Merkinnät teemasta 'päivittäminen'

Laajennusten kirous

Pitäisi päivittää. Listalla odottavat WordPress-blogien päivittäminen versioon 2.8 ynnä Firefoxin päivittäminen versioon 3.5.

Jälkimmäisellä oli tarkoitus aloittaa aamu, mutta jäi latausnappi vielä painamatta. Firefoxin päivitystoiminto kertoi minulle ystävällisesti, että kolme käyttämääni laajennusta ei toimi uudessä Firefoxin versiossa.

Tai yksi niistä oli kyllä teema, jota en edes käytä, joten viis siitä. Toinen on Firebug, johon on kyllä jo tarjolla 3.5-kelpoinen versio, muttei vielä automaattisena päivityksenä. Mutta voi kauhistuksen päivää: käyttämäni rss-lukija ei pelaa uudessa Firefoxissa.

***

Uutissivustoilla käyn yleensä vilkaisemassa otsikot ihan henkilökohtaisesti, mutta blogeja seuraan rss-syötteiden kautta – blogeja on listalle kertynyt niin monta kymmentä, usempi satakin varmaan, että en niitä käsipelillä jaksaisikaan selata.

Olen tottunut käyttämään rss:ien lukemiseen Firefoxin Sage-laajennusta, jonka viimeisin versio käyttää nimeä Sage-Too. Ja nyt sille pahalaiselle ei ole 3.5-kelpoista päivitystä.

Jos minulla ei ole toimivaa rss-lukijaa, sehän tarkoittaa… hui kauhistus, sehän tarkoittaa, että en pysty seuraamaan blogeja. Ei tule kyseeseen!

***

Vietin kohtuuttoman kauan aikaa etsiskellen vaihtoehtoisia rss-lukijoita. Firefoxin lisäosista löytyy muutama: Wizz, SRR (Simple RSS Reader), NewsFox ja ilmeisesti suosituimpana Brief. Mutta mistäs näistä tietää, mikä on hyvä ja mieleinen, paitsi kokeilemalla. Ei just nyt jaksaisi.

Toki blogien seurannan voisi siirtää FeedBurneriin tai Bloglinesiin. Ensiksi mainitun vika on se, että se on nykyisin osa Googlea, jälkimmäiseen en jaksanut ryhtyä luomaan tunnuksia.

Sitten keksin sivuston nimeltä Netvibes, joka vaikutti noin periaatteessa hauskalta, mutta todennäköisesti siitä olisi enemmän hauskuutta kuin hyötyä (ja sitä paitsi sivusto haluaa itsepintaisesti kehottaa minua “recherche web”, vaikka toisaalta osaa oma-aloitteisesti tarjota Hesarin uutisia ja nimittää työlistaa nimellä “To Do List” – vähempikin Baabelin sanasotku kismittää).

***

Taidan siis madella kaikkien rimojen ali, päivittää Firefoxin ja noudattaa Sagen sivuilta löytynyttä ohjetta, jonka mukaan Sage toimii, kun käy käsin korjaamassa yhden rivin lisäkkeen koodiin.

Ehkä jonain päivänä jaksan miettiä vaihtoehtoista rss-lukijaa, siihen asti seuraan tottumuksen voimaa.

Täydentävä huomautus
Nyt olisi saatavilla myös Safarista nelosversio, beta-vaihe on siis ohitettu. Kun pääsen päivitysvireeseen, voisin samalla ladata Safarinkin. Heinäkuun ohjelmassa kun on uusien nettisivustojen työstämistä.

Hyvin alkaa, hyvin jatkuu?

Jos vuosi sujuu yhtä hyvin kuin se on alkanut, tästä tulee toimelias ja tuottoisa vuosi.

Vuoden ensimmäisen päivän saavutuksia:

  • sain ylennyksen
  • päivitin yhden foorumin softan ajan tasalle
  • perustin lasten kanssa kaktustarhan
  • päivitin sulavasti blogit WordPressin versioon 2.7
  • sain yhteen kaappiin puuttuvan vetohyllyn
  • ja se kaappi on jo järjestetty käyttökuntoon

Ei ollenkaan hullumpi aloitus uudelle vuodelle. Toivottavasti arki alkaa rullata yhtä mukavasti. Tiedän jo, mistä huomenna aloitan: seinällä on yhä vuoden 2008 kalenteri, mallia Koiramäki. Huomenna sinne hyppäävät Tatu ja Patu.

