Merkinnät teemasta 'sairastaminen'

Flunssan viemää

Tällä viikolla piti tehdä tarmokkaasti töitä. Katinkontit. Kuume kaatoi sohvannurkkaan ja vei jaloista voiman. Vastineeksi sain humisevan pään ja tukkoiset röörit.

Kroppa tietää, kun pitää levätä. Näimmä sen aika on nyt. Plääh.

Sairaspäivän riemuja

Tänään on vietetty sairaspäivää. Jälkikasvu osoittautui koulukunnottomaksi, joten aamusta raahasin läppärin olohuoneeseen. Puolityhjällä olohuoneen pöydällä on etunsa: ei tarvinnut edes isommin raivata, jotta pääsin levittäytymään uudelle reviirille.

***

Olen roikkunut päivän Facebookissa, Twitterissä ja foorumeissa, katsellut tv-sarjoja, jatkanut eilistä ompelulehtien selailua. Kutonut muutaman kerroksen villatakkia, purkanut ja korjannut yhtä palmikkoa 15 senttiä. Mittaillut kuumeita ja sokereita ja arponut insuliineja.

Pari työluonteistakin hommaa olen saanut tehtyä, mutta siinä se, päivän saldo.

Iltaa kohti omakin olo on muuttunut surkeammaksi, minkä myös kuumemittari vahvistaa. Jalat eivät kanna, ja aivotoimintakin osoittaa hyytymisen merkkejä. Taidan suosista viettää loppuillan sohvalla.

***

Mitä tästä opimme? Ei kannata pitää vapaapäiviä. Tulee kipeäksi.

Rokotuksen aika

Tänään julkaistiin paikallislehdessä syksyn influenssarokotusten aikataulut.

Diabeetikot kuuluvat riskiryhmään, jolle rokotus tulee joka syksy. En muista, oivalsinko tätä vielä ensimmäisenä syksynä diabeteksen toteamisen jälkeen, mutta jossain vaiheessa naksahti, että lehtijutuissa mainittu “diabeetikko” tarkoittaa siis oikeasti myös ykköstyyppiläisiä. Kovin useinhan julkisuudessa puhutaan diabeetikoista, mutta tarkoitetaan vain kakkostyypin diabeetikoita.

Tähän mennessä influenssarokotusta ei ole tullut otettua, koska lääkärien mukaan influenssat ovat olleet lieviä. Tänä talvena tilanne saattaa hyvinkin olla toisenmoinen.

***

Hetki meni senkin asian tajuamisessa, että tänä syksynä piikitetään influenssan nimissä kahteen kertaan: on kausi-influenssarokote ja sikainfluenssarokote, josta puhutaan pandemiarokotuksena. Riskiryhmään kuuluville annetaan molemmat, mutta sikainfluenssan riskiryhmään kuuluvat saavat vain H1N1-rokotteen – kaikki kouluikäiset kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään.

Nyt on siis päivämäärä diabeetikon influenssarokotuksille vajaan kolmen viikon päähän. Eivätköhän koulusta päin tarkemmin ilmoittele, miten terveet koululaiset rokotetaan. Ainoastaan me aikuiset jäämme siis tämän rokotuksen ulkopuolelle.

***

Parhaillaan puoli perhettä niistää ja niiskuttaa ja valittelee kurkkukipua. Oletettavasti siis tavallinen flunssa on käymässä kimppuumme.

Koska käpälieni ulottuvilla ei ole mitään umpipuuta, on parempi olla sanomatta ääneen, että oma oloni ei ole toistaiseksi hassumpi.

Hiljainen myöntymys

Olen nyt jonkin aikaa hyvin hiljainen ihminen – tai ainakin yritän olla. Ääni on ollut käheänä jo pitempään, viimeisestä flunssasta asti, ja viikonloppuna alkoi tuntua siltä, että ääni kähenee entisestään.

Kävin tänään lääkärin juttusilla, ja totesimme, että äänen säästäminen voisi olla hyvä idea. Olen siis puhunut tänään mahdollisimman vähän ja senkin vähän suhteellisen hiljaisella äänellä (mutta ei kuiskaten, sillä sehän tunnetusti rasittaa ääntä isosti).

On kyllä vaikea yrittää olla hiljaa, kun on tottunut ääntään käyttämään.

***

Kieltäydyin jyrkästi antibiootista, ja sain kaksi viikkoa armonaikaa. Jos siinä ajassa ääni alkaa taas toimia, selviän ilman antibioottikuuria. Korvikkeeksi sain kuurin allergialääkettä tasottamaan turvotusta.

Kurkun ja äänihuulten tilanteesta en tiedä, mutta nenä on ensimmäistä kertaa viikkoihin kunnolla auki, ja korvat eivät ole olleet lukossa koko iltana.

Koskahan sitä oppisi, että lääkkeiden syöminen on ihan hyvä juttu?

Aikataulut uusiks’

Tämä syksy ei ole ollut aikataulujen kannalta mitenkään helppo. Tämän päivän saldo on kuitenkin jo positiivinen: kaksi asiaa on saatu lätkäistyä kalenteriin, oletettavasti lopullisessa muodossaan.

Sen sijaan moni asia, jonka kuvittelin tekeväni perjantaina, lauantaina tai ehdottomasti viimeistään sunnuntaina, odottaa yhä tekemistä. Annoin periksi flunssalle ja päätin, että en rehki nyt, kun se vielä on mahdollista, jos vaikka ehtisin paranemaan ihan kuntoon.

Sinällään varmasti hyvä päätös, sillä tänään olen siirtynyt siihen vaiheeseen, jossa kumea yskä ryydittää jokaista touhua, ääni on puoli oktaavia normaalia matalampi ja voimia ei riitä niinkään keveään touhuun kuin shoppailuun. Vai olikohan se sittenkin niin, että viimeksimainittu on aina liikaa minun voimilleni?