Merkinnät teemasta 'sovitus'

Kärsivällisyyden palkinto

Meni siihen muutama viikko, mutta tänään, lopultakin, Alhenan koreografian sovitus on kasassa. Muutamia pieniä detaljeja on vielä säätämättä, siirtymisiä hiomatta, mutta pääosin koreografian sovitus on siinä.

Täytyy vain kiitellä ryhmäläisten kärsivällisyyttä. Viime viikkojen ohjelmaan on kuulunut muun muassa järjestäytymistä erilaisiin kuvioihin. Ihmiset ovat seisseet häkellyttävän suuren osan tunnista, kun olen hahmotellut muodostelmia, värikokonaisuuksia ja visuaalisia efektejä.

Tämän illan huipentuma lienee se, kun kaksi ihmistä astui sivuille vuoron perään, kun pohdin, kumpi astuu kummallekin sivulle. Kärsivällisesti tämän tanssijat minulle demonstroivat, kunnes tein päätökseni.

Tästä tulee vielä upea tanssi! Ensiesitys on tammikuun lopulla, joten tanssi on hyvässä mitassa. Enemmän huolestuttavat kaksi puuttuvaa pukua – odottelen yhä kangasta saapuvaksi.

Kärsivällisyys on hyve (oppilailla)

Alhenan illan tanssitreeneissä tehtiin ryhmäkuvioita.

Työn alla on khaligitanssi Persianlahdelta, ja siinä käytetään värillisiä isoja sinfonkimekkoja. Tällä kertaa tanssin ryhmäkuviointi lähtee mekkojen värien pohjalta. Niinpä kuvioinnin alkajaisiksi ihmiset saivat seisoskella erilaisissa väriyhdistelmissä, ja minä tuumailin, mitkä yhdistelmät näyttävät parhaimmilta. Aina välillä kävelytin pari ihmistä tuonne, pari tänne ja vaihdoin toisenväriset mekot vierekkäin.

Sen jälkeen siirryttiin liikkumaan värikuvioissa ja vaihtelemaan paikkoja vauhdissa. Tuumailtiin, miten saadaan nopeimmin ihmiset siirrettyä vuoroväreistä tasaväreihin ja ryhmät hajoitettua kahtia ja vaihdettua rivit jonoon ja ympyrään ja niin edelleen.

Tiivistelmä:

  • Tunti oli tylsä.
  • Sovitusta kasassa noin kolmannes.
  • Tanssi alkaa näyttää hyvältä.
  • Oppilailla oli kivaa.

Hyvässä porukassa tervanjuontikin on herkkua. (Sitä jatkuu vielä kaksi viikkoa.)

Salamasovituksia

Speli-treenit takana ja nyt alkaa olla kumpikin keikka kasassa. Töitä täytyy toki vieläkin tehdä, mutta puuttuneiden tanssien osalta tilanne on olennaisesti parempi kuin sanotaan vaikkapa eilen.

Do-tanssijoiden kanssa treenattiin urakalla ja rakennettiin superhelpot sovitukset tansseille. Hyvältä näyttää, ja viikon päästä vielä paremmalta, kun saadaan meikit ja puvut sun muut.

Duo-keikka muotoutuu myös. Sovitimme yhden popbaladin kahdelle tanssijalle sopivaksi, ja siitä tuli oikein kiva. Pidän näyttävien ryhmäsovitusten tekemisestä ja esittämisestä, mutta kyllä tällainen suht simppeli kahden tanssijan lavanhallintakin on sopivasti haasteellista. Kevyesti kuljetettavaa ja helposti muokattavaa, toisella tavalla komeaa kuin ryhmän kanssa.

Erityisen hauskaa on, että pääsen nyt duona esittämään yhden sellaisen tanssin, jota en ole itse vielä koskaan esittänyt, vaikka olen ainakin kaksi talvea sitä opettanut tanssiryhmilleni. Kivaa kannattaa kierrättää.

Joskus se on helppoa

On tansseja, joiden ryhmäsovitus on tehty tietylle väkimäärälle. Jos joku puuttuu, homma hajoaa eikä kuvioissa ole järkeä. Sitten on tansseja, jotka on sovitettu tietylle porukalle, mutta jotka toimivat ihan yhtä hyvin, vaikka joku kuvioista puuttuukin.

Alhenan milayabaladin kuviot on tehty seitsemän hengen ryhmälle, mutta ensi viikonloppuna tanssimme sen viiden hengen ryhmänä. Tänään ihmeteltiin, mitä pitäisi tehdä, jotta sovitus pelittäisi.

Totesimme, että eipä tarvitse tehdä paljon mitään.

Paikkoja joutuu tosi hitusen täsmentämään, samoin sitä, miten paljon voi tai pitää liikkua tietyissä kohti, jotta kuvio pysyy oikean näköisenä, vaikka väkeä on vähemmän. Mutta eipä siinä sitten paljon muuta tarvinnutkaan. Ei mitään valtaisia muutoksia, vaan saamme vetää aika lailla tutuissa asemissa.

***

Joskus käy tuuri. Tällä kertaa oli onnea, kun tältä keikalta poisjäävät ovat ns. eri ryhmissä pitkin tanssia. Ei siis voi sanoa, että milayabaladimme natsaa ihan yhtä hyvin viidellä kuin seitsemälläkin henkilöllä, vaan että juuri tällä viiden hengen kokoonpanolla sovitus pelitti ihan mukavasti.

Vaikka olen taipuvainen tekemään suureellisia, hypoteettisia pohdintoja, en juuri nyt aio intoutua mietiskelemään, minkälaisilla kokoonpanoilla tanssi ei olisikaan pelittänyt. Keskityn vain siihen, että lauantai-iltana muistan mennä aloituksessa eri ihmisen viereen kuin yleensä ja että ympyrässä en hämäänny, kun minun pitääkin seurata eri ihmistä kuin ennen.

Opin oja

Ei oppi ojaan kaada, allikkoon korkeintaan.

Tänään lopulta sovitimme milayabaladin. Sitä on väännetty rivissä ja sekalaisessa järjestelmässä koko talvi, mutta varsinainen ryhmäsovitus on puuttunut. Siinä missä “tavalliset kansantanssit”, kuten nuubialainen tai khaligi, pistetään heti ryhmäksi, tällainen liikekieleltään haasteellisempi ja enemmän yksilöllinen tanssi on vaatinut enemmän uurastusta.

Sovitus ei ole kovin ihmeellinen: ei kovin monta paikkojen vaihtoa ja kuviota, mutta sen verran, että pysyy mieli virkeänä. Viimeinen minuutti työstetään ensi viikolla, mutta muuten sovitus on kasassa.

***

Keskikohdassa mennään arabeskisarjaa ympyrässä. Piti päättää, mennäänkö ns. paikallaan vai liikutaanko ympyrässä eteenpäin. Testattiin molemmat, ja ryhmäläiset kävivät vilkasta keskustelua siitä, kumpi näyttää ja tuntuu paremmalta.

Minä kuuntelin hiljaa ja mielissäni. Vielä pari vuotta takaperin kaikki olisivat purematta nielleet sen, mitä minä sanon, mutta nyt väki osallistuu pohdintaan, mikä toimii, mikä ei. Ja mikä parasta, konsensus yhtyy yleensä minun mielipiteeseeni. Eteenpäin mennään (siis arabeskeilla ympyrässä – ja muutenkin).

Eivät ole menneiden vuosien opit valuneet hanhen selästä, vaan langenneet hedelmälliseen ojanpohjaan.