Päivän päivitys

Harvinaisen ahkera päivä: olen istunut koko päivän koneella ja saanut paljon päivitettyä.

Olen päivittänyt yhden foorumin uusimpaan phpBB:n versioon. Mikä häkellyttävintä, kaikki näytti toimivan vielä päivityksen jälkeenkin.

Tästä innostuneena päätin päivittää blogini uusimpaan WordPress-versioon. WordPressistä on tulossa uusi versio, 2.7, mutta sen ilmestymistä on juuri lykätty kuun lopulle. Päätin siis päivittää WordPressin nyt, kun päivitys tuntui sujuvan.

Ja katso: ei minkäänlaisia päivitysongelmia! Minun ei tarvinnut tehdä kuin yksi korjaus käsin, siirtää muokkaamani locale-tiedosto oikeaan paikkaan, jotta viikonpäivät ja kuukaudet näkyvät taas suomeksi.

Kun kerran kaikki menee näin putkeen, päätin ottaa rohkean askeleen ja lopultakin siirtää yhden blogin wordpress.comista omalle domainilleni. Luonnollisesti homma oli pakko kokeilla vaikeimman kautta: loin itse (!) tietokannan, asensin käsin (!) WordPressin version 2.6.3, ja lopulta kaiken sutjakkaasta sujumisesta innostuneena päivitin vielä 2.7:n betaversioon.

Se 2.7 on kyllä varsin miellyttävä käyttää, noin ensimmäisten kokemusten perusteella. Koska todennäköisesti päivitysten onnistumisessa on päiväkohtainen rajoitus, en enää yritä päivittää muita blogeja betaversioon. Ehkä minä vielä kuukauden päivät jaksan näitä vanhallakin versiolla kirjoittaa.

I <3 FF3

Mikä olisikaan parempi tapa viettää sunnuntaita kuin asentaa Firefox 3? Okei, keksin montakin tapaa, mutta jos meinaa tehdä päivityksen, se kannattaa tehdä ajan kanssa.

Ei tokikaan siksi, ettäkö Firefoxin päivittäminen (tai asentaminen) olisi kovin kummoinen juttu. Siihen ei montaa minuuttia mennyt – edistys on edistynyt huomattavasti niistä ajoista, jolloin ohjelman asentaminen tarkoitti noin kymmentä levykettä, jotka laitettiin koneeseen oikeassa järjestyksessä tuskastuttavan pitkin väliajoin. Asentaminen tänään: lataus netistä, latauspaketin käynnistäminen, pari ok-klikkausta ja se on siinä.

***

Mutta silti suurin osa päivää meni Firefoxin kanssa. Ensin piti ihmetellä, millainen uusi Firefox oikein onkaan. No, en minä suoraan sanoen suuria muutoksia osaa huomata, vaikka varmaan siihen on jotain hienoa tehty.

Pintapuolisesti huomaan uuden Firefoxin lähinnä siinä, että minulla on uusi, FF3-yhteensopiva teema (siis FF3:n standardi; oma suosikkini päätti sörssätä lisäosien kuvakkeet).

***

Miksi oikein olen innoissani? Niiden lisäosien vuoksi. Olen jo tähän asti käyttänyt rss-lukijaa, ja pari muutakin on asennettuna, vaikken niitä ole oikein osannut käyttää. Nyt rohkaistuin etsimään kivoja ja elämää helpottavia lisäosia. Asensin viisi uutta siltä istumalta, ja vielä lisää on tulossa.

Ensimmäinen valintani: Flashblock. Inhoan flasheja eikä aiemmissa FF-asennuksissani ole ollut flasheja lukevaa liitännäistä ollenkaan. Koska jotkut sivut pelaavat vain flashin avulla, Flashblock on mainio apu: sillä voin tarvittaessa ottaa flashin käyttöön, ja sellaiset sivut, joilla haluan flashien toimivan, saa erikseen listattua ohjelmaan.

Toinen valintani: Adblock Plus. Adblockin avulla saan vaimennettua raivostuttavat mainokset. Toisaalta iso osa mainoksista häviä jo Flashblockin avulla, joten tämän lisäosan hyöty ei ehkä ole aivan maksimaalinen.

