Merkinnät teemasta 'rumpusoolo'

Kasassa

Elämä hymyilee: Alhenan tämän talven koreografiat ovat kasassa.

Olemme tehneet syksyn limittäin kahta tanssia, leppoisan keikistelevää milayabaladia ja räväkämpää rumpusooloa. Rumpusoolo on ollut kasassa jo muutaman viikon, josko viime viikolla piti tehdä vielä pari renoveerausta kohtiin, jotka eivät toimineet. Milayabaladista tehtiin jo syksyn aluksi kantava sarja, sen pidemmälle ei edetty.

Tänään nuijin lopultakin kasaan koreografian puuttuvat kohdat. Silloin, kun musiikki ei ole erityisen tärkeä ja tavoitteena on tehdä ihan vain simppeli harjoituskoreografia, tanssit syntyvät suhteellisen rivakasti. Valitaan ja analysoidaan musiikki, valitaan liikkeet, kootaan sarjat ja piste. Kun teen koreografiaa mieleiseen musiikkiin, tekisi mieli kuvata kappaleen ainutlaatuisuus myös tanssilla. Tuntuu, että koreografia voisi aina olla kiintoisampi ja monipuolisempi.

Tähän ansaan olin langeta milayabaladin kanssa: oli se liikekieli, mikä tuli kropasta luonnostaan musiikkiin, mutta mieli teki tehdä taiteellisempaa, temaattisempaa ja muutenkin pohditumpaa. Sitä paitsi siinä on aina vaaransa, kun antaa kropan viedä – lopputulos voi olla monta pykälää vaikeampi kuin oli tarkoitus.

Koska taiteellisesta ilmaisusta ei tullut mitään, päätin lopulta laittaa koreografiaan juuri sitä, mitä kroppa sanoo. Ja kiva tuli! Ei yliyksinkertainen, mutta riittävän selkeä ja toistoakin sopivasti. Milayatemput täytyy vielä hioa kohdalleen, sovituksesta puhumattakaan, mutta noin periaatteessa tanssi on kasassa.

Jos elämä hymyilisi vielä huomennakin ja saisin käyttökuntoon yhden keppitanssikoreografian, alkaisivat talven opetuskoreografiat olla jo voiton puolella. Sitten päästääkin mieltä vaivanneeseen kysymykseen: millaisia koreografioita ryhdyn työstämään sooloikseni?