Joulusatu 2022
Saturdayjakelun osoitteena sanat
Ammatinvalintakysymys
Aatto oli turvallisesti takanapäin, mutta Aatos-tonttu istui yhä työpöytänsä ääressä pitkälle yöhön.
Toiset tontut nauttivat muorin lanttulaatikkoa ja kotikaljaa, santsasivat riisipuuroa ja pistelivät poskeensa joululimppua ja kasvisproteiinikinkkua, jonka Hedda-tonttu oli pari vuotta takaperin lanseerannut Korvatunturin joulupöytään possunpotkan korvikkeeksi. Joulupukki piti puheen, jossa kiitti tonttuväkeä venymisestä ja joustosta näinä vaikeina aikoina. Sitten nostettiin kotikaljatuoppeja ja taisipa joku innostua hurraamaan.
Mutta Aatos-tonttu ei päässyt notkuvan pöydän ääreen. Sen sijaan hän joi jäähtynyttä glögiä, johon ei ollut ehtinyt edes rusinaa nakkaamaan, mantelilastuista puhumattakaan, ja tuijotti näyttöpäätettä.
Aatos oli Korvatunturin Excel-velho, taulukkolaskennan kruunaamaton kuningas, kirjanpito-osaston valtias ja inventaarioiden isäntä. Excelistä Aatos tosin oli luopunut jo viisitoista vuotta sitten, kun hän sai tarpeekseen ylikansallisten yhtiöiden ylivallasta. Hän siirtyi käyttämään avoimen lähdekoodin ohjelmistoja, jotka toimivat vähintään yhtä näppärästi kuin kalliiseen pakettiin verhotut lisenssipohjaiset ökyhintaiset ohjelmistot.
Sitä paitsi Korvatunturin kirjanpito oli ihan peruskauraa: ostoreskontra, varastot ja poistot. Tai no, melkein peruskauraa, koska tulopuoli sakkasi. Aatos oli jo vuosikymmeniä koettanut muistuttaa, ettei mikään firma pyöri sillä lailla, että menot sen kun kasvavat, mutta tuloja ei tule. Joulupukki oli viitannut Aatoksen puheille poronnahkakintaalla, muistuttanut joulun hengestä ja kuvannut pitkään ja monisanaisesti, kuinka ilo ja riemu lasten silmissä oli paljon tärkeämpää kuin eurot. Hyvähän pukin oli puhua, kun sen tarvitsi vain patsastella mainoskasvona ja tehdä yksi pikku keikka kerran vuodessa.
Kirjapito-osastolla sen sijaan uurastettiin 364 päivää sillä välin, kun maapallo kiersi kertaalleen auringon, ja erityisesti vuoden viimeiset vuorokaudet paiskittiin pitkää päivää ja yötä.
”Kenen idea oikein oli laittaa Korvatunturin tilikausi päättymään vuodenvaihteeseen?” puuskahti Tiitus-tonttu, joka pelmahti kirjanpito-osaston ovesta sisään kuin talvimyrsky Amerikan mantereelle. Tiitus oli Aatoksen oikea ja välillä vasen käsi, muistivelho, joka laski päässä nopeammin kuin kirjanpito-osaston tietokone, jossa sentään oli RAMit ja ROMit ja huippunopeat SSD-levyt. Kaukana olivat ne ajat, kun ensimmäisen sukupolven Amigalla summattiin lukuja yhteen ja pelattiin siinä sivussa The Secret of Monkey Islandia.
”Joulupukki tykkää, että asiat saa hoidettua kalenterivuosi kerrallaan”, Aatos hymähti. ”Olen koettanut saada muutosta asiantilaan, mutta pyynnöt ovat kaikuneet kuuroille korville.”
