelius sävelsi Finlandian 1899 osaksi sarjaa Historiallisia kuvia, ja alkuperäiseltä nimeltään kappale oli Suomi herää. Sanoituksen puolestaan kirjoitti V. A. Koskenniemi 1940. Maan hinta -näytelmä puolestaan ajoittuu vuosiin 1808–09, jolloin Ruotsi-Suomi taisteli Venäjää vastaan ja Suomi tuli liitetyksi itään.)

Kokonaisuutena näytelmä ei ollut hullumpi. Arto Juurakon käsikirjoitus ja ohjaus toivat pienen ihmisen näkökulman sodan mielettömyyteen. Lavastus (suunnittelu Antti Kortesniemi, toteutus Antti Heikkilä) oli melkoisen toimiva: pitkästä puusta tehdyt tuvan seinät ja toisessa näytöksessä mustuneet rauniot riittivät tuomaan kotoisuutta ja karuutta. Puvustus (Armi Ahovaara) istui ajan henkeen, erityisesti venäläisten ja Ruotsin armeijan univormut olivat komeita. Väkeä näytelmässä oli niin paljon, että joukkokohtauksissa oli joukkokohtauksen tuntua: puheroolien lisäksi näytelmässä oli lukuisia näyttelijöitä armeijan sotilaina, kyläläisinä Tiilat-kuoro ja kylän lapsina Alavuden seurakunnan lapsikuoro Sinililjat. Urakka on ollut iso.

***

Sen verran täytyy tunnustaa, että kävin katsomassa näytelmän siksi, että tunnen tekijäporukkaa, en aiheen vuoksi. Vuosien 1808–09 sota purskahtelee näillä seuduin jos jonkinmoisessa muodossa. Esimerkiksi Kuortaneella Ruonan opastuskeskuksessa on aiheesta näyttely (joka on erittäin hyvin toteutettu), ja aiheeseen liittyviä näytelmiä on viime vuosina nähty. Kylläisyyskiintiö täyttyi jo aikapäiviä sitten.

Kiehtovampia teatterimuistoja nousee mieleen kolmen vuoden takaa Zembaloista. Siellä nähtiin Jani Niemisen kirjoittama Pushkinin morsian, joka miellytti minua kovasti. Toisaalta se ei ole ihme, olihan puikoissa oli oman ikäpolveni tekijöitä. Jani on erinomainen ja omaääninen kirjoittaja, ja näytelmän ohjannut Johanna Koivu (kyllä, se Lauri Tähkän viulisti) sai hyödynnettyä hienosti Alavuden nuorisoseuran tilan sekä näyttelijöiden ilmaisukyvyn. Moisia nuoren voiman taidonnäytteitä olisi upeaa nähdä useamminkin.