Merkinnät teemasta 'venyttely'

Huollettu + yhdestoista

Tänään oli jälleen tanssibalanssitunnin aika. Käytiin läpi kroppaa varpaista ylöspäin ja taas takaisin: liikkuvuutta, tasapainoa, vahvistusta, venytystä. Uskomatonta, mitä 100 minuuttia kehonhuoltoa tekee kropalle.

Periaatteessa tunnin kesto on 75 minuuttia, mutta koska meillä ei ollut kiire mihinkään, jäimme venyttelemään ekstraa. (Joo, se vähän venähti.) Taktisesti sijoitan tanssibalanssin aina opetuskartassani illan viimeiseksi, jotta sen jälkeen ei enää tarvitse pistää kroppaa isosti työhön, ja toisaalta saa jäädä nauttimaan venytyksistä, jos on sellainen päivä, että ne tuntuvat hyviltä.

Tanssibalanssin jälkeen olo on aina loistava. Kroppa olevinansa venyy monta senttiä, jokainen ruumiinosa asettuu kauniisti omalle paikalleen ja lihakset tekevät yhteistyötä sulassa sovussa. Pääkin on saanut levätä (opettajan lisäksi varmasti myös oppilailla), kun tunnilla tahti on rauhallinen, toistoja riittävästi eikä vaativia liikeyhdistelmiä muistettavaksi.

Mutta ei niin hyvää tanssibalanssituntia, etteikö vielä voisi venytellä vähän ekstraa. Vielä voisin jatkaa iltayötä lattiatasosta jumppa-alustan ja pilatespallon kanssa, virikkeeksi jakso Greyn anatomiaa. (Jep, venyttelyynkin voi jäädä koukkuun.)

***
Yhdestoista päivä: laulu suosikkibändiltä

Kolmas Nainen: Syksy rannalla (YouTube-linkki)

Kolmas Nainen. Tarvitseeko tätä selittää? Se oli rakkautta ensi kuulemalta. Pauli Hanhiniemen sanoitukset vievät jalat alta.

Jäätyvä maa
kengän alla rasahtaa
Mä en tiedä mikä minut värisemään saa

Elämän Ctrl + Z

Tietokoneen ihanin ominaisuus on näppäinyhdistelmä control + Z, yleisimmin tunnettu komentona “undo” tai “kumoa”. Kämmi? Ctrl + Z. Oho? Ctrl + Z. Hups? Ctrl + Z. Eihäntämännäinpitänytmennä? Ctrl + Z.

Kun tekee valtaosan ajasta töitä tietokoneella, tulee yhdistelmän Ctrl + Z painamisesta tulee toinen luonto. Alitajunta tottuu siihen, että mikään ei ole peruuttamatonta, joten huoleti tulee testattua ja kokeiltua.

Kun elävässä elämässä tulee tehtyä joku kämmi, alitajunta alkaa epätoivoiseseti etsiä Ctrl + Z -näppäimiä. Sakset leikkasivat pikkuisen liikaa kangasta – missä on Ctrl + Z? Lasillinen maitoa kaatui – Ctrl + Z hätiin! Käsi hipaisi tulikuumaa kattilaa – painakaa nyt joku Ctrl + Z!

Mutta elävässä elämässä ei ole tarjolla kumoa-toimintoa, tehtyjä ei saa tekemättömiksi.

***

Juuri nyt olisin valmis kohtuullisiin uhrauksiin elämän Ctrl + Z -komennosta – pieni aikahyppykin voisi tulla kyseeseen.

Olen nyt kesähelteillä venytellyt antaumuksella ja todennut, että lihakset vastaavat venytyksiin melkoisen suosiollisina. Tänään oli aiempaa viileämpää – josko normaaleilla kesämittareilla silti reilusti lämmin päivä – ja intouduin illalla lasten nukkumaanlaittoa odotellessani tekemään pikavenytyksiä ilman lisävaatetusta. Yksi takareisivenytys meni överiksi, ja sieltä venähti lihas.

Tässä kiteytyy elämän suuri viisaus “tyhmästä päästä kärsii koko kroppa”. Jos eilen sama venytys sujui lämpimänä ja reilun mittaisen venytysrupeaman päätteeksi ongelmitta, eihän se tarkoita, että saman venytyksen voi tehdä liki kylmiltään yhtä laajana.

Kyllä minä sen nyt muistan; muistan kirkkaasti pari kolme päivää, jonka tuo lihasvenähdys muistuttaa aktiivisesti itsestään; muistan vielä mainiosti siitä seuraavan pari viikkoa, jona aikana lihasta ei uskalla venyttää kuin hellävaroen ja pikkuhiljaa; muistan hyvin kuukauden tai pari siitä eteenpäinkin. Mutta puolen vuoden päästä? Ensi kesänä?

***

Tämähän ei tokikaan ollut ensimmäinen kerta, kun samainen lihas samassa reidessä samasta kohtaa otti venyttelystä itseensä. Ja samassa venytysasennossa, samasta syystä.

Eikä silloinkaan ollut kumoa-toimintoa käytössä.