Tai ei sentään täysin kuuroille: Eetos, tonttupolven iäkkäintä kaartia, kuunteli kyllä, mutta hänelle ei koskaan annettu Korvatunturin yleiskokouksessa puheenvuoroa. Sen sijaan markkinointiosaston johtaja Paatos-tonttu piti huolen, että Joulupukin suosimat toimintamallit saivat aina paljon ylistyssanoja ja positiivisia some-arviointeja. Siinä jäivät virtuaalisia papereita pyörittelevät kirjanpitäjät toiseksi.
Aatos ja Tiitus olivat päässeet tekemään varastoinventaariota vasta jouluaattona puolilta päivin, kun pukki lopulta pääsi liikkeelle. Joulupukki oli kesän korvalla päättänyt siirtyä nykyaikaisempaan kulkupeliin ja vaihtanut vanhan rekensä sähkörekeen. Valitettavan ja odottamattoman sähköntuotanto-ongelman vuoksi pukki ei ollut saanut ladattua reen akkua ajoissa, joten lähtö viivästyi ja sitä myöten yhtä lailla inventaario.
Aatos ja Tiitus olivat jo vuosia yrittäneet selittää, että jos pakkausosaston tontut pitäisivät kirjanpidon ajan tasalla, inventaario sujuisi kuin tanssi tai ainakin tonttupolkka. Pakkausosastolla oli ideaan suhtauduttu periaatteessa myötämielisesti, mutta koska työehtosopimuksessa kiellettiin uusien tehtävien lisääminen toimenkuvaan ennen seuraavaa neuvottelukierrosta, Aatos ja Tiitus olivat edelleen joutuneet käärimään hihansa, kun pukin reki lähti maailmalle.
Tänä vuonna kaksikko oli ottanut tavoitteekseen inventoida Korvatunturin varastot, ennen kuin pukki palaisi maailmalta. Tavoitteen saavuttaminen edellyttäisi projektin suorittamista ennätysajassa, mutta (Aatos painotti) ehdottoman tärkeää olisi, että vaikka kello tikittäisi kuin aikapommi, huolellisuus ei saisi kärsiä. Aatos ja Tiitus olivat lyöneet kättä päälle ja sännänneet inventaarion pariin jo siinä vaiheessa, kun sähköreen perävalot vilkkuivat vielä tien päässä.
Ja niin kävi, että Aatos ja Tiitus saivat urakkansa valmiiksi, ennen kuin Joulupukki palasi takaisin Korvatunturille. Toki reissuun oli mennyt kaksi päivää kauemmin kuin oli ennakoitu. Sähköreen akkuun oli tullut vika, ja uuden akun toimittamiseen oli maahantuojalta uponnut sen verran aikaa, että maailmalla oli jo ehditty huolestua, kun pukin keikkakiertue viivästyi. Twitterissä levisi huhu, että porotonta pukkia olisi erehdytty luulemaan ukrainalaiseksi ilmatorjunta-aseeksi ja pukki rekineen päivineen olisi päätynyt erään realiteetit kadottaneen suurvaltiojohtajan liikekannallepanon siviiliuhriksi.
Loppu hyvin kaikki hyvin: rekeen saatiin uusi akku, Joulupukki sai tehtyä kiertueensa ja pääsi takaisin Korvatunturille. Aatos ja Tiitus hyökkäsivät ensimmäisenä luetteloimaan niitä lahjoja, jotka olivat jääneet toimittamatta, jotta pukin kyydissä palanneet paketit eivät sotkisi varastokirjanpitoa.
”Osoiteosastolla on taas törvelletty pahemman kerran”, Aatos huomautti.
”Ei meillä enää ole osoiteosastoa”, Tiitus muistutti. ”Osoitetietokannan ylläpito ulkoistettiin postilaitokselle.”
”Ilmankos”, Aatos pudisti päätään, ”ilmankos.”
