Merkinnät teemasta 'Spelit'

Itseensä tyytyväinen

Eihän se keikka täydellinen ollut, pois se meistä. Mutta hyvä silti, noin kokonaisuutena. Monipuolista, vaihtelevaa, värikästä, iloista.

Tulihan siellä kämmättyäkin pariin otteeseen. (Kämmäysten analysointi on mielekästä kuunneltavaa vain toisen esiintyjän mielestä. Se on vähän samaa kuin jos jää korttipelin jälkeen pohtimaan ääneen, että jos olisin sittenkin lyönyt sen padan… Sivustaseuraaja ei jaksa menneiden ruotimisesta innostua.) Totean siis yleisluontoisesti, että tulihan sitä tehtyä tansseista paikoin uudisversioita ja muutamaan otteeseen reagointikyky laahasi pahasti perässä. Mutta se kuuluu asiaan.

***

Speli-keikka Kuortaneella Aalto-ravintolassa oli kaikkinensa mukava kokemus. Joukossa oli yksi ensikertalainen tanssija ja muutama sellainen, joilla on takana vasta pari esiintymistä, mutta valtaosa väestä oli tanssikonkareita.

Salissa ihmiset olivat lähellä, joten esiintymisestäkin tuli intensiivisempää. Oli helppo hymyillä. Kuten eräs konkariosaston tanssiystävä totesi: “Se hymy irtoaa joka kerta helpommin ja helpommin.” (Sitaatti ei ole välttämättä sanatarkka, mutta kiteyttäää asian ytimen.)

Olemme esiintyneet Aalto-hotellissa jo kertaalleen aiemminkin, kun Sahara järjesti samassa tilassa keväällä Etelä-Pohjanmaan itämaisen illan. Silloin meillä oli tilaa enemmän, nyt tanssilattia oli pahimmoisen pieni. Hyvin tanssiryhmäni kuitenkin skarppasivat ja sovittivat liikettä käytettävissä olevaan tilaan. Edes Alhenan milayabaladi, jota ei ole tehty postimerkkin kokoisille lattioille, ei mennyt sähellykseksi, vaikka tilaa milayan heiluttamiselle ei juurikaan ollut.

***

Oli hieno keikka. Hyvät tanssit, onnistunut kokonaisuus, kiva yleisö. Ja ennen kaikkea mainiot, motivoituneet tanssijat. Minulla on ilo ohjata isoa joukkoa ihania tanssijoita. (Ensi viikolla sitten taas treenit. Eipä jäädä killumaan sinne onnenkukkuloille.)

Kenraaleissa on tunnelmaa

Tänään kolme tanssiryhmääni kokoontui kenraaliharjoituksiin. Viime hetken uudelleenjärjestelyiltä ei vältytty, mutta ratkaisevimmat ongelmat (= vaatteidenvaihdot) saatiin ratkottua. Siirtymät tanssista toiseen ovat niitä kriittisiä kohtia. Itse tanssithan on viime talven ja kesän aikana treenattu siihen kuntoon, että ne sujuvat kyllä.

Olen varsin tyytyväinen meidän tanssikokonaisuutemme monipuolisuuteen. Kolmen vartin keikassa on niin kansantanssia, perinteistä itämaista kuin disco orientaliakin. Tämän illan läpimeno osoitti, että kokonaisuus myös mahtuu puvunvaihtoineen päivineen säädettyyn kestoonsa – raskas kivi vierähti sydämeltä.

Neljän tunnin harjoitusrupeaman jälkeen väsyttää vietävästi, mutta lohduttaudun (?) sillä, että tämä väsymys ei ole mitään verrattuna siihen väsymykseen, mitä tunnen lauantaiaamuna, kun herään ennen puolta kahdeksaa herättelemään jälkikasvua, jotta ehdimme ajoissa heidän Speli-keikkansa kenraaliharjoituksiin…

***

Vielä virallinen mainososio:

Eteläpohjalaiset Spelit Kuortaneella, itämaisen tanssin esitys 21–21.45 Liikuntahotellin Aalto-ravintolassa. Luvassa upeita tanssijoita, iloisia ja näyttäviä tansseja sekä vuoden vinkeimmät vaatteidenvaihdot!

