Merkinnät teemasta 'yöllä'

Vaikea valinta

Koska olen tunnetusti yökyöpeli, en aio mennä nukkumaan vielä ainakaan tuntiin. Minulla on sille tunnille runsaasti hyötykäyttöä, mutta valinta on vaikea.

Jäisinkö koneelle ja tekisin loppuun tilaussuunnitelmat, jotka perjantaina olivat jo melkein kasassa?

Vai jäisinkö koneelle työstämään css:ää ja php:tä keskeneräisistä sivuprojekteista?

Vai menisinkö korupöydän ääreen tekemään itselleni kivat korvakorut?

Vai istuisinko nojatuoliin kutomaan keskeneräistä neulettani?

Vai menisinkö sänkyyn, ottaisin kirjastosta lainaamani kuvankäsittelyaiheiset kirjat ja lueskelisin niitä?

Vai toteutuuko sittenkin se, mikä on realistisinta: katselen toisella silmällä television myöhäisohjelmia, kuikuilen keskustelupalstoja, pyörittelen helmiä kädessäni, tuumailen, että tarttis saada jotain tehtyäkin, ja lopulta lähden sänkyyn lueskelmaan kuvankäsittelykirjoja, nukahdan kirja kädessä ja herään puoli viiden maissa sammuttamaan valot.

Epilogi seuraavana päivänä
Muuten olin realisti, mutta heräsin sammuttamaan valot vasta puoli kuudelta.

Stressin poistoa

Alan pikkuhiljaa päästä kiinni näytöksen jälkeiseen elämään. Tämä päivä on mennyt korupöydän ääressä, ja niin menee huominenkin. Muutama muukin rästityö odottaa, mutta se alitajunnassa takova “nyt on kiire, huhki joka minuutti” -tunne on kadonnut.

Olen illalla töiden jälkeen istunut television ääressä ja tehnyt yhtä korusettiä. Talo on hiljainen, tietokoneen humina sekoittuu television ääneen. Setti valmistuu kyllä huomiseksi, enää ei ole kiire eikä paniikki, niin kuin vielä iltapäivällä oli. On ihana tehdä hommia, katsella rikossarjoja ja antaa ajatusten kulkea. Helposti vierähtää vielä tunti, puolitoista.

Huomisaamuna kaduttaa, tietysti, kun revin itseni ylös sängystä laittamaan lapsia kouluun. Mutta nämä hiljaiset iltayön tunnit ovat sen arvoisia.

Yövuorossa

Yötöitä taas, istun koneella vielä muutaman tunnin.

Yö on hyvää aikaa työnteolle: talo on rauhoittunut yöpuulle, on hiljaista ja eikä ajatus katkeile, ei ainakaan ulkoisten tekijöiden vuoksi. Piristyn yleensä iltaa kohti, eikä normaalioloissa valvominen pikkutunneille ole edes hankalaa.

Muistan, miten joskus reilut kymmenen vuotta sitten tein parin kesäkongressin aikana yöt (ja vähän päivätkin) töitä. Toimitin kongressilehtiä, joihin tehtiin aineistoa osin ennakkoon, osin kongressipäivien mittaan. Taitoin lehteä yön ja nakkasin aamulla kotimatkalla painoon (se oli sitä aikaa, kun paino-originaali oli printterillä tuotettu, osin leikkailtu ja kokoonliimailtu, ja julkaisu tehtiin kopioimalla alkuperäistä paperia lehden muotoon). Hektistä, mutta hauskaa – ainakin tuollaisina projekteina, joissa öitä oli vain kolme tai neljä peräkkäin.

***

Jos työ-öitä alkaa olla jatkuvasti ja unet jäävät liian vähille, muuttuu työnteko tahmeaksi. Jokainen ajatus täytyy maanitella esille, ja virheitä tulee helpommin.

Alan olla jo niin vanha, että univelka kumuloituu pelottavan nopeasti. Välillä sitä ihmettelee, miten nuorena jaksoi. Ei enää jaksaisi. Ei enää.

***

Työyö jatkuu, kone hurisee. Tarkistan aina välillä sähköpostit (sillä en ole ainoa yökyöpeli), ja kun tarvitsen taukoa, käyn vilkaisemassa foorumia ja uutisia. Välillä käyn hakemassa juotavaa, välillä haen arkistosta vanhoja julkaisuja. Kenties käyn etsimässä jonkin cd:n kuunneltavaksi.

Kun alkaa tuntua siltä, ettei enää homma etene, menen nukkumaan. Ehtii sitä vielä aamullakin, vaikkei silloin talossa näin rauhallista olekaan.

Kynttilän kuluttua

Kuopus herätti aamuyöllä viideltä. Nukahtaminen ei sitten enää onnistunutkaan, väsy hävisi sen siliän tien. Lueskelin siinä likemmäs seitsemää; aprikoin, pitäisikö lähteä koneelle tekemään töitä, mutta päätin mennä suihkuun ja hoidella vaihteeksi perheen aamutoimet, jotka yleensä jäävät miehen hoteiksi.

Aamu oli pimeä. Vaikka ulkona pakkasen myötä onkin vaaleaa kuuraa maassa, niin eipä se mitään valota. Laitoin kynttilän palamaan aamiaispöytään ja nautiskelin hämärästä. Minusta talvihämärä on ollut aina mukavaa aikaa, Lapin sinistä kaamosta on ikävä. Nyt täällä “etelässä” paistaa aurinko, mitä elimistö ei meinaa alkuunkaan käsittää. Ihanaa, yhtä kaikki, ettei ole harmaata ja sada vettä. Sade on kivaa syyskuussa, muttei enää nyt, kun kalenterin mukaan on talvi.

Siinä määrin väsyttää, ettei oikein mikään etene. Pikkuhommia on tullut hoideltua, mutta ihan oikeaa tekemistäkin olisi, pyykkivuorista ja ruokaostoksista puhumattakaan. Ehkä kiireisintä olisi saada kalenterit tähän vuoteen. Seinällä roikkuu yhä joulukuu, kansien välissä on viime vuoden sivut. Ensi viikolla alkaa työt, ja sitten pitäisi jo tietää, missä mennään.

Aamulla sytytetty kynttilä on palanut jo yli puolen välin. Hämäräntuloon mennessä se lienee lopussa, sitten on hyvä sytyttää taas uutta. Voi kai sitä aikaa näinkin mitata: puoli kynttilää aamusta.