Merkinnät teemasta 'varasto'

Minimalistin vastakohta

Sisustusjutuissa asunnot ovat aina tyhjiä. Niissä on hyvin vähän tavaraa: kalusteet (tietysti), joku harkittu esine siellä, toinen täällä. Paljon tyhjää, paljon valkoista, paljon ilmaa.

Meillä ei ole koskaan sellaista. Minulla on taipumus kerätä tavaraa – tai ehkei niinkään tavaraa vaan potentiaalista tarpeistoa. Osalle tavaroista on tarkat paikkansa, kuten vaikkapa kirjoille (voin poimia melkein minkä tahansa kirjani hyllystä silmät kiinni). Osalle tavaroista ei ole luontevaa paikkaa, ja ne jäävät sitä odottelemaan – johonkin.

Toki pitkin poikin seilaa myös tavaroita, joille on virallinenkin paikka, esimerkiksi käsityövärkkejä. Jos jokin projekti on kesken, eihän sitä voi mihinkään laatikkoon survoa kesken kaiken. (Vanhimmalla keskeneräisellä neuletyöllä on enemmän ikää kuin vanhimmalla lapsellani, mutta se villapaita on sentään käynyt välillä kaapin perukoilla ottamassa uutta vauhtia.)

Keskeneräisten projektien määrää ei kannata mitata kappaleissa; kuutiometri on parempi mittayksikkö.

***

Ystävällä on edessään muuttolaatikoiden pakkaus, suuntana uusi kaupunki. Minä pohdiskelin, miten kaksion tavarat mahtuvat yksiöön. Ei kuulemma ole hätää, nykyiselläänkin osa kaapeista on tyhjillään (!).

Minä en edes muista, milloin olisin viimeksi nähnyt tyhjän kaapin.

Mikä on kohtuus?

Tänään kiskoin kangaslaatikot levälleen ja järjestelin ne uudelleen – tai ainakin tanssiasujen kankaat, sillä niiden määrä on lisääntynyt viime aikoina runsaasti. Seuraavan kahden kuukauden aikana syntyy taas paljon tanssivaatetta paitsi itselleni myös ryhmille.

Aiemmin olin saanut ahdettua lievää väkivaltaa käyttäen kaikki tanssiasujen kankaat kahteen isoon pahvilaatikkoon, nyt piti ottaa lisäksi käyttöön kaksi keskikokoista. Tämä siitäkin huolimatta, että siirsin muutaman huonosti vaatteeksi muotoutuvan näyttävän kankaan lavastustuotteiden puolelle.

(Takauma: En enää ikinä ikinä ikinä yritä ommella kangasta, johon on liimattu paljetteja: se liima tarttuu neulaan ja lankaan ja jälkimmäinen katkeilee toivottoman tiheästi. Lavan koristuksena kangas menestynee hyvin.)

***

Jäin pohtimaan, milloin kohtuus on ylittynyt kangasvarastoissa? Mahtaisiko rajana olla se, kun laatikoista alkaa löytyä kankaita, joiden olemassaolo tulee täytenä yllätyksenä?

Jos sitä pidetään kriteerinä, niin kohtuuden rajoissa vielä mennään. Niukin naukin.