Merkinnät teemasta 'univelka'

Yötyö väsyttää

Kun päivät eivät riitä, lisää aikaa täytyy ottaa yöstä. Paha kyllä, vaikka uni vähenee, unen tarve ei laske – ehkä jopa päinvastoin.

Keskeneräinen työmaa kummittelee myös unissa. Kun lopulta luovuttaa siltä yöltä ja menee sänkyyn, uni on kaukana syvästä, levollisesta ja rentouttavasta.

Ei siis riitä, että unta tulee liian vähän, vaan se on myös heikkolaatuista.

Ehkä univelka hitusen hämärtää ajattelukykyäni, mutta nyt alkaa kuulostaa siltä, että tässä on kaikki edellytykset noidankehälle.

Aamusta (aamu)yöhön

Tällä viikolla teen töitä, Ishtarin deadline lähestyy.

Olen jo kahtena (2) päivänä saanut itseni potkittua työn tai työliitännäisten toiminnan pariin puoli kahdeksalta aamulla. Tänään se alkoi jo tuntua väsymyksenä iltapäivästä. Univelkaa kertyy.

On työhommia, joita voi tehdä pieninä pätkinä tai suuremmin aivoja rasittamatta. Sitten on niitä töitä, joihin täytyy voida keskittyä.

Taittotyöstä löytyy kumpaakin: suunnittelu ja luova toteutus etenevät parhaiten, kun saan uppoutua hommiin muutamaksi tunniksi. Sitä vastoin raakatekstien ja kuvien peruskäsittely (teksteihin kappalekoodit, lihavoinnit ja kursivoinnit; kuviin rajaus, sävyjen säätö, skarppaus) tai taiton yksityiskohtien viilaus sujuvat pieninä pätkinäkin.

***

Minua jaksaa hämmästyttää se, että vaikka olisin iltapäivästä kuinka väsynyt, iltaa kohti virkistyn. Nukkumaanmeno ei onnistu kovin varhain.

Siksi on hitusen vaarallista ryhtyä töihin iltayöstä – sitä voi huomata olevansa koneella vielä aamulla puoli viideltä.

Yritän siis hienovaraisesti aivopestä sisäistä kelloani aamuvoittoiseksi. Toistaiseksi tuloksissa ei ole hurraamista – nytkin elimistö vielä surraa sen verran ylikierroksilla, että vielä menee tunti, huonolla tuurilla kaksi, ennen kuin osaan rauhoittua nukkumaan.

Ensi viikolla lehdenteko vaihtuu nettisivujen koodaukseen. Pahaa pelkään, että silloinkin yö täyttyy työstä.

Uneen aika vaipuu

Arkipyhät ovat omiaan sekoittamaan kalenteriorientoituneen ihmisen alitajunnan. Tänään olin jossain vaiheessa päivää ihan varma, että on maanantai ja pitäisi ryhtyä maanantain hommiin.

Tai ehkä se ei ole arkipyhän syy, ehkä syyllinen on univelka. Kun päivät tuppaavat jatkumaan yöhön ja alkamaan ennen ylösnousua, ei kai ole ihme, että jokainen päivä tuntuu pitkältä.

Odottelen, että saan mitattua päivän viimeiset sokerit ja sitten koetan päästä nukkumaan – ensimmäisen kerran pieneen iäisyyteen ennen puoltayötä. Huomenna täytyy aloittaa aamusta reippaana, mutta sunnuntaina otan vahingon takaisin. Univelka on ylittänyt jo luottorajan.

Vuoden viimeinen

Joululoma! Viimeinen koulupäivä oli lähinnä pyrähdys kouluun hakemaan todistus ja takaisin, mutta aamulla piti silti saada väki pystyyn ajoissa.

Ai miten ihana onkaan nukkua huomisaamuna pitkään – siis puolisen tuntia pitempään kuin arkisin. Mutta huiman eron tekee se, että aamulla ei tarvitse saada ketään lähtökuntoon, vaan jälkikasvu saa pompotella yöpuvuissa vaikka lounaalle asti. Ja jos niikseen tulee, aamupalan jälkeen voi vaikka ottaa kirjan kainaloon ja hipsiä takaisin sänkyyn lukemaan.

(Täsmentävä huomautus: joululoma ei suinkaan koske allekirjoittanutta. Töitä riittää jouluun asti ja joulun tuolle puolelle. Tahti kyllä rauhoittuu, meinasin pyhinä nukkua univelkoja pois.)

***

Joululevyistä tällä hetkellä lempparini on Rajaton-kokoonpanon Joulu. Hienointa musiikkia on sellainen, joka on tekijöidensä näköistä. Rajattoman musiikki on.

Levyllä on kauniita, hartaita joululauluja, mutta valitsen tähän hauskan biisin Pukki tietää. Laulun on säveltänyt Kim Kuusi ja sanat ovat Arto Tammisen ja Kim Kuusen.

On jouluyö
Hän lentää halki taivaan poroillaan
On jouluyö
Ja kohta joka oveen kolkuttaa
Hän tuntee kaikki toiveet pienten, suurten sydänten
Ja joulun salaisuuden – pukki tietää sen

Railakkainta kappaleessa on B-osa, jossa paljastetaan, miksei tontuilla ole napaa.

“Ei” aamuille

Heräsin neljän jälkeen, en tiedä mihin. Huomattavasti unenodotusta kiinnostavampi vaihtoehto oli lukea keskeneräinen kirja loppuun. Usein lukeminen virittää sopivaan väsymystilaan, mutta ei tällä erää. Päätin puoli kuuden maissa, että voin yhtä hyvin aloittaa aamun, keittää teetä ja ryhtyä työstämään päivän työmaata.

Kieltämättä aamun hiljaisuudessa oli hyvä tehdä hommia. Valitettavasti aikainen herätys on kostautunut koko päivän: iltapäivästä eteenpäin en ole saanut enää mitään järkevää aikaiseksi.

Kumma kyllä, siinä puoli yhdeksän jälkeen illalla olen alkanut taas piristyä. Järki sanoo, että nyt tarvitaan ainakin kahdeksan tuntia unta tai huomisen työsaldo jää nollille. Kirjastolainapinossa odottaa pari Eoin Colferia, ensimmäiset Angie Sagen Septimus Heap* -kirjat sekä vanhat Burroughsin Pelludicarit (siis ne kolme ensimmäistä suomennettua). Mikähän niistä kiinnostaisi vähemmän kuin nukkuminen?

*Sivusto tai ainakin sen intro on toteutettu Flashilla. Että minä inhoan flash-sivuja!