Merkinnät teemasta 'valo'

Vihertyvä peukalo

Helmikuun ensimmäinen oli varsin aurinkoinen päivä. Aamupäivällä havahduin siihen, että koko asunto kylpi keltaisessa valossa – tai siis kylpi siinä määrin kuin se tiukasti kiinni vedettyjen verhojen takaa mahdollista oli. Suora auringopaiste tuo tuomisinaan myös migreenin, joten mieluummin verhot kuin jomottavat ohimot.

Helmikuun ensimmäisen päivän kunniaksi kastelin kaikki viherkasvit, myös ne, jotka harvemmin vettä kaipaavat. Tuumasin, että näin muistan helpoiten, milloin palmuvehka, kirjotähti ja kaktukset ovat vettä saaneet. Ja orkideat, jotka saivat taas uppokastelun.

Olen aina ollut äärimmäisen huono pitämään viherkasveja hengissä, mutta nyt on uskomattoman moni kasvi pysynyt vihreänä uskomattoman pitkään. Niistä elämänilonsa menettäneistä kasveistahan ei puhuta, eihän…

***

Vain harva kasvi on meille tullut täydellä hinnalla. Useimmiten käyn tutkimassa paikallisen myymälän poistokasvien hyllyn ja ostan sieltä ei-niin-kauniita muutaman kolikon hintaisia kasveja.

Joitain olen osannut hoitaa, ja lopputuloksena on ollut elinvoimainen ja komea kasvi. Esimerkiksi kirjava rönsylilja on intoutunut rönsyilemään varsin aktiivisesti. Jotkut ovat vielä pahasti vaiheessa, kuten joulun alla hankittu pilkkahintainen saniainen, jonka erehdyin laittamaan keskelle olohuonetta talven pimeimmäksi ajaksi. Nyt lehtiä pudotellut saniainen saa valohoitoa keittiön ikkunalla.

***

Joulukukista uskomattoman moni on yhä elinvoimainen. Tänä vuonna en onnistunut löytämään lamosalalia, joka on punaisine marjoineen joulukasveista kaunein (ja hirveänä juoppona vaikea hengissäpidettävä tällaiselle tuurikastelijalle), mutta moni muu joulukasvi yrittää jatkaa elämäänsä ensi joulua kohti.

Sypressit koetan tänä vuonna pitää hengissä. Nehän eivät ole järin vaikeita hoidettavia, mutta eivät näimmä elä puolta vuotta ilman vettä. Olen aiempina vuosina sijoittanut sypressit paikkoihin, joissa niiden olemassaolo on kokonaan unohtunut, ja sitä myöten myös kastelu.

Joulutähti hävitti kaikki lehtensä ja ison osan kukastakin, mutta kun aprikoin, hävitänkö koko kasvin, huomasin, että pieniä lehdenalkuja oli ilmestynyt. Joulutähti siirtyi valohoitoon.

Tulilatva tuottaa uusia kukkia; tähtiananas on hengissä, vaikka kukan väri onkin hämärässä haalistunut; mähkää olen muistanut kastella tiheästi. Runsasnuppuisena ostettu joulukaktus tiputti nuput, mutta näyttää muuten varsin potentiaaliselta ensi joulun kukkijalta.

***

Nyt viherkasvi-inspiraationi on siirtynyt kohti suurempia kokoluokkia.

Palmuvehka, vaikkei mikään jättiläinen olekaan, on muuhun kasvivarantooni verrattuna varsin kookas yksilö. Yksi varsi (joka kuulemma on lehti, jossa on monta pientä lehdykkää, sanovat viisaammat) päätti irrota, mutta kaikkitietävä Google osasi johdattaa minut tiedon äärelle: pistokkaan istutus tuottaa noin puolen vuoden päästä tulosta. Kokeillaan siis tökätä ranka multaan.

Pieni banaani odottelee transformaatiota isoksi banaaniksi. Kehuvat lajiketta varsin nopeakasvuiseksi, joten odottelen metrin lisämittaa ennen joulua.

Muutenkin massiivisiksi kasvavat lajikkeet pysäyttävät minut viherkasviosastolla. Isoina niitä ei malta ostaa, koska hinta on myös iso. Ehkäpä kevätvalon lisääntymisen myötä kokeilen hamstrata muutaman pienen varrenvenyttäjän. Ja muutaman kohdevalaisimen.

Missä valo?

Taloudessamme alkaa olla hyvin vähän valoa.

Työhuoneeni valaisimen kolmesta kattolampusta viimeinen sanoi illalla poks ja pimeni. Olohuoneen toinen kattovalaisin simahti taannoin, ja keittiön lamppukin valaisee enää silloin, kun sitä huvittaa. Lasten kattovalaisimen valaisinteho on supistunut niin pieneksi, että on oikeutettua puhua tunnelmavalaistuksesta. Ja niin edelleen.

Nyt kun hehkulamput alkavat asteittain siirtyä ajasta ikuisuuteen, onkin hyvä aika kaikille olemassaoleville lampuille vähentää valontuottoaan.

