Merkinnät teemasta 'näyttökoe'

Hyötynäkökohtia

Näyttökoe takana, yhä hengissä. Huh!

Pahinta tällaisissa arviotilaisuuksissa ei ole niinkään se arvio vaan se, ettei tiedä, mitä raati odottaa. Päädyin turvautumaan tavalliseen selviytymisstrategiaani: tein sen, mitä parhaaksi näin.

Tätä metodia olen noudattanut menestyksekkäästi jo vuosia. Ensin luetaan tehtävänanto, sitten tuumataan ja lopuksi tehdään ihan oman pään mukaan. Jos se kelpaa, niin hyvä; jos ei, niin palautteessa saa kuulla, mikä meni pieleen.

***

Ainahan opinnot ovat elämää varten (eikös?), mutta toiset opinnot ovat enemmän kuin toiset. Edelleenkin muistoissani siintelee kirjallisuuden opintojen estetiikan perusteet, jonka oppeja en ole kyennyt elämässäni hyödyntämään – ei kai ihme, sillä kurssin asiat menivät tajunnantasostani korkealta yli.

Tällä kertaa oli ilo olla konkreettisten asioiden äärellä. Ei tarvinnut pohtia hypoteettisia asioita ja keksimällä keksiä esimerkkejä, vaan sai ottaa pohjaksi oman firman olemassaolevan tilanteen ja lähteä ruotimaan sitä ja kehittämään sen pohjalta asioita eteenpäin.

Näyttökokeiden myötä minulla on valmis toimialakaavio, liiketoimintasuunnitelma, kannattavuus- ja investointilaskelmat sekä puolivalmiina hinnasto ja pikkuista viilausta vaille kasassa laskuri, jonka avulla voin seurata tanssituntien kannattavuutta. Sitä paitsi olen istunut tunnin jos toisenkin pohdiskelemassa asioita ja selvittämässä itse itselleni tavoitteita ja päämääriä.

Ja sehän se opiskelun tärkein anti on: ymmärtää ja oivaltaa. Läpi menneet tentit ovat ansio sinällään, mutta jos niistä ei ole jäänyt mitään jälkiä aivotoimintaan, saman ajan olisi ehkä voinut käyttää hyödyllisemminkin.

Kolmannes tutkintoa

Keskenkasvuisena kävin musiikkiopistoa, tarkemmin ottaen musiikkikoulun puolta. Siellä suoritettiin tutkintoja: teoria, YMT, 1/3, 2/3…

Musiikin teoria ja säveltapailu oli kivaa ja tentit helppoja, kun teorian osasi. YMT eli yleinen musiikkitieto kävi jo työstä: siinä piti tunnistaa koko joukko klassisen musiikin tyylisuuntia ja kappaleita ääninäytteiden perusteella.

Musiikkikoulun soittotutkintoja oli kolme kappaletta. Jokaisessa piti soittaa ainakin raadin pyytämät asteikot, jokin ennalta harjoiteltu kappale (vai peräti yksi etydi ja yksi “oikea” kappale?) sekä prima vista (ital. ‘ensi näkemältä’) -tehtävä. Prima vistassa annettiin nuotit, joita sai hetken tutkia, ja sen jälkeen nuottinäyte piti soittaa tasaisessa tempossa mahdollisimman virheettömänä.

***

Koska minusta ei klassista muusikkoa – siihenhän 1980-luvun musiikkiopiston opetussuunnitelma tähtäsi – olisi saanut koulittua millään, en erityisesti loistanut musiikkitutkinnoissa. Soittotekniikkani oli yksinkertaisesti liian heikko, aktiivisesta harjoittelusta huolimatta. Skaalat sinänsä sujuivat, kun niitä olin aikani kotona tahkonnut, mutta se valmiiksi harjoitellun kappaleen soittaminen oli aina nyanssitonta läpisoittoa – siitäkin huolimatta, että minä kyllä harjoittelin, välillä tosi paljonkin.

Kieroutunutta kyllä, minun vahva lajini oli prima vista. Aktiiviisina soittovuosina (ja niiden jälkeenkin) soittelin omaehtoisesti läpi kasoittain nuotteja, ja siinä nuotinlukutaito kehittyi väistämättä. Soitonopettajani havaitsivat, että jos soitin prima vistana kappaleen hyvin, siitä saattoi harjoittelulla saada ihan siedettävän, mutta jos se prima vistana meni päin seiniä, sitä ei kannattanut ottaa harjoiteltavaksi ollenkaan.

Soittotutkinnoista sain säännöllisesti keskinkertaisia arvosanoja, mutta prima vista -osioiden arviot olivat poikkeuksetta kiitettävää ja erinomaista. 2/3-tutkintojen jälkeen totesin, että klassisen musiikin soittaminen ei ole minun leipälajini, ja siirryin niihin musiikin osa-alueisiin, jotka minulle paremmin soveltuivat – esimerkiksi nuottien läpisoitteluun.

***

Toistaiseksi viimeiset musiikin tentit tulivat vastaan yliopiston yleisen musiikkitieteen opinnoissa. Sielläkin teoria oli ihan kivaa, mutta musiikintuntemuksen tentteihin valmistautuminen kävi työstä.

Klassisen musiikin helmet olivat jollain tapaa tuttuja vanhastaan, mutta esimerkiksi jazzissa oli suuntauksia (vaikkapa free jazz), joista en saanut minkään valtakunnan tolkkua, siitä puhumattakaan, että olisin muistanut kappaleiden nimiä.

Ne tentit eivät olleet yliopistoaikojeni huippusuorituksia, mutta tulipahan tentittyä ja opiskeltua.

***

Tänään oli yrittäjäkoulutuksen näyttökoe 1/3. Sitä varten ei tarvinnut lurittaa skaaloja iltatolkulla, opetella vastauksia knoppikysymyksiin tai ylipäänsä päntätä päähän vieraita asioita. Valmistauduin pohtimalla, täyttämällä muutamia ajatuksia selventäviä kysymyslomakkeita sekä laatimalla mindmapin (jota myös miellekartaksi kutsutaan – oppisinkohan minäkin vielä luontevasti puhumaan miellekartoista?).

Ykkösosio oli sinällään helppo juttu, kaksi seuraavaa vaativat enemmän konkreettista puurtamista. Kakkososioon tarvitaan kirjallinen liiketoimintasuunnitelma lukuineen päivineen. Siinä on urakkaa kesän vapaahetkiin.

Näistä näyttökokeista, pahus vieköön, puuttuu prima vista.