Merkinnät teemasta 'punainen'

Lakatut varpaankynnet

Lauantaina on tanssikeikka Tampereella. Tarkoitus on tanssia andalusialaista likimain paljain jaloin, ainoastaan päkiänalustossut käpälissä. On siis syytä siistiä myös varpaiden kynnet.

Varpaankynsien lakkaus kuluu ja rapautuu paljon hitaammin kuin sormien – olletikin että varpaat hinkkautuvat jatkuvasti sukissa ja tanssitossuissa. Edellinen lakkaus oli jo mennyt aika eksoottisen näköiseksi ja kynnet kasvaneet ylipitkiksi, joten tänään oli juuri sopiva aika lakata varpaankynnet.

Kynsilakan poisto varpaankynsistä rohmaisee lakat myös sormista. Vanha lakka oli kyllä jo enemmän tai vähemmän lohkeillut, ja kynnet ovat nyt (lauantain esiintymistä ennakoiden) normaalia pidemmät. Ilman lakkaa olisivat todennäköisesti tohjona jo puolessa välissä viikkoa. Perjantaina on kunnollisen esiintymislakkauksen vuoro, nyt tarvittiin vain pikainen laitto.

***

Olen viime aikoina kokeillut useamman erivärisen lakan yhdistämistä päällekkäin. Tänään varpaisiin laitoin kirkasta punaista ja sen päälle viininpunaista kimaltavaa lakkaa ohuen kerroksen. Lopputulos oli sangen hauska: punaisen kirkkaus taittui tummemmaksi, mutta lopputulos on silti selvästi punainen.

Sormiin kokeilin vastaavaa mutta tummemmilla väreillä. Alle kirkasta mattapunaista, joka yksinään on aika tylsän näköinen, ja päälle peittävä kerros hyvin tummaa viininpunaista. Nämä ovat ihan pikkujoulukynnet!

Värikkäällä kynsilakalla marraskuun harmautta vastaan?

Värikylläinen

Ihmiseksi, joka pitää väreistä, olen harvinaisen monotoninen. Tai päinvastoin: yksiväriseksi ihmiseksi olen hyvin värikylläinen. Konservatiivinen ja värikäs yhtä aikaa.

Koko aikuisikäni olen rakastanut punaista: viininpunaista, kirkkaampaa punaista, kanervan sävyä, marjapuuroa, roosaa, burdundia… punaista muodossa jos toisessa. Vaatekaapissani on vain punaisen ja harmaan eri sävyjä (ja vähän valkoista ja mustaa ja ihan pieni ripaus violettia).

Sen lisäksi, että vaatteeni ovat punaisia, myös työhuoneeni on, tarkkaan ottaen kanervaa ja roosaa. Tumman kanervan väriset verhot ja paperikaihtimet. Työhuoneen hyllyssä on neljän värisiä mappeja: viininpunaisia, violetteja, harmaita ja mustia. Ammattikirjallisuutta en sentään ole valinnut kirjojen kansipaperin värin mukaan.

Lapsetkin sen tietävät. He eivät enää kysy, mistä väristä pidän, vaan osoittelevat kaupassa: äiti, tuolla on ihan sinun värisesi tavara.

***

Ihmiseksi, joka pitää vain punaisesta, olen värikylläinen. Talossamme on jokainen huone erivärinen: lasten huoneessa on keltaiset seinät, makuuhuoneessamme vaaleaa vihreää, olohuone on sininen.

Minä pidän väreistä.

***

Lapsilleni olen hankkinut värikkäitä vaatteita. He saavat ruinata ihan sydämensä kyllyydestä mustia vaatteita, mutta niitä ei ihan heti ole tulossa. Sen sijaan tyrkytän sinistä, punaista, oranssia, vihreää… Paljon värejä.

Minulla on laatikkotolkulla värikkäitä kankaita lasten vaatteita varten. Ja muutama laatikollinen värikkäitä lankoja. Minusta on ihana saada tehdä sen värisiä vaatteita, mitä en koskaan pitäisi itse.

Ongelmana on, että olen värien ja sävyjen yhdistelemisestä hyvin tarkka. Jos väriyhdistelmä ei pelaa, se ei pelaa. Oikean sävyn etsimiseen on joskus käytetty käsittämättömän paljon aikaa, vaikkapa korupöydällä. Siinä ajassa, minkä käytän sopivien helmiyhdistelmien kehittelyyn, joku toinen tekisi koko korun.

***

Alhena tekee tänä talvena khaligitanssin. Meillä on neljänvärisiä mekkoja: punaisia, sinisiä, oransseja ja turkooseja.

Sanoin tänään ryhmäläisille, että haluan päästä näkemään tanssin väreissä, mekot päällä. Tunnustan jo tässä vaiheessa: teen tanssin sovituksen puhtaasti värien perusteella. Etsin harmoniset ja räikeät väriyhdistelmät ja luon niiden avulla lavalle värileikin. Tämän pääsee tekemään vain harvoissa tansseissa, joten otan siitä kaiken irti.

Kun tanssi on loppuvuodesta valmis, se on kaleidoskooppi. Jokaisella värillä ja väriyhdistelmällä on merkitys.

Punainen proto

Punaisesta on aina ilo tehdä.

Suunnittelin ennen joulua korumallin, joka nielee paljon kaikkea. Piti tehdä suunnitelmia ja laskelmia useampaankin otteeseen kieli keskellä suuta, kun en hirvennyt pyöräyttää koekappaletta tuosta vain. Varastoon hankin värkit siniseen, vihreään, meripihkan väriseen, violettiin ja mustaankin koruun – sekä tietysti punaiseen.