On toki hyvä muistaa, että olohuoneen kattovalaisimessa on ollut sama lamppu noin kymmenen vuotta, ja keittiön lampusta minulla ei ole mitään käsitystä, milloin siihen olisi valoa tuottava osa vaihdettu. Aika lailla meillä on valaisimissa käytetty energiansäästölamppuja tai loisteputkia jo pitkään.

Työhuoneen valaisin on ongelma. Siinä käytetään erikoisen kokoisia hehkulamppuja, joissa on jokin heijastava pinta. Lamppuja saa uusia tuhkatiheään – yleensä ne pimenevät Ishtarin työstön aikoihin, kuten nyt. Pitäisi pikkuhiljaa löytää valaisimeen sopivat energiansäästölamput, kun niitä hehkujakaan ei ole enää ikuisesti tarjolla.

***

Jos olisin nyt valitsemassa uusia valaisimia, yksi valintakriteeri varmasti olisi se, että ne eivät tarvitse outoja ja erikoisia lamppuja.

Ongelmana valaisinten hankinnassa on aina ollut se, että lamput ovat pääosin joko susirumia tai muuten vain tympeän näköisiä. Jokaisen valaisimen hankintaa on edeltänyt pitkä prosessi, joka on sisältänyt runsaasti lauseita “mää en tykkää tästä”, “tuo on ruma”, “ei se sovi meille” ja “ihan kauhee”. Jos olen sanonut “tää vois olla ihan hyvä”, se valaisin on meille muuttanut.

Jos kriteereitä olisi ostovaiheessa ollut kaksi (siedettävän näköinen ja käyttää sopivia lamppuja), meillä ei varmaan olisi vielä ensimmäistäkään valaisinta.

***

Pitäisi hankkia työpöydälle uusi pöytävalaisin. Olen etsiskellyt sopivaa nyt parisen vuotta. Kyllä, tämä tarina jatkuu, kuten olettaa saattaa: kun kerran vanhakin on olemassa, elän nähtävästi sen kanssa, kunnes täydellinen löytyy – jos löytyy.

Vanhallekin olisi kyllä käyttöpaikka ompelupöydällä, mutta siinä voinee käyttää nykyistä ompeluvalaisinta. Sillekin tosin olisi käyttö jo valmiina koruiluvalaisimena, mutta toistaiseksi täytynee jaksaa raahata lamppu pöydälle aina, kun haluaa nähdä, millaisia koruja tekee.

Kirkasta ja hämärää

En ole auringonpaisteihmisiä, monellakaan mittapuulla arvioituna. Minua nyppii se konkreettinen auringonpaiste, josta niin monet ulkosalla nauttivat. Ja erityisesti minua nyppii se, että se pahalaisen auringonpaiste tuppaa myös taloon sisälle.

Eilen aurinko loimotti nähtävästi ihan siitä ilosta, että on kevät. Ulkona oli kirkasta, mutta vielä kirkkaampaa oli, kun katsoi sisältä ulos. Tuloksen voi arvata: päänsärkyhän siitä tuli. Mielessä jo kävi – kuten niin monena kevätpäivänä aiemminkin –, että pitäisikö siirtyä käyttämään aurinkolaseja myös sisällä. En kaivanut laseja esille, menin sen sijaan päiväunille päänsärkyä parantelemaan.

***

Tänään mentiin sitten toisessa ääripäässä. Iltapäivästä alkoi hämärtää kuin ukkosella ikään. Onneksi tuli vain sade, sillä sähkökatkoja en juuri nyt näillä konetöiden määrillä kaipaa.

Siinä missä eilen vedin kaikki mahdolliset verhot kiinni, jotta sisällä olisi edes vähän hämärämpää, tänään sain vetää verhoja auki ja silti piti laittaa kattovalot päälle.

***

Nyt eletään vielä sitä aikaa, että näillä leveyksillä on öisin ihan pimeä. Ilmatieteen laitoksen mukaan aurinko nousi tänään kahta minuuttia vaille viideltä ja laski varttia vaille kymmeneltä. Päivän pituus oli siis 16 tuntia ja 47 minuuttia.

Keski-Lapissa päivä on jo nyt puolitoista tuntia pitempi. Siellä ei ole enää pitkä aika yöttömään yöhön – se alkaa Sodankylässä toukokuun lopulla.

***

Jostain syystä aurinko ei keskellä yötä ikinä aiheuta päänsärkyä.

Päivää yölle

Se on sitten kesän pisin päivä (vai oliko se jo eilen?). Yhtä kaikki: tämän valoisampaa ei tänä vuonna enää tule.

On oikeastaan surullista ajatella, että tästä yöt alkavat pikkuhiljaa pitenemään, ja kohta on jo elokuu ja sitten syksy ja… Eihän kesä ole oikeasti vielä päässyt edes alkamaan!

Pikakelaus takaisin: nyt on juhannus ja yötkin ovat kuin päiviä. Ei niitä malttaisi nukkua.