Merkinnät teemasta 'tunnit'

Aikataulutuksen mestari

Tiukka aikataulu saa selkäpuolella kulkemaan kylmiä väreitä, mutta sopii silti minulle parhaiten. Tänään oli tosi tiukka aikataulu, mutta kaikki sujui napakasti oikeassa tahdissa ja ilta kulki kuin – no, tanssi.

Minulla oli keikka paikallisen pankin asiakasillassa (kolme tanssia, yhteensä kymmenen ja puoli minuuttia tanssia putkeen). Kiitos joustavien oppilaitteni sain sumplattua illan ohjelman siten, että digikuvien käsittelyä harjoitteleva ryhmä aikaistui vartilla, tarinatorstaita viettävä kirjoittajaryhmä myöheni vartilla ja väliin jäi kuusikymmentä minuuttia, juuri parahiksi kymmenen minuutin keikan heittämiseen.

Itse asiassa 45 minuuttiakin olisi riittänyt: kymmenen minuuttia matkoihin, pukeutumiseen kymmenen minuuttia (valitsin puvun aikataulun ehdoilla: sukella-pukuun-ja-vedä-vetoketju-kiinni-malli), riisuutumiseen* seitsemän, keikkaan yksitoista minuuttia. Ihanneoloissa siis 37 minuutin reissu. Eikä kaukaa liipannut! Toimeksiantaja onnistui hienosti aikataulutuksessa, ehdin odotella puku päällä ja zillit käpälissä vain viitisen minuuttia, mikä meni rattoisasti takareisiä venytellessä ja väristellessä. Olin siis itse asiassa vartin etuajassa tarinatorstaita vetämässä.

Keikka oli kiva, kuten keikoilla on tapana. Tilaa oli enemmän kuin kauhukuvissani pelkäsin, josko turvakaiteena minun ja yleisön välissä oli piirtoheitin ja mikrofoni. Hyvä niin: tällaisissa tilaisuuksissa yleisö on kovin lähellä, eikä se välttämättä ole ilahtunut, jos tanssija tulee liian liki. Setissäni oli kolme tanssia: zillisoolo El fen, haitaribaladi Shik shak shok ja napsakka puolitoistaminuuttinen rumpuimpro. Omasta mielestäni hyvä ja monipuolinen paketti – saa nähdä, mitä yleisö on ollut mieltä.

Piilolinssit otin jo pois, nyt pitäisi käydä irtoripsien kimppuun. Kieltämättä harvoin olen ollut opettamassa näin tällättynä. Kerrankin saatoin laittaa mustan paidan päälle enkä näyttänyt haudastanousseen kalpealta!

Edit
*Tästä saa nyt harhaanjohtavasti sen kuvan, että lähdin jatkamaan opetusta hyvin vähissä vaatteissa. Täsmennettäköön: siviilivaatteiden vaihtoon.