Kun toiset istuivat postjoulupöydässä syömässä herkkua monenlaista, Aatos ja Tiitus siirtyivät tekemään yhteenvetoa. He kävivät läpi tuotanto-osaston tuoteluettelot, kirjasivat jokaisen toimitetun lahjan ja merkitsivät jok’ikisen tiedomurun taulukkolaskennan soluihin ja sarakkeisiin. Tiimi touhusi tehokkaammin kuin koskaan ennen, ja niin kävi, että uudenvuodenaattoaamuna Aatos pääsi lopulta painamaan kuluneen vuoden kirjanpitotiedostossa Ctrl + S ‑yhdistelmää viimeisen kerran.
”Valmista!” hän hihkaisi. ”Ja vielä reilusti tämän vuoden puolella!”
”Nyt on pukki tyytyväinen”, Tiitus myhäili. ”Ja me saamme viettää uudenvuodenpäivänä vuoden lakisääteisen vapaapäivämme.”
”Tiitus-hyvä, kyllä nyt näyttää vaarallisesti siltä, että tänä vuonna meillä ei ole 364 työpäivää, vaan 363. Tai tarkkaan ottaen 363,4076. Me saamme vetää lonkkaa melkein koko uudenvuodenaaton.”
”Vau!” huokaisi Tiitus ikäpolvensa ilmaisutavalle uskollisena. ”Tätä ei ole tapahtunut koskaan minun urani aikana.”
”Eikä minun”, Aatos nyökytti. ”Elämme eriskummallisia aikoja.”
Tonttuvaljakko kätteli toisiaan hartaana, innostuivatpa jopa tekemään kirjanpito-osaston tonttujen salaisen kättelysarjan, johon kuului oikeaa ja vasenta kättä, etusormikoukku sekä yksi pariton villasukka.
”Vieläköhän siellä olisi riisipuuroa?” Tiitus mietti.
Juuri kun he olivat lähdössä katsomaan postjoulupöydän tarjoomuksia, kuului ovelta koputus.
”Älä avaa”, Tiitus sanoi. ”Leikitään, että meillä soi tonttupoppi vastamelukuulokkeissa emmekä ole kuulleet mitään.”
Aatos pudisti päätään. ”Se on kyttäyskeikkalaisten strategia. Me olemme sentään kirjapito-osastolla, ja meillä on standardit.”
Aatos-tonttu väänsi puoliruosteisen lukon auki. Sisään astui postin lähetti.
”Onhan tämä Joulupukin Korvatunturin paja? Tänne oli kyllä vaikea löytää. Meidän osoitetietokanta ohjasi napapiirille, mutta siellä sanoivat, ettei asia heille kuulu, joten tänne asti piti tulla. Jakeluauton akku tyhjeni, niinpä piti viimeiset pauttiarallaa kolmesataa kilometriä huristaa koiravaljakolla.”
Lähetti veti sisään suurensuurensuuren säkin, joka hädin tuskin mahtui ovesta sisään. Kun säkki oli saatu seinien sisäpuolelle, se täytti käytännössä kaiken tyhjän tilan, niin että tontut ja postipoika joutuivat seisomaan selkä seinää vasten.
”Kas tässä maailmalta väärin jaettuja lähetyksiä. Niitä kertyi kyllä tänä vuonna odottamattoman paljon.” Postinjakaja pudisteli päätään. ”Ja tuolla pihamaalla on vielä toinen mokoma lahjapalautuksia. Nassikat ovat tätä nykyä kovin kriittisiä eikä niille kelpaa enää mikä tahansa lahja. Sen verran paljon säkki painaa, että veikkaan, että palautuksina tulee hyllykaupalla kirjoja. Niissä on kuulemma vanhentunut käyttöliittymä.”
Ulkoa kuului haukuntaa. Postin vuokratyöntekijä hivuttautui ovensuuhun. ”Minä tästä lähden, koiravaljakko odottaa.”
Aatos ja Tiitus katsoivat toisiinsa.
”Ei voi olla totta.”
”Tätä vuotta oli jäljellä enää neljätoista tuntia ja kolmetoista minuuttia.”
”Ja me olisimme saaneet pitää koko sen ajan vapaata.”