Saimaa, sirkus ja sota

Spelien kohokohtia olivat luonnollisesti omat keikat, mutta jonkin verran sentään ehdin myös olemaan Speli-yleisönä.

Lauantaina olivat lasten Spelit, joissa pyörimme jälkikasvun kanssa suurimman osan päivää. Tanhuajamme aloitti kymmeneltä treeneillä ja pääsi lavalle alkuiltapäivästä. Keikkaohjelman lomassa ehdimme katsomaan Lippareiden keskipäivän konsertin, jossa esiintyivät myös Kallet ja Kaisat Hollolasta. Tanssit nivoutuivat pieneksi näytelmäksi Saimaan balladin ja kauniin Veeran sävelin.

Iltapäivällä ihmettelimme vähän sirkustouhuja ja kävimme käsityöpajassa kokeilemassa neulahuovutusta. Huovutus on muuten käsityölajeista todennäköisesti ainoa, jota en ole oikeastaan koskaan kokeillut. Jälkikasvu ensin pisteli huovutettavaa villaa tarmokkaasti ja viimeisteli huovutuksen perinteisellä saippua- ja vesiläträyksellä. Kivaa oli, ja sen verran kivalta näytti, että voisin sitä itsekin kokeilla. Nyt ei vain paranisi hullaantua yhtään mistään uudesta aikasyöpöstä.

Illan tanssikeikan jälkeen palasin vielä katsomaan Hehkumon keikan. Speliareenalla oli tunnelmaa viimevuotiseen tapaan, mutta tänä vuonna Hehkumon setissä oli koko joukko kappaleita uudelta levyltä (jota en ole vielä ehtinyt hankkimaan – pitää kipinkapin mennä levyhyllyjä nuohoamaan).

***

Sunnuntai oli jo hiljaisempi Speli-päivä, mutta kävin teatteri-intoisten perheenjäsenteni kanssa katsomassa näytelmän Maan hinta. Pääosapariskunta oli tuttu, ja ilahduttavan hyvää työtä he lavalla tekivätkin.

Jorma Panulan musiikki oli modernia, ei mitään helppoa soitettavaa. Varsinkin ensimmäisellä puoliajalla musiikki oli lähinnä siirtymiä, ei kiinteä osa näytelmää. Toisella puoliajalla musiikki alkoi toimia tunnelmissa, ja erityisesti taistelukohtaus eli musiikin varassa. Kapellimestari Hannu Antila jymisytti ansiokkaasti rumpua tahdinpidon ohella. Myös hautajaistunnelmat vahvistuivat musiikin myötä.

Lopun yhteislaulu Finlandia oli koskettava, ja annoin sujuvasti anteeksi ajalliset vääristymät. (Jean Sibelius sävelsi Finlandian 1899 osaksi sarjaa Historiallisia kuvia, ja alkuperäiseltä nimeltään kappale oli Suomi herää. Sanoituksen puolestaan kirjoitti V. A. Koskenniemi 1940. Maan hinta -näytelmä puolestaan ajoittuu vuosiin 1808–09, jolloin Ruotsi-Suomi taisteli Venäjää vastaan ja Suomi tuli liitetyksi itään.)

Kokonaisuutena näytelmä ei ollut hullumpi. Arto Juurakon käsikirjoitus ja ohjaus toivat pienen ihmisen näkökulman sodan mielettömyyteen. Lavastus (suunnittelu Antti Kortesniemi, toteutus Antti Heikkilä) oli melkoisen toimiva: pitkästä puusta tehdyt tuvan seinät ja toisessa näytöksessä mustuneet rauniot riittivät tuomaan kotoisuutta ja karuutta. Puvustus (Armi Ahovaara) istui ajan henkeen, erityisesti venäläisten ja Ruotsin armeijan univormut olivat komeita. Väkeä näytelmässä oli niin paljon, että joukkokohtauksissa oli joukkokohtauksen tuntua: puheroolien lisäksi näytelmässä oli lukuisia näyttelijöitä armeijan sotilaina, kyläläisinä Tiilat-kuoro ja kylän lapsina Alavuden seurakunnan lapsikuoro Sinililjat. Urakka on ollut iso.

***

Sen verran täytyy tunnustaa, että kävin katsomassa näytelmän siksi, että tunnen tekijäporukkaa, en aiheen vuoksi. Vuosien 1808–09 sota purskahtelee näillä seuduin jos jonkinmoisessa muodossa. Esimerkiksi Kuortaneella Ruonan opastuskeskuksessa on aiheesta näyttely (joka on erittäin hyvin toteutettu), ja aiheeseen liittyviä näytelmiä on viime vuosina nähty. Kylläisyyskiintiö täyttyi jo aikapäiviä sitten.

Kiehtovampia teatterimuistoja nousee mieleen kolmen vuoden takaa Zembaloista. Siellä nähtiin Jani Niemisen kirjoittama Pushkinin morsian, joka miellytti minua kovasti. Toisaalta se ei ole ihme, olihan puikoissa oli oman ikäpolveni tekijöitä. Jani on erinomainen ja omaääninen kirjoittaja, ja näytelmän ohjannut Johanna Koivu (kyllä, se Lauri Tähkän viulisti) sai hyödynnettyä hienosti Alavuden nuorisoseuran tilan sekä näyttelijöiden ilmaisukyvyn. Moisia nuoren voiman taidonnäytteitä olisi upeaa nähdä useamminkin.

Salamasovituksia

Speli-treenit takana ja nyt alkaa olla kumpikin keikka kasassa. Töitä täytyy toki vieläkin tehdä, mutta puuttuneiden tanssien osalta tilanne on olennaisesti parempi kuin sanotaan vaikkapa eilen.

Do-tanssijoiden kanssa treenattiin urakalla ja rakennettiin superhelpot sovitukset tansseille. Hyvältä näyttää, ja viikon päästä vielä paremmalta, kun saadaan meikit ja puvut sun muut.

Duo-keikka muotoutuu myös. Sovitimme yhden popbaladin kahdelle tanssijalle sopivaksi, ja siitä tuli oikein kiva. Pidän näyttävien ryhmäsovitusten tekemisestä ja esittämisestä, mutta kyllä tällainen suht simppeli kahden tanssijan lavanhallintakin on sopivasti haasteellista. Kevyesti kuljetettavaa ja helposti muokattavaa, toisella tavalla komeaa kuin ryhmän kanssa.

Erityisen hauskaa on, että pääsen nyt duona esittämään yhden sellaisen tanssin, jota en ole itse vielä koskaan esittänyt, vaikka olen ainakin kaksi talvea sitä opettanut tanssiryhmilleni. Kivaa kannattaa kierrättää.

Spelisuunnitelmat kasassa

Aikaa on uponnut (yllättävänkin paljon), mutta nyt on Speli-keikkojen suunnitelmat kasassa: ohjelmistorunko valmiina, treeniaikataulut sorvattuina ja esiintyjille tiedotettuna. Mieluiten olisin hoitanut koko operaation jo ennen lomallelähtöä, mutta festarijärjestelyiltä ei jäänyt enää ylimääräistä aikaa eikä aivokapasiteettia.

Perjantai tosin on vielä vähän kesken: sopimatta on, millä kokoonpanolla lyhyt keikka hoidellaan. Samoin asukokonaisuus vaatii vielä tuumaushetken jos toisenkin, kun puvunvaihdoille ei ole tilaa.

Lauantaina sen sijaan nähdään pukuloistoa laidasta laitaan: kansantansseja, estradia, baladia ja disco orientalia. Täytyy vielä käydä varmistamassa, missä pääsemme vinkeästi vaatteet vaihtamaan tanssien välillä ja voiko pitkästä keikasta tehdä yleisölle käsiohjelmaa. Se ei ole tainnut olla Speleissä tapana – onneksi meillä on lauantaikeikalla juontaja.