Merkinnät teemasta 'taittotyö'

Aamusta (aamu)yöhön

Tällä viikolla teen töitä, Ishtarin deadline lähestyy.

Olen jo kahtena (2) päivänä saanut itseni potkittua työn tai työliitännäisten toiminnan pariin puoli kahdeksalta aamulla. Tänään se alkoi jo tuntua väsymyksenä iltapäivästä. Univelkaa kertyy.

On työhommia, joita voi tehdä pieninä pätkinä tai suuremmin aivoja rasittamatta. Sitten on niitä töitä, joihin täytyy voida keskittyä.

Taittotyöstä löytyy kumpaakin: suunnittelu ja luova toteutus etenevät parhaiten, kun saan uppoutua hommiin muutamaksi tunniksi. Sitä vastoin raakatekstien ja kuvien peruskäsittely (teksteihin kappalekoodit, lihavoinnit ja kursivoinnit; kuviin rajaus, sävyjen säätö, skarppaus) tai taiton yksityiskohtien viilaus sujuvat pieninä pätkinäkin.

***

Minua jaksaa hämmästyttää se, että vaikka olisin iltapäivästä kuinka väsynyt, iltaa kohti virkistyn. Nukkumaanmeno ei onnistu kovin varhain.

Siksi on hitusen vaarallista ryhtyä töihin iltayöstä – sitä voi huomata olevansa koneella vielä aamulla puoli viideltä.

Yritän siis hienovaraisesti aivopestä sisäistä kelloani aamuvoittoiseksi. Toistaiseksi tuloksissa ei ole hurraamista – nytkin elimistö vielä surraa sen verran ylikierroksilla, että vielä menee tunti, huonolla tuurilla kaksi, ennen kuin osaan rauhoittua nukkumaan.

Ensi viikolla lehdenteko vaihtuu nettisivujen koodaukseen. Pahaa pelkään, että silloinkin yö täyttyy työstä.

Vaikea valinta

Olen päivän etsinyt juuri oikeita valokuvia julisteeseen. Että osaa olla haasteellista.

Julisteeseen ei kelpaa mikä tahansa hyvä kuva, sen pitää olla hyvä julistekuva: mieluusti melko yksinkertainen, jotta katsoja oivaltaa heti, mitä kuva esittää. Sen täytyy olla kiinnostava ja mieleenjäävä. Lisäksi kuvan pitää viestiä sitä, mitä julisteella halutaan viestiä.

Eikä haitaksi ole, vaikka kuva olisi myös kuvan kohteen mielestä ihan onnistunut.

Kävin läpi kuvavarastojani, enkä löytänyt vieläkään sitä oikeaa. Siinä on kyllä puolensa, kun käytettävissä on tasan kaksi kuvaa ja toinen niistä on otettava. Ei ole niin vaikea tehdä valintaa.

Yövuorossa

Yötöitä taas, istun koneella vielä muutaman tunnin.

Yö on hyvää aikaa työnteolle: talo on rauhoittunut yöpuulle, on hiljaista ja eikä ajatus katkeile, ei ainakaan ulkoisten tekijöiden vuoksi. Piristyn yleensä iltaa kohti, eikä normaalioloissa valvominen pikkutunneille ole edes hankalaa.

Muistan, miten joskus reilut kymmenen vuotta sitten tein parin kesäkongressin aikana yöt (ja vähän päivätkin) töitä. Toimitin kongressilehtiä, joihin tehtiin aineistoa osin ennakkoon, osin kongressipäivien mittaan. Taitoin lehteä yön ja nakkasin aamulla kotimatkalla painoon (se oli sitä aikaa, kun paino-originaali oli printterillä tuotettu, osin leikkailtu ja kokoonliimailtu, ja julkaisu tehtiin kopioimalla alkuperäistä paperia lehden muotoon). Hektistä, mutta hauskaa – ainakin tuollaisina projekteina, joissa öitä oli vain kolme tai neljä peräkkäin.

***

Jos työ-öitä alkaa olla jatkuvasti ja unet jäävät liian vähille, muuttuu työnteko tahmeaksi. Jokainen ajatus täytyy maanitella esille, ja virheitä tulee helpommin.

Alan olla jo niin vanha, että univelka kumuloituu pelottavan nopeasti. Välillä sitä ihmettelee, miten nuorena jaksoi. Ei enää jaksaisi. Ei enää.