Samassa paikalle pöllähti itse Joulupukki. Hän oli vaihtanut markkinointiosaston räätälöimän univormun villahousuihin ja upouuteen islantilaisvillapaitaan, jonka muori oli kutonut ohjeella, joka löytyi Sigríður Sif ”Sigga” Gylfadóttirin ja Satu Rämön uudesta villapaitakirjasta (jonka käyttöliittymä ei muorin mielestä ollut lainkaan vanhentunut). Joulupukki pysähtyi kynnykselle ja jäi tuijottamaan suurensuurensuurta säkkiä.
”Mitäs, mitäs, mitäs?” hän kysyi ja kallisteli päätään.
”Postipoika kävi”, Aatos sanoi.
”Koiravaljakolla, kun akusta loppui sähköt”, Tiitus täsmensi.
”Sähköt, aivan”, pukki nyökytteli. ”Sitä on liikkeellä.”
”Ja toi tämän säkin”, Aatos jatkoi.
”Ja toisen, joka on vielä pihalla”, Tiitus lisäsi.
”Palautuksia”, he viimeistelivät yhteen ääneen.
”Jaaha, no sitten te tiedätte, mitä pitää tehdä: inventaarion aika!” Joulupukki totesi ja kääntyi kynnyksellä.
”Ei ole reilua!” Tiitus kiljaisi.
”Me saatiin juuri inventaario valmiiksi”, Aatos marisi.
”Nyt jo? Hienoa!” Sitten Joulupukki hieraisi korvallistaan. ”Mutta tontun täytyy tehdä, mitä tontun täytyy, erityisesti jos on töissä kirjanpito-osastolla. Se on ammatinvalintakysymys.”
Niine hyvineen Joulupukki käännähti kannoillaan ja lähti takaisin postjoulupöytään vihellellen Joulupukki matkaan jo käy ‑kappaletta hieman nuotin vierestä.
”Ei kai tässä auta muu kuin kääriä hihat”, Aatos totesi.
Mutta ennen kuin hän ehti tarttua nutun hihansuukäänteisiin, Tiitus nosti sormensa pystyyn, avasi kännykkänsä ja soitti nopean puhelun.
”Hmmm… Aivan… Kyllä…” hän sanoi luuriin, ja lopuksi totesi tarmokkaasti: ”Selvä homma!” Sitten hän napautti punaista luuria.
”Se on nyt sillä lailla”, Tiitus sanoi vanhemmalle kirjanpitotontulle, ”että me emme voi tarttua tähän hommaan enää tänään. Meillä on katsos ylityövapaat pitämättä. Ja koska vuodenvaihteessa kirjanpito ja kaikki muukin Korvatunturin toiminta siirtyy uudelle joululahjatuotantoyhteistoiminta-alueelle, meidän täytyy saada lomat sitä ennen pidettyä.”
Aatos kallisti päätään.
”Minä olen ihan liian vanha tällaisiin organisaatiomuutoksiin. Pitäisiköhän siirtyä saman tien eläkkeelle.”
”Minulla on parempi idea”, Tiitus-tonttu totesi. ”Haetaan valtiovarainministeriön budjettiosastolle laskentapäälliköiksi. Siellä tuntuu olevan nyt tyyppejä, joilta ei suju sen paremmin yhteen- kuin vähennyslasku.”
Aatos katsoi ympärilleen. Hän ei jäisi kaipaamaan tätä loukkoa, joissa kylmä puhalsi ikkunankarmeista ja ilmanvaihto sakkasi. Aatos ja Tiitus tekivät kirjanpito-osaston entisten työntekijöiden salaisen kättelyn, johon ei kuulunut paritonta villasukkaa. Sitten he sulkivat kirjanpito-osaston oven viimeisen kerran ja poistuivat hyräillen Jollei jouluna ole lunta‑kappaletta tismalleen oikeassa sävelessä. Aatosta ja Tiitusta odottivat kädenlämmin riisipuuro ja uudet ammatilliset haasteet.