Nimi ja identiteetti kriisissä
Wednesdayjakelun osoitteena miksi?
Olen aina pitänyt nimestäni (terveisiä äidille!), ja olen vahvasti identifioitunut omaan nimeeni. Ei minulla ole koskaan ollut edes kunnollista lempinimeä. Siksi olen aina ihmetellyt, miten kepeästi jotkut suhtautuvat omaan nimeensä, jopa siinä mittakaavassa, että he vaihtavat nimeään silloinkin, kun ei ole pakko.
Useammankin julkisen naisen nimenvaihdokset ovat pistäneet minut pohtimaan nimi-identiteettiä. Kuuluisista kirjailijoista Anja Snellman aloitti uransa Kaurasena, Laila Hirvisaaren tuotannosta valtaosa on Hietamiehen nimellä. Vähemmän menestyksekäs kirjailija Susan Ruusunen (!, Wikipedian mukaan Ruusunen oli SR:n isoäidin äidin tyttönimi) oli alkujaan Kuronen. Miina Äkkijyrkkänä tutuksi tullut taiteilija oli syntyjään Riitta Loiva, tätä nykyä hän on Liina Lång. Tv:stä tuttu Wilma Schlizewski aloitti Hannele Laineena ja jatkoi Hantta Krausena. Muun muassa poliittisesta toiminnastaan palstoille päätynyt Tanja Karpela/Saarela oli aikoinaan Vienonen.
Nimenvaihto naimisiin mennessä on usein järkevää (Vienonen -> Karpela -> Saarela), josko moni nainen lähipiirissäni on vaihtanut menestyksekkäästi siviilisäätyä muttei nimeä. Jos avioero osuu kohdalle, nimen vaihtaminen takaisin tyttönimeen on aivan ymmärrettävää (Hietamies -> Hirvisaari). Myös etunimirintamalla vaihdoksia tapahtuu: muutama tuttu on ottanut kutsumanimen viralliseksi etunimekseen, kun kaikki ovat kuitenkin tunteneet henkilön sillä kutsumanimellä.
Mutta nimenmuutosta ihan vain nimen vaihtamiseksi hitusen karsastan. Olen kyllä kuullut henkilöstä, joka vaihtoi naimisiinmennessään sukunimensä lisäksi etunimensäkin. Luulisi, että siinä on jonkinmoisen identiteettikriisin paikka, käytännön ongelmista puhumattakaan.
***
Alkuviikon uutisten pohjalta jäin miettimään, miksi Tanja Saarela vaihtoi niin kiireellä nimensä takaisin Karpelaksi. Nyt kun harkinta-aikana on harkittu siihen malliin, ettei avioeroa tulekaan, herää kysymys, vaihtuuko Karpela taas Saarelaksi? Ote virkatodistuksesta: Tanja Saarela e. Karpela e. Saarela e. Karpela e. Vienonen.
Jokainen nimenmuutos (ainakin ns. tavallisilla kansalaisilla) tarkoittaa, että vaihdetaan ajokortti, Kela-kortti, passi, mahdollinen henkilökortti, kirjastokortit, etukortit, jäsenkortit, käyntikortit… Nimenmuutos ilmoitetaan paitsi väestörekisteriin myös lukuisiin muihin rekistereihin, joihin ihminen halusta ja halutta joutuu. Ei ole nimenvaihdos tosiaankaan halpa eikä helppo homma.
***
Se on minulle edelleen täysi mysteeri, millä nimellä nimeään vaihtaneisiin pitäisi viitata, kun puhutaan esimerkiksi heidän tekemisistään sinä aikana, kun nimi oli toinen kuin nykyisin. Luontevaa olisi esimerkiksi käyttää kirjailijasta, säveltäjästä, koreografista tahi muusta taiteilijasta aina sitä nimeä, jolla käsillä oleva taiteellinen tuote on signeerattu. Aina se nimi ei välttämättä yhdisty oikeaan ihmiseen. Islantilaisessa nimikäytännössä on puolensa.
Fame / I’m gonna live forever / baby, remember my name (at least one of them)
Thursdayna 13.3.2008 kello 7.57
äiti on tyytyväinen, että puoliksi nimen anto onnistui. (Nythän ei ollut kysymys toisesta etunimestäsi)
Thursdayna 13.3.2008 kello 8.32
Niin, sitä toista nimeä olisi voinut vähän vielä työstää 🙂 , mutta onneksi vahinko on korjattu seuraavassa sukupolvessa.
Inkana on kiva olla, eikä sukunimikään ole hassumpi. Sitä paitsi nimeni tuntuu olevan mieleenjäävää sorttia (tai sitten olen muuten vain hankala unohdettava…).
Thursdayna 13.3.2008 kello 11.53
Hei
Tulin vastavierailulle. Huomaan sinun olevan myös käsityöläinen.
Tarmoa myös sinun päivääsi!
Thursdayna 13.3.2008 kello 16.43
Tervetuloa, Hanne 🙂 ! Käsityöläinen on kovin juhlava sana, käsillätekijä likempänä todellisuutta. Moni pienestä alkanut asia on paisunut ihan toisiin mittasuhteisiin vuosien mittaan… Suurin syyllinen taitaa olla tanssi, jonka parissa kaikenmoiset taidot ovat tarpeen!
Wednesdayna 26.3.2008 kello 0.16
Minulla on neljäs sukunimi menossa. Tyttönimi, avionkautta otettu, tyttönimi ja taas on vihitty. Kyllä ne käytännön asiatkin aika helposti sujuu, taitaa suurin osa sujua jo ihan automaattisesti. En muita muista kuin ajokortin uusinnan, muitakin varmaan on ollut.
Itse opin helposti uuteen nimeen vaikka 21 vuotta edellisellä kuljinkin. Päätöksen siitä kumman nimen otan tein juuri ennen vihkimistä pitkällä tikulla.
En muuten muista koska olisin tarvinnut virkatodistusta, eikä nykyään joudu tuota nimilitanniaakaan missään kirjoittamaan, en ainakaan minä ole joutunut. Ehkä jos minullakin olisi noin hyvä nimi kuin sinulla, pitäisin siitä tiukemmin kiinni. Nykyisin leikin kahden nimen kanssa, mutta se onkin sitten jo toinen juttu.
Wednesdayna 26.3.2008 kello 9.21
Olen varmaan poikkeuksellisen kiintynyt omaan nimeeni 🙂 (ja ylpeä siitä 😉 ).
Väestörekisterikeskus on siitä hyvä paikka, että se osaa suunnata nimen- ja osoitteenmuutokset moneen paikkaan automaattisesti. Muistan silti viimeisimmästä muutosta (kohta yhdeksän vuotta sitten), että uuden osoitteen saaminen jokaiseen olennaiseen paikkaan oli yllättävän työlästä. Aina löytyy jokin rekisteri, johon pitää muistaa erikseen ilmoittaa, vaihtui sitten nimi tai osoite. Tunnustan: minäkin ylläpidän paria sellaista rekisteriä…