Merkinnät teemasta ''

Lehtihyllyllä

Pysähdyin eilen kauppareissulla lehtihyllyjen ääreen. Silloin tällöin tulee lehtien kansia tuijoteltua, mutta viimeisimmästä irtonumero-ostoksestani taitaa olla jo jokunen vuosi.

Poikkeuksellisesti pysähdyin askartelulehtien ääreen. En ole askartelutyyppiä, mutta kädentaitokirjojen lueskelu ja kirjanmerkkivaihtoon osallistuminen herättelivät inspiraation, josko myös paperista ja sen liitännäisistä voisi tehdä jotain.

Havaitsin, että askartelulehtien kirjo on uskomattoman lavea. Ainakin neljä, viisi suomenkielistä lehteä sisältää pääasiassa askartelua ja muita kädentaitoja kuin ompeluksia ja neuleita. Tosin pientä vääristymää aiheuttanee se, että Eafons Oy julkaisee kahta lehteä, Sinä osaat -lehteä ja Askartelulehteä, ja näiden sisältö näytti pikaisella vilauksella olevan hyvin samankaltaista, jos ei suorastaan limittäistä tai päällekkäistä.

Päädyin ostamaan toistaiseksi uusimmat numerot Sinä osaat -lehteä sekä Ihana-lehteä. Kivoja vinkkejä ja juttuja, näyttäviä lehtiä, mutta paljon vähemmän mitään sytyttävää kuin esimerkiksi käsityölehdissä. Ehkä en ole tarpeeksi sisällä askartelun hienouksissa?

Talletan lehdet tarkasti kädentaitolehtieni joukkoon ja selailen niitä varmasti vielä moneen otteeseen. Mutta se sisäinen askartelijani on yhä ainakin puoliunessa.

Hukassa

Ajattelin olla toimelias ja saada muutaman tilaustyön ojennukseen tänä iltana sen jälkeen, kun katras siirtyi laskemaan lampaita.

Kaikki sujui loistavasti ensimmäiset kolme ja puoli minuuttia, joiden aikana otin laatikosta ensimmäiset tarpeet esille. Mittasin oikean mittaisen pätkän, hamuilin saksia ja…

…totesin, että sakset eivät olekaan siinä, missä niiden pitäisi olla. Pikainen silmäys: ei mailla halmeilla. Vilkuilua ympäriinsä: ei näy.

Systemaattisemman etsinnän aika. Keittiö – ei pöydällä, työtasoilla, laatikoissa eikä vähemmän epätodennäköisissäkään paikoissa. Olohuone – ei lattiatasoilla, pöytätasoilla eikä tuoleissa (varjele, jos joku olisi ne sinne siirtänyt!). Kävin jopa vilkaisemassa työhuoneessani, jonne ne sakset eivät missään nimessä kuulu, mutta ei niitä sielläkään näkynyt.

Vaeltelin ympäriinsä, etsin järkevistä ja järjettömistä paikoista, kunnes reilun puolen tunnin jälkeen oli pakko luovuttaa. Käytin saksia, joilla leikkaaminen on hankalaa, mutta leikkaantui sentään.

***

Sitten oli aika ryhtyä vääntämään hopealankaa spiraaliksi. Juuri se puikko, jonka ympärille olisin lanka vevannut, oli – aivan oikein! – hukkateillä. Ei siellä, missä luulin sen olevan; ei siellä, missä se olisi voinut olla; ei edes siellä, minne se ei oikein kuuluisi.

Alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että tämä ilta ei ole yhtä tuottelias kuin toivoin sen olevan.

Ihmeiden aika

Lapsi innostui siivoamaan. Ei tokikaan niitä paikkoja, jotka akuuteimmin siivousta kaipaisivat (en minäkään niitä viitsisi siivota), mutta siivoamaan kuitenkin. Tavarat tulivat järjestykseen ja lattiat lakaistua.

Joko geenien periyttämisessä on tullut virhe tai joulukuun läheisyys tuo esiin piileviä taitoja.

Selvisinpäs

Ei ehkä pitäisi tuulettaa ennen kuin huomisiltana, jos olen saanut kaikista akuuteista pakollisimmat pois käsistä, mutta tuuletan ihan pikkuisen kummiskin: selvisin kuin selvisinkin viikon opetuksista.

Maanantaipäivän kuume veti tehot nollille, ja näkyihän se toki tanssituntien pidossa, mutta pystyin pitämään opetukset jonkinsorttisella intensiteetillä, joten tanssijat saivat lihaksensa lämpimiksi ja jotain uutta pureskeltavaakin.

Kovin suuriin tekniikkahiontoihin minusta ei ollut, ja mallia en kovin paljon jaksanut näyttää, kun voima valui jäsenistä pois, mutta kriittiset osuudet sain pidettyä kasassa. Muutaman kerran pikkuisen innostuin oikeasti tanssimaan, ja hyvältähän se tuntui, noin teoriassa, sen viisitoista sekuntia, jonka kroppa jaksoi oikeasti tehdä jotain. Sitten taas jatkettiin miimisesti eteenpäin.

Kun vielä huomisen pakollisista kuvioista selviän, voin maastoutua purkamaan ne pakollis-akuutit hommat pois. Viikonlopun ohjelmassa on lepoa, paranemista ja sen verran töitä, että kohtsillään-pakollis-akuutit hommat pääsevät vauhtiin. Jos oikein hyvin menisi, niin ensi viikolla jaksaisin tunneilla jo tanssiakin.

Pinkki ja hyttyset

Taisin olla silloin ehkä neljäntoista, niillä main. Toukokuuta se kuitenkin oli, sillä jalassani oli kiinalaistossut (hyvin huonot jalassa, mutta kevyen kesäiset).

Minulla oli kasarityyliin aivan ihanat pinkki-mustat vaatteet, pinkillä pohjalla mustia japanilaisriipustuksia. Olin menossa kasarivetimissäni soittamaan matineaan.

Juuri ennen matineaa kasvoni alkoivat muuttua yhtä pinkeiksi kuin vaatteeni. Koska kyse oli kasaripinkistä, kasvojen väri oli todellakin pinkki. Kävin soittamassa matineassa, kasvot sävytettyinä asuuni, ja sitten lääkärin vastaanotolle. Tulos: nokkosrokko, jonkin sortin allerginen reaktio. Syylliseksi epäiltiin ruusunmarjan makuista marjaviiliä. En ole sen koommin ruusunmarjaviilejä syönyt.

***

Tänään lapsi alkoi valittaa, että hänellä on hyttysenpistoja. Vuodenaikaan nähden pidin hyttysiä suhteellisen epätodennäköisinä syyllisinä. Tarkempi syyni osoitti, että hyttysenpiston kaltaisia paukamia oli isolla alalla säärissä, reisissä, käsivarsissa ja lopulta myös kasvoissa.

Lääkärin diagnoosi: nokkosrokko. Syyllinen on vielä epäselvä, mutta todennäköisesti se löytyy hedelmäsalaatista. Tällä hetkellä arvauksena on papaija, mutta oikeus virhepäätelmiin pidätetään.

Hedelmäsalaattia syödään jatkossakin, mutta varmaankin ilman papaijaa.