Merkinnät teemasta 'opetus'

Kengätön suutari

Viikko sitten annoin kirjoittajaryhmäläisilleni kotitehtäväksi kirjoittaa 12,5 minuuttia päivässä. Ei kymmentä minuuttia, koska se on loppuviimeksi aika lyhyt aika rauhoittua sanojen äärelle. Ei kahtakymmentä minuuttia, koska sitä varten pitää jo oikeasti olla aikaa. Eikä varttia, koska se on niin klisee.

Siinä mieleni syvissä syövereissä tuumasin, että nyt olisi hyvä hetki ottaa myös itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa viikon ajan 12,5 minuuttia päivässä – tänne blogiin. Arvatkaa, kuinka kävi. Juu, ei ole täällä blogissa mitään äksöniä näkynyt.

***

Uusi viikko, kirjoittajillani edelleen kotiurakkana kirjoittaa joka päivä. Heillä tosin on tarkempiakin ohjeita ja jopa komento lukea kirjoittamansa (!) sekä työstää sitä (!). Minä tyydyn avaamaan blogisoftan ja nakuttelemaan blogiruutuun tajunnanvirtaa.

Kysyin kirjoittajiltani ensimmäisen viikon jälkeen, miltä kirjoittaminen tuntui, kun tuli kirjoitettua joka päivä. Sanoivat, että kirjoittaminen muuttui helpommaksi. Yksi kirjoittaja totesi: “Sitä mietin, että miksi ihmeessä en tee tätä joka päivä.”

Sama on bloginkin kanssa. Kun kirjoittaa joka päivä tai ainakin suhteellisen tiuhaan, tekstin synnyttäminen on helppoa. Mutta kun tulee tauko, se helposti venähtää vähän pidemmäksi. Ja vähän pidemmäksi. Ja vielä pidemmäksi.

Been there, done that. Mutta jos vaikka tällä viikolla ehtisi tekemään itsekin sen, mitä toisia komentaa tekemään.

Opin tiellä ja oikopolulla

Olen suurimman osan elämääni opiskellut asioita itse, yrityksen ja erehdyksen kautta.

Aikoinaan opin englannin kielestä ja kieliopista enemmän istumalla sanakirja kädessä ja suomentamalla laulujen sanoja kuin koulussa tunneilla. Journalistiikan opinnoissa vietin käsittämättömän määrän tunteja tuijottaen Quark-taitto-ohjelman ruutua ja etsien ratkaisuja taitto-ongelmiin. Olen tyhjentänyt kirjaston hyllyjä ja lukenut tietokirjoja, osan uudelleen ja uudelleen, sillä hyvästä kirjasta saa jokaisella lukukerralla irti jotain uutta.

Kun haluaa oppia, oppii ilman opettajaakin. Mutta se on kivinen ja mutkainen tie.

***

Itse opiskellessa joutuu itse rakentamaan syyt ja seuraukset, yhtäläisyydet ja erot. Itse joutuu etsimään näppärämpiä tapoja tehdä, itse joutuu etsimään virheen ja keksimään sille ratkaisun. Matkan varrella kaadutaan ja kompuroidaan, otetaan takapakkia, tehdään sutta. Joskus onnistutaan.

Opettajan tehtävänä on näyttää oikopolku oppimiseen. Opettaja osaa tarjota asiat sopivina kokonaisuuksina, jolloin oppilas ei joudu kerralla omaksumaan liikaa asiaa. Opettaja tietää helpomman tavan tehdä tai nopeamman keinon toteuttaa. Opettaja näkee heti, missä virhe on, ja osaa auttaa sen korjaamisessa.

Opettaminen on prosessin nopeuttamista.

***

Aloitin opettamisen 15 vuotta sitten. Sittemmin olen opettanut suomen kieltä, kielenhuoltoa ja kirjoittamista, itämaista tanssia, kuvankäsittelyä, kädentaitoja…

Olen havainnut, että opettaminen on ryhmätyötä.

