Omenaista (20. luukku)
Thursdayjakelun osoitteena sitä ja tätä
Omenat ovat hyviä, mutteivät kaikki omenat. Sunnuntaiomenoitsija ihmettelee kaupan omenalajikevyöryn äärellä, että eikö se riittäisi, jos olisi jotain punaista, jotain vihreää ja jotain kotimaista. Ei todellakaan!
Opiskeluaikoina söin Gloster-omenoita. Nykyisin kierrän ne kaukaa. Kauniin punaisia ja mitäänsanomattoman makuisia. (Tarkemmin ajatellen: lienevätkö enää myynnissäkään?)
Sitten söin Jonagold-merkkiä, kellertävänpunertavia ja makeampia omenoita. En minä niitäkään enää siltään viitsi syödä, mutta niistä tulee kiva omenapiirakka vähäsokeriseen kaurahiutalepohjaiseen taikinaan. Ja hedelmäsalaatissakin menestyvät mukavasti.
Granny Smith -omenat olivat jossain vaiheessa ehdottomia lemppareitani: syvän omenanvihreitä, kiinteitä ja hyvin, hyvin makeita. Tätä nykyä ostan niitä enää satunnaisesti, kuten tänään, vaikkeivät ole enää likimainkaan kalleimpia kaupan omenoista.
Toinen syömäkelpoinen vihreä lajike on Golden Delicious, josko kevätversiot ovat aika kirpakoita. Täyskokoiset vihreät (ei keltaiset) GD:t menevät mukavasti haukkailuomenana.
Siinä missä ennen söin mieluummin vain vihreitä omenoita, olen nyt siirtynyt punaisiin. Syy on ilmeinen: uusia, makoisia (ja siedettävän hintaisia) punaisia omenalajikkeita on viimeisen kymmenen vuoden kuluessa tullut kauppoihin useita: Royal gala, Pink lady, Fuji…
Tänään ostin jouluomenaksi Red Delicious -merkkiä. Punaista muttei syvänpunaista, maku vielä testaamatta. Aiempina jouluina olen ostanut syvänpunaisia, jauhoisia omenoita, jotka näyttävät hyvältä hedelmäkorissa mutteivät maistu erityisen omenaiselta.
Jouluomenat on hankittu, nyt pitäisi löytää jostain kätköistä se hedelmäkori…