***

Työyö jatkuu, kone hurisee. Tarkistan aina välillä sähköpostit (sillä en ole ainoa yökyöpeli), ja kun tarvitsen taukoa, käyn vilkaisemassa foorumia ja uutisia. Välillä käyn hakemassa juotavaa, välillä haen arkistosta vanhoja julkaisuja. Kenties käyn etsimässä jonkin cd:n kuunneltavaksi.

Kun alkaa tuntua siltä, ettei enää homma etene, menen nukkumaan. Ehtii sitä vielä aamullakin, vaikkei silloin talossa näin rauhallista olekaan.

Pieniä iloja

Kun tästä päästään pari viikkoa eteenpäin, lupaan muistaa taas pitkän aikaa, millaista on tehdä ihan oikeasti urakalla töitä. Elämää näkyy eteenpäin tasan Onnenvärinöihin asti, ja luonnollisesti koko maailma pitää saada sitä varten valmiiksi.

Tekemistä on enemmän kuin runsaasti, mutta siitä huolimatta huomasin opetuspäivän päätteeksi lupaavani ommella vielä yhden narutopin esiintymiskäyttöön. Tähän on tosin hyvä selitys: olin oikein iloinen, kun kaksi tanssijaa lupautui esittämään rumpusoolon, joka uhkasi jäädä ohjelmistosta pois, ja totta kai olisi mukavaa saada tanssiin jotain värikästä päälle.

***

Huomenna lähtee painoon kasa kesäfestivaalin julisteita ja flyereita ynnä näytösliput. Sitten ei olekaan enää ennen tapahtumaa muita painotuotteita tehtävänä kuin käsiohjelmat, ja ne työstetään vasta ihan viime metreillä.

Julisteiden kantava voima ovat valokuvat, ja niiden metsästämiseen ja valitsemiseen upposi aikaa suurin piirtein yhtä paljon kuin kuvankäsittelyynkin. Varsinainen luova osuus ja suunnittelu vie siinä määrin vähän aikaa, että tuollaista taittotyötä voi hyvällä syyllä pitää aivojenlepuutushommana. Samalla lailla ompeleminen tai käsityöt ylipäänsä antavat aivoille sallitun lepotauon.

Jottako ei menisi aivan levoksi koko työnteko, soittelin taustalla uusia musiikkeja. Uudelta poppislevyltä löytyi ihanan äklömakea biisi, johon on pakko päästä tekemään disco oriental -koreografia. Päätin sitten lennosta, että jos kysyntää löytyy, pidän keväällä kuuden kerran disco oriental -kurssin. Näin kesää odotellessa on kiva saada vähän bailata.

Lämpimiä ajatuksia

Talvi on heittäytynyt viheliäisimpään vaiheeseensa: enää ei tosiaan ole syksy, muttei vielä ole oikeasti talvikaan. Lunta on sen verran, että maata voi pitää paikoin valkeana, mutta silti lunta on niin vähän, ettei sillä tee mitään.

Mielessäni liikkuu silti lämpimiä ajatuksia (ainakin nyt, kun olen kipannut kolme kupillista teetä työillan päätteeksi): ajatusten kohteena on ensi vuoden kesäkuun alkupuoli, itämaisen tanssin kesäfestivaali Jyväskylässä.

Kahden viikon päästä alkaa festivaaliesitteen taittourakka, johon olen laskenut uppoavan parisen viikkoa. Seuraavan kuukauden ajan minulla on siis kesä talven keskellä, ainakin pääni sisällä.

Meille järjestäjille festivaalit ovat olleet arkipäivää jo puolen vuoden ajan. Festivaalivieraille ensimmäinen konkreettinen kosketus tapahtumaan on tammikuussa, kun esite ilmestyy. Koko kevään festivaalit kulkevat jokapäiväisissä toimissamme: minun keväturakkaani kuuluu paitsi julisteiden, lippujen ja käsiohjelmien taitto sekä ohjelmasuunnittelu myös nettisivujen sorvaaminen ja päivitys. Tuskin siis menee päivääkään, etteivät festarit kävisi mielessäni.

Tänään oli festivaaliesitteen mainosvarausten deadline. Tänään jysähti: kuusi ja puoli kuukautta jäljellä. Enää. Vielä. Mukava olla taas remmissä mukana.