Merkinnät teemasta 'vapaapäivä'

Vapaa(?)päivä

Kansalaisopiston kausi on loppunut, tänään oli vapaapäivä – tai sanottakoon, että tältä päivältä ei palkkaa juokse. Vapaapäivän olen käyttänyt seuraavasti:

Aamulla aloitin soittelemalla läpi paikkoja, jonne voisi kuvitella vievänsä tanssinäytöksen. Vaihtoehtoja on niukasti eivätkä budjetti ja tarpeet oikein kohtaa. Kirjoitin aiheesta muutaman sähköpostiviestin.

Yritin ryhtyä tekemään viimeviikkoisen tanssitapahtuman jälkiselvittelyjä, mutta ehdin hoitaa asioita vain parin viestin verran. Siirtyy huomiseen.

Vastailin muutamiin sähköpostiviesteihin, joihin olisi pitänyt vastata jo ajat sitten. Totesin, että vastaamattomia on hirveän paljon, ja siirsin suurimman osan huomiseen. Saamani vastaukset osoittivat, että kiireistä hommaa pukkaa tehtäväksi mahdollisimman pian. Esimerkiksi huomenna.

Sain murheellisen tekstiviestin ystävältä, välitin tiedon eteenpäin yhteisille ystävillemme ja lähetin osanottoni. Muistin taas elämän tärkeysjärjestyksen.

Kyyttäsin jälkikasvua eestaas, muun muassa hammashoitolaan hakemaan pinnoitteita hampaisiin, mikä luonnollisesti kesti huomattavan paljon kauemmin kuin olin odottanut, joten kirjastoreissu siirtyi huomiselle.

Sain puhelintiedustelun eräästä tulevasta esiintymisestä, mutta aihetta oli pakko jatkaa sähköpostikeskusteluna ja siirtää päätösenteko huomiseen.

Jatkoin tällä viikolla alkavien teemojen ja kevättuntien suunnittelua. Tositoimiin käydään heti huomenissa.

Vastailin kysymyksiin teematunneista, ja sain puolivahingossa ratkottua erään esitysongelman, jonka myötä täytyi soitella muutama puhelu ja sopia treenituokiosta huomisten teematuntien lomaan.

Istuin ompelemassa paljetteja pukuun, joka pitäisi loihtia tanssikelpoiseksi lauantaihin mennessä. Homma jatkuu – aivan, huomenissa.

***

Jotain olen sentään vapaapäivänäni tehnytkin. Kirjoitin juuri äsken loppuun Ishtar-blogin merkinnän, jota olen pitkin päivää yrittänyt saada pois käsistä. Ei kai sitä enempää vapaapäivänä tarvitse ehtiä.