Kolma valintani: All-in-One Sidebar. Vaikuttaa näppärältä, josko aiheuttaa vielä monta ylimääräistä näpäystä, kun toimintalogiikka on hakusassa. AIOS tuo Firefoxiin sivupalkin, josta pääsee tutkimaan kirjanmerkkejä, sivuhistoriaa, latauksia, lisäosia, sivun lähdekoodia ynnä muuta infoa. Samankaltainen on nähtävästi Operassa, ja Explorerista löytyvät ainakin kirjanmerkit ja sivuhistoria vastaavasta sivupalkista. Ihan näppärä, vaikka eläisin ilmankin.

Neljäs valintani: Fast Dial. Tämä on ihan yliveto! Kun luo uuden välilehden, Fast Dial tuo välilehdelle suorat linkit haluamilleni sivuille. Tapanani on pitää auki ehkä kymmenkunta eri sivustoa eri välilehdillä. Säästän monta klikkausta ja hakua, kun olen kerännyt tarpeelliset linkit Fast Dial -listaan. Tätä ilman en varmaan osaa enää viikon päästä olla!

Viides valintani: Web Developer. Toistaiseksi en ole WD:llä tehnyt yhtään mitään, mutta kun taas huomisaamuna ryhdyn pyörittämään koodia, WD tulee tarpeeseen. Sen avulla pystyn etsimään ongelmia ja ratkaisuja niin sivukoodin kuin tyylitiedostojenkin ongelmiin. Tämäkin näyttäisi vähentävän monen monta klikkausta ja turhaa latausta, toisin sanoen nopeuttaa ja helpottaa sivujen rakentamista.

***

Osa näistä lisäosista olisi luultavasti ollut saatavilla jo FF2:een, mutta ajattelin silloin, että selain on selain eikä mikään monitoimikone. Tätä nykyä olen sitä mieltä, että mitä helpompaa, nopeampaa ja monipuolisempaa selaimen toiminta on, sen parempi.

En kuitenkaan soisi, että kaikki maan päällä on jo valmiiksi ohjelmaan sisällytettynä. Tällainen lisäosasysteemi on oikein mainio: mietin, mitä haluan, ja etsin tarpeisiini soveltuvan lisäosan. Kustomointi ottaa aikaa, mutta toisaalta selain on sitten juuri minulle hyvä.

***

Lisäys 11.8.2008 kello 9.45

Aloitin aamuni nakkaamalla vielä pari uutta add-onia Firefoxiin.

Interclue tuo sivulla olevien linkkien viereen pikkuikonin. Kun kursorin vie sen päälle, hyppää näytölle pieni ikkuna, jossa näkee, mitä linkin takana on. Samalainen systeemi on käytössä monissa blogeissa, josko en kuollaksenikaan muista, minkäniminen systeemi on. Oikein näppärä lisäke, varsinkin kun teen ja päivitän linkkilistoja. Ei tarvitse aina klikata linkkiä, jotta näkee, että on kirjoittanut linkin osoitteen oikein.

Tab Scope tekee sen, mitä Operasta olen kadehtinut: kun kursorin vie välilehden nimipalkin (mikä ihme sen oikea nimi on?) päälle, Tab Scope tarjoaa pikkuikkunan, jossa näkyy sivun sisältö. Minulla saattaa olla parhaimillaan monta samannimistä sivua auki (kuten nyt on kaksi “Sormiharjoituksia”-alkuista sivua), ja välillä joutuu klikkailemaan kaikki sivut läpi, ennen kuin se oikea löytyy. Me likes!

Asennettuna mutta vielä käyttöön ottamatta on myös Foxmarks, jolla saa kirjanmerkit yhtenäistettyä niin, että samat kirjanmerkit ovat käytössä eri koneissa. En vielä tiedä, pidänkö ominaisuudesta vai en, sillä se tallentaa kirjanmerkit jonnekin bittiavaruuteen. Suhtaudun moiseen aina pikkuisen epäillen.

Epäonnistumisen ilo

Olen tänään päivittänyt WordPressiä ja siinä sivussa kämmännyt lahjakkaasti.

Tein hienosti varmuuskopiot — tai niin luulin –, ja päätin antaa automaattiasennuksen hoitaa hommat. Väärin!

Automaattiasennus ei automaattisesti ymmärtänyt asennusprosessia, ja lopputulos oli, että sain käsin poistaa virheellistä asennusta ja kaivella kaikki kerrostumat, jotta löysin ne tiedostot, jotka luulin varmuuskopioineeni.

Onni onnettomuudessa: jos asennus olisi onnistunut, olisin joutunut työstämään monta php-tiedostoa uusiksi. Kerrankin oli ilo epäonnistua.