Opettajalla on taito ja tieto, jota hän oppilailleen jakaa. Mutta opettaja on myös omaksunut alansa käytännöt, normit ja ajattelutavan. Oppilailla ei ole välttämättä sen paremmin taitoa eikä tietoa, muttei myöskään niiden rasitteita.

Kun ei tiedä, miten joku pitäisi tehdä, voi kokeilla mitä tapaa tahansa ja onnistua (tai epäonnistua). Kun ei tiedä, miten joku asia on, voi tehdä sen miten vain ja onnistua (tai epäonnistua).

Häkellyttävän usein opettajana saan uusia oivalluksia oppilaiden tavasta hahmottaa tai tehdä asioita. Joskus se oivallus liittyy sisältöön, joskus tekniikkaan, joskus asioiden ja elämän laajempiin yhteyksiin.

Tanssioppilaani ovat jo tottuneet siihen, että tartun hulluimpiinkin heitettyihin ideoihin. Niin on tansseihin päätynyt muun muassa keihäänheittoa ja ammuntaa.

Opettaminen on myös oppimista.

Oudokseltaan

Parin viikon pehmeä lasku tuli tarpeeseen: nyt on menossa kevätlukukauden ensimmäinen täysi työviikko, ja se tuntuu kropassa ja kapasiteetissa. Takana kolme tanssinopetusiltaa, huomenna vielä digikuvien käsittelyä.

Viikon loput kolme päivää pyhitän tietokoneen ääressä istumiselle, sillä ensi viikolla pitäisi saada jakoon kasa opetusmateriaaleja sekä valmiiksi muutama painotuote. Jollain konstilla pitäisi myös räpätä kuntoon koneeni polttava cd-asema – vai kävisinkö tyynen rauhallisesti ostamassa ulkoisen polttavan aseman? En ole kyllä hintoja katsellut.

Oudokseltaan iltaduuni on taas keikauttanut rytmiä: illalla ei nukuta, aamulla ei jaksa herätä. Synkeä sää varastaa vireyden, kello on armoton eikä hidasta tahtia ja ajatukset laukkaavat miljoonissa asioissa, joita tekisi mieli tehdä (ja toisessa miljoonassa, jotka pitäisi tehdä). Huomisaamuna täytyy aloittaa pyykkivuorien valtaus.

Helppo tuli

Nyt on palattu joululomalta takaisin tanssin pariin. Perjantaina oli vuoden ensimmäiset treenit, tänään ohjastin neljä tuntia disco oriental -kursseja. Ensi viikolla tanssin parissa menee kolme iltaa, tämmöisenä lempeänä laskuna, sillä seuraavalla viikolla alkaa taas kansalaisopiston lukukausi. Ehtii kroppa (ja perhe) taas tottua iltatöihin.

Tein tällä kertaa disco oriental -kurssille tanssin, jossa oli pari viitteellistä bollywood-elementtiä. Kappaleessa on bollywood-tematiikkaa, joten koreografiaankin on upotettu muutama intialaistyyppinen elementti. Tämä on disco orientalin hauskuus: se antaa mahdollisuuden tulkita musiikkia ja yhdistellä elementtejä. Lisäksi musiikkia voi valita toisella periaatteella kuin itämaiseen tanssiin.

Koreografiasta tuli oikein kiva, ja – mikä parasta – riittävän helppo. Suuri syntini on, että kaikki tekemäni koreografiat ovat vaikeampia kuin oli tarkoitus tai tarve. Nytkin pelotti, miten ehdin viisiminuuttisen tanssin opettamaan kahteen tuntiin. Mutta hyvin se meni, sillä koko tanssissa on vain viisi sarjaa, jotka toistuvat uudelleen ja uudelleen.

Ja mikä parasta, itsekin tykkäsin tanssista! Olisipa mukava saada se lavalle kevään Onnenvärinöihin…