Prototyyppi valmistui punaisesta. Ei pelkästään minun mielikseni, vaan erityisesti siksi, että minulta oli tilattu nimenomaan punainen syntymäpäivälahjakoru.

***

Prototyyppi lähti tänään päivänsankarille koekäyttöön.

Koru tulee vielä takaisin renoveerausta varten, sillä tiedän jo valmiiksi, että lukkosysteemin koeversio on liian heppoinen. Samalla saan työstää muut ilmenneet ongelmat pois päiväjärjestyksestä.

Joskus keväämmällä, kun tuote alkaa olla lopullisessa kuosissaan, pääsen valmistamaan ensimmäistä myyntierää: sinistä, vihreää, meripihkaa, violettia, mustaa – ja toki kauppaan tulee punainenkin yksilö.

Poikkeus sääntöön

Kupillinen teetä höyryää, uusi vedenkeitin pääsi heti tositoimiin.

Uhmasin tänään lauantairuuhkia ja lähdin pitkän ostoslistan kanssa lähikauppaan. Vedenkeittimen lisäksi piti hankkia kangasta Saharan pukuihin, ompelulankaa (eihän minulla ole kellanvihreää lankaa omissa varastoissa), hammasharja (kenen idea on disainata hammasharjan keskelle jotain muovisia piikkejä? kolme käyttökertaa riitti, palaan vanhoihin malleihin), nauhat tenavan luistimiin (vaikkei enää tänä keväänä niille käyttöä olekaan) ja niin edelleen. Ei ihme, etten pidä shoppailusta.

***

Tänään koettiin sekin ihme, että olisin voinut hankkia jotain punaista ja kaunista, mutten hankkinutkaan. Pitkään käpälöitsin OBH Nordican ihanaa Chilli-vedenkeitintä: kaunis muoto, käteensopiva ja iiiiiihanan värinen. Mutta miltä punainen ihanuus olisi näyttänyt meidän siniharmaassa keittiössämme?

Mukaan tarttui sen sijaan Philipsin kiehutuskone, asiallisen näköinen, riittävän tilava (1,5 litraa) ja oletettavasti ihan hyvälaatuinen. Vesi kiehuu ja katkaisin toimii.

Tälle päivää on tiedossa pitkä työrupeama, teen voimalla urakoin. Montakohan pannullista saan vettä keittää?

On punaista ja punaista

Tänään olo oli kuin paremman laatuluokan kamelilla, kun raahasin kasseja salille ja kotiin. Soittimen, cd-boksin ja treenilaukun lisäksi minulla oli tiistaiseen tapaan iso kassillinen huiveja ja milayoja, ja tänä nimenomaisena tiistaina lisäksi vielä säkillinen kankaita. Oli jälleen se tärkeä päivä, kun tehtiin pitkäaikaisia päätöksiä: valittiin siis esiintymisasujen kankaat.

***

Alhenan puvustuksesta on tullut aikamoinen palapeli, kas näin: Olipa kerran baladimekko. Halusimme sen kanssa käytettävän lantiovyön. Nyt pitäisi tehdä vyöhön sointuva hame ja vielä hameen kanssa toimiva yläosa. Onneksi hameen ei tarvitse sointua baladimekkoon eikä yläosan lantiovyöhön!

Jotta väripaletti olisi mahdollisimman vaikeasti hallittava, kiellettyjä värejä ovat kaikki tummat värit, sillä hame + yläosa tulevat milayatanssiin. Eihän siitä mustasta kankaasta erotu, jos vaate on tummanpuhuva. Ja vielä yhtenä tärkeimmistä kriteereistä: asu ei saa maksaa mansikoita, mustikoita eikä muitakaan kotimaisia kausiherkkuja.

Ihan valmiiksi palapeli ei tullut, mutta kohtuullisen pitkälle päästiin. Yläosat ovat sähäkkää turkoosia ja neonpinkkiä, jotka varmasti näkyvät peräpenkille asti. Alaosiin löysimme mukavasti sekä sähkönsinistä, petroolia (pieni myönnytys: ei aivan kirkas väri, mutta istuu loistavasti kyseisen tanssijan garderoobiin), keskitummaa lilaa sekä leimuavaa punaista. Todennäköisesti hameisiin tulee vielä kultaa tahi hopeaa itse kunkin mieltymysten mukaisesti. Olemme tänä keväänä milayoista huolimatta hyvin värikästä väkeä.

***

Punaiset ovat tosin ongelmallisia. Erilaisia punaisia on tässä sopassa ainakin viisi: lantiovöitä on vähintään kolmea eri punaista – on tummempaa, helakampaa ja murretumpaa; hamekankaaksi olisi tuloillaan punaista, joka on piirun verran keltaiseen päin sävyttynyttä. Ja sitten vielä se neonpinkki, joka on lehmänhenkäys kahdeksankymmentäluvulta. (Minulla oli silloin vaate jos toinenkin tuota väriä, mutta eihän se sävy oikeasti käy kenellekään, jolla ei ole täysverinen lavameikki naamassa.)

Ongelma on, että punainen, punainen ja punainen ovat hyvin kitsaita olemaan vierekkäin. Erityisen jännittävä yhdistelmä on luvassa, jos päädymme pukemaan pari tanssijaa pinkkeihin toppeihin ja punaiseen hameeseen. Ensikatsomalla yhdistelmä oli suorastaan eksoottinen, mutta toisaalta näissä vetimissä ei olla menossa rippijuhliin vaan lavalle. Ja siellä pelataan erilaisilla